keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Isoäiti tikkuaa

Jo 90-luvun nuoriso tiesi, tai heille oli kerrottu, että Mummi kutoo -niminen bändi oli aikoinaan ollut ihan toista maata. Jopa Loven katalogissa se olisi ollut aika hämäräperäistä, äärimmäisen epäkaupallista touhua. Kiehtoohan se.

Mummin levyhän sitten julkaistiin uudelleen vuonna 2004. Lainasin sen kirjastosta ja petyin siihen, kuinka hyvä levy oli. Ei mitenkään outo oudon vuoksi, vaan sellaista hölmöä folk-musiikkia. Sanat olivat hyvät/mielenkiintoiset ja ihan hyvä groove oli.

Nyt sitten Mummi kutoo taas, kun suomalaismuusikot ihan alkuperäisten jälkeläisistä lähtien coveroivat tätä kulttibändiä. Huomattavaa Topi Sahan lisäksi olkoon vaikkapa se, että mukana on kahdestakin suunnasta Alajärvi-soundia, Mikko Joensuuta ja Zebra and Snakea siis. Hyvältä kuulostaa, coverointi ja alkuperä.

Covereihin pääset rumban kautta!
Bändi itse kertoo historiastaan
Yksi hyvä kappale
Toinen hyvä kappale

maanantai 24. syyskuuta 2012

Ähkivä Petra, kailottava Pink

Kaikki tykkäsivät TikTakista. Kun TikTak lopetti, se lävistetty teki musiikkia nimellä Dame, ja se oli hyvä. Hyviä kappaleita - harmi ettei siitä mitään tullut.

Solisti Petra teki musiikkia sitten kanssa, ei ole eka levy jättänyt muistijälkiä. Toinen tulee nyt, ja teaser-videolla Petra kertoo, että kuinka just näin piti tehdä. Taiteellisia juttuja ja sellaista.

Tulevalta levyltä jo soi radioissa kappale Nimeksi Anneli, joka on hölmö. Tykkään tosi paljon siitä kasaritaustasta, joka siellä kertsin takana kummittelee. Varsinkin se yksi koukku siinä... ai että kun siitä jatkaisi. Muutenkin sitä kasarisoundia olisi voinut puskea enemmän esiin, sillä ilman sitä kappale on nolla.

Rakenne on kummallinen, ja sitten se Petran laulaminen. Ei, ei, ei. Se ähkiminen ottaa voimille. Mitähän sitä, kun tykkää osasta piisiä, mutta inhoaa toista osaa?

Samaa vikaa on kuin tässä Pinkin uudessa piisissä, jossa on Fun.:in laulaja mukana. Kohta "You've been havin' real bad dreams" on maaginen. Pink on ärsyttävä kuten aina.



perjantai 21. syyskuuta 2012

Minulla on haamukirjoittajia

Tästä Nuorgamissa on kyse: Makista, Robinista ja tosta jätkästä.
Kirjoittamisessa on sekin hyvä puoli, että ennen kuin asiat kirjoittaa ylös, ei välttämättä tiedä mitä jostain asiasta ajattelee. Kirjoittamisella pyrin usein välittämään tuntoja, mutta onnistun siinä harvoin.

Vaan jos lauseoppi on kunnossa, kirjoittamalla saadaan aikaan loogisesti etenevä ajatusrakennelma, joka on hyödyksi kirjoittajan ymmärrykselle. Puhuminen jostain asiasta on jäsentymätöntä harhailua, assosiaatiota, samoin ajatteleminen. Kirjoittaminen on siksi tärkeää.

Siksi tämäkin blogi on. Toisaalta jonkun toisen kirjoittama teksti asiasta, jota itse pohtii, voi olla yhtä hyödyllinen kuin oma kirjoitus. Näin on käynyt viime aikoina usein: on pitänyt kirjoittaa tänne selvennykseksi itselle jotain, mutta Nuorgam on tehnyt sen puolestani.

Nuorgam on oikein hyvä verkkolehti. Parhaimmillaan se on sitä, mitä verkkolehdeltä voi unelmoida. Viimeisein suurteko on vuosituhannen suomalaisten pop-helmien listaus. Aluksi sarja ei oikein imaissut mukaansa, oli olevinaan liikaa hiphopia ja outoilua. Sitten niihin hiphopeihin ja outoiluihin uskalsi tarttua, ja sain uusia suosikkikappaleita soittolistalleni.

Sitten niitä omia suosikkeja alkoi olla listalla sumana. Jossain vaiheessa koukutuin syvästi. Monta kertaa uusin listasija yllätti positiivisesti. Odotin kuitenkin loppuun asti, että voiton vie joku tunkkainen kappale, josta kaikkien pitää tykätä, koska snobius on out. Mutta voiton vei Risto kappaleella Nina, olen palasina. Se olisi sopinut omaankin kärkikymmenikkööni.

Aika monta kertaa Nuorgam kertoi miksi pidän jostain kappaleesta. En olisi itse kyennyt sitä yhtä hyvin ilmaisemaan. Kukas nyt kirjaa tuntojani?

Lue Nuorgamia

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Elämänkokoisia kappaleita

Minulla ei ole kuvaa Samulista tai Emmasta, joten tässä on nyt putromaista hattua käyttävän Social Distortionin hanuristin kuva.
Eräällä tunnetulla Internet Relay Chatin kanavalla on (oli) meemi, jonka mukaan minä olen kanavan herkin poika. En ole enää poika. Katostaanpa mitä olen:

Musiikin ei ole pakko olla kaunista ollakseen liikuttavaa, mutta joskus se sitä on. Kovin selkäpiin (piihän on muinaissuomen hamas! selkähammas?) värisyttäjä on Samuli Putron Olet puolisoni nyt. Suhteeni Samuliin on sellainen, että pidän jostain, jostain en. Pitäminen ja ei-pitäminen voi liittyä jopa samaan kappaleeseen.

Olet puolisoni nyt on täysosuma. Siinä ei ole niitä ei-pitämisen kohteita. Usein puhutaan kasvavista piiseistä. Tämä alkaa kasvaa jo jossain 30 sekunnin kohdalla ja on, anteeksi sanavalinta, eeppistä menoa siitä pitäen.

Linkki sinne

Toisenlaista kauneutta, myrkyllistä suloisuutta edustaa Emma Salokosken esittämä Veden alla. Minulle tämä kappale on täysin uusi tuttavuus. Lukemani mukaan kappale on soitettu ja esitetty puhki erinäisissä reality- ja kykyohjelmissa. Kun en niistä mitään ole vuosiin katsonut, niin olenpa saanut säilyttää tuoreuden tässä mainiossa kappaleessa.

Sinne linkki

Hempeilyä on nyt ollut tämä uusi alku, seuraavassa postauksessa sitten jotain ihan muuta.

Pysy aina PMMP:nä


Muistelkaamme kesää. Se ei ollut lämmin, eikä se nyt muutenkaan ollut mistään kotoisin. Provinssirockin jälkeen ei tapahtunut mitään, paitsi yksi kaikkien aikojen kovimmista jutuista. Se juttu tapahtui Seinäjoen Vauhtiajoissa. Kyllä, niinkin voi käydä.

PMMP esiintyi Vauhtiajojen viimeisenä artistina lauantaina 28.7. Kävin alkuillasta vilkaisemassa Erinin (ok), Palefacen (myötähäpeä) ja LA Gunsin (tai 1,5 kappaletta LA Gunsia, niin kamalaa, että jaksanut). Muutenkin piti poistua Lauri Tähkän tieltä. Myöhemmin arvoin pitkään palaanko paikalle PMMP:tä kuuntelemaan vai en. Ajattelin, että kovimmat paukut PMMP näytti jo Provinssissa, että mitäpä sitä nyt heti perään tusinakeikkaa katsomaan.

Onneksi kuitenkin menin. Setin jälkeen muu bändi poistui lavalta, mutta Paula jäi arpomaan lavalle jotain. Juontaja juoksi jo lavalle lopettamaan illan, mutta huomasi, että lava ei ole tyhjä. Paula ilmoitti, että nyt on ihan pakko vetää vielä yksi. Ja sieltä tuli nuotiolauluversio Pikkuveljestä, jonka pääosin sitten hoilasi yleisö. Olin jo muusta keikasta aivan fiiliksissä, mutta kyllä tuo loppu kruunasi kaiken. Oli sitten ennalta suunniteltu eli ei, niin spontaanilta tuntui, ja pitäähän se pohjalainen kansanlaulu Seinäjoella vetää. Voisin sanoa, että olin vedon jälkeen jopa liikuttunut.

Muusta setistä sen verran, että uuden levyn piisit olivat aivan huimassa kuosissa. Vaikka en ollut koko levyä edes kuunnellut, niin silti viihdyin parhaiten juuri niiden aikana. Se on kova suoritus bändiltä.

Kyllä näiden kanssa alkaa sanat jo loppua. Ei kun ne sanovat sen itse:

Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte

Tämän jälkeen PMMP:n uusin levy sitten pääsi tehosoittoon. Kirkkaimmat helmet ovat Koko show ja Tytöt. Kova levy.


Kitarasankari Vesa Anttila ja joku friidu. (PS. Järkkärit vopite vaikka hasitaa...)