torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus 2015

Semmoinen vuosi, että paljon hyviä piisejä, mutta tuntui että aika ei riitä syventymiseen. Esimerkiksi nyt soi kappale bändiltä nimeltä Car Seat Headrest. Kappaleen nimi on Something Soon, ja se on ihan älyttömän kova, mutta missä välissä tästäkään nyt ottaa selvää. En tiedä yhtään mitään. Samaa oli koko vuosi: ihan käsittämätön määrä loistavia kappaleita, mutta kun pyörryttää tämä paljous.

Jos tästä vuodesta pitää yksi asia nostaa esille, niin se on Teksti-tv 666:n Tuhatvuotinen harharetki. Parempaa kappaletta ei voi tehdä.

Mutta tilastot, tilastot ne ovat lahjomattomia. Katsaus niihin:

Kuunnelluimmat artistit

1. Mew. Mew julkaisi uuden levyn, joka oli paljon parempi kuin saattoi odottaa ja jopa toivoa.

2. Juha Vainio. Ostin boksin, jossa oli koko tuotanto. Läpikuuntelu toi kakkossijan.

3. Pet Shop Boys. Vanha suosikki pysyy kärkipäässä vuodesta toiseen, koska on vanha suosikki.

4. Absoluuttinen nollapiste. Katso edellinen.   

5. Maija Vilkkumaa. Katso edellinen, vaikka Vilkkumaalta tuli uuttakin.

6. Black Lizard. Bändi teki täydellisen piisin (All Her Time) ja levyä tuli kuunneltua melkein vahingossa paljon keväällä.   

7. Kent. Kts. kohdat 3, 4 ja 5.

8. Pimeys. Uusi levy oli hyvä, mutta vähän unohtui syksymmällä.    

9. Cocteau Twins. No en olisi osannut sanoa, että näin korkealla.

10. Nirvana. Kts. paljon aiempia.   

Muuta huomioitavaa: Pikku Kukka löytyi keväällä viikoksi, Pixies teki melkoisen paluun soittolistalleni nimenomaan uudemmalla tuotannollaan, Susanne Sundfør löytyy minunKIN listalta, Teksti-tv 666 ei ihan ep-levyillä yllä kärkipäähän, Matti Järvinen oli löytö 1970-luvulta, Father John Misty, Jess Glynne ja muutamat muut eivät yhdellä piisillä kovin korkealle nousseet.

Kuunnelluimmat piisit:   

1. Mew — Witness. Kova piisihän se on.    

2. Anna JärvinenNuori ja kaunis. Vuodesta toiseen.   

3. Mew — My Complications.    

4. Black Lizard — All Her Time. Dominoi genreään.

5. Planning for BurialWhere You Rest Your Head At Night. Jotain todella synkkää ja kaunista.

6. Susanne Sundfør — Delirious. Vuoden daideilija.   

7. Jess Glynne — Hold My Hand. Olin pettynyt, kun laulaja paljastui tyypilliseksi pophempukaksi. Hieno ääni ja upea kappale.    

8. Teksti-Tv 666 — Tuhatvuotinen harharetki. Vuoden paras kappale.   

9. Beirut No Dice. Vanha mutta hauska kappale.

10. MurmanskContradisco. Rüütli-levyltä, joka muuten on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle.   
   
Muuta: Sanni2080-luvulla oli välitön klassikko. Anna AbreuAyo on lajissaan täydellinen. Tobias Jesso Jr. — Without You on beatleasiaaninen. Sufjan StevensShould Have Known Better on pakko muistaa mainita. RooxxBreathe In loi suurimmat odotukset.  Annoin myös periksi huonosti nimetylle Lasten Hautausmaalle. Sara & Israel on kova kappale.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

On kuulunut meteliä



Keikalla lauantaina, tarjolla meteliä.

Teksti-Tv 666 on sitten hauska porukka. Niiden paras piisi on Tuhatvuotinen harharetki, joka on täydellinen. Yksinkertaiset helmet ovat siitä tyylikkäitä, että ne ovat pyöreitä, kirkkaita, täydellisiä, niitä ei voi enää hioa paremmaksi. Tuhatvuotisessa harharetkessä on tunnelma, koukku, soitto ja sanat. Se rullaa kohti vääjäämätöntä loppua.

Sitten on olemassa Teksti-Tv 666, joka lähinnä metelöi. Ja meteli on hyvä ja hauska homma. Neljä kitaraa on ihan mieletön ylilyönti, mutta ylilyönnit ovat ihania asioita. Noin tunnin vedon aikana tuli kyllä välillä mieleen, että ehkä puolet setistä voisi vetää suoraviivaisemmin kappaleiden ehdoilla, ja jamittelu (koska vaikka keikkapaikka mainosti jumittelua, niin sitä se ei ollut) voisi olla s toinen puolet. Nyt harharetken lisäksi oikeastaan vain Sä et tu enää takaisin oli piisi. Toisaalta niin mukavaa oli seurata tätäkin, että eivät tyypit ole väärässä.

Ennen Teksti-Tv:tä esiintyi NYOS, joka tuottaa meteliä minimalistisemmalla kokoonpanolla. On vain rumpali ja kitaristi, mutta kyllä kahdesta miehestä ääntä lähtee. Heti ensimmäiset äänet olivat niin övereitä, että hieno tuulahdus hyvää mieltä valtasi kehon. NYOS:in instrumentaalinen metelitunnelmointi oli hauskaa seurattavaa. Hyvät ideat olivat hyviä ideoita ja kun niitä saadaan lisää, niin koko setti on kiinnostava. Nyt oli osa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Avaruusromunkerääjä


Den arkaiska rösten

Semmosta vain, että olin kuuntelemassa Seinäjoen Rytmikorjaamolla Avaruusromua Live -tapahtumaa. Tiistai-iltana siis surisi ja särisi ja vinkui, vähän kai pulppusikin. Kaksi suomalaista ja kaksi ruotsalaista artistia esiintyi ja parhaat palat kuullaan Avaruusromussa alkuvuodesta.

Kivaa oli, vaikka etukäteen en paljon ymmärtänyt eikä tilanne ole juuri muuttunut.

Ensin bassolla taiteili Juha-Matti Rautiainen Soundscapes. Hänpä onkin sikäli tuttu mies, että soitti aikoinaan Mojo Menissä, joka oli lappajärveläisvimpeliläinen koulupoikain rokkikokoonpano. Toinen vimpeliläinen siinä oli sittemmin kansanedustajoitunut ja oululaistunut Ville Vähämäki. Lappajärveläiset olivat koulukavereitani. Rautiaiselle tämän alan touhut ovat kai aika tuoreita. Aivan kiinnostavan setin hän ilmoille päästi näin diletantin näkökulmasta.

Nemesis on kokkolalainen ambient-veteraani. Arvostettuja ovat, mutta minä en kovin innostunut. Tuntui, että tunnelmoinnin lisäksi oli rytmiäkin, ja homma jäi jonnekin ambientin ja trancen välimaastoon tai jotain. Termit ovat ehkä vääriä. Antakaa armoa.

Den arkaiska rösten oli huima. Tunnin setistä ensimmäiset 55 minuuttia homma oli kasassa. Tuntui, että yhdestä ideasta otettiin kaikki irti. Tuntui jopa siltä, että musiikilla oli väri, eikä se vaihtunut koko 55 minuutin aikana... kunnes sitten lähes tunnin kaikuisen suhinan jälkeen alkoi kummallinen intiaanijollotus. Sitä en ymmärtänyt.

Arki-ilta venyi yli kymmeneen ennen kuin Johan Zetterquist kiipesi lavalle. Katselin alun. Onko hän ambientin Jimi Hendrix? Ehkä. Hämmentävää taustavideota tarjoi myös hän. En sano mitään lopullista, koska lähdin puolivälissä nukkumaan.