Seinäjoella oli Mars-tapahtuma, mikä tarkoitti, että perjantai-iltana oli ihmisten aikaan musiikkia tarjolla. Oman elämäni Mauno Ahosena menin paikalle.
Death Hawksista olen kuullut pelkästään hyvää. En vain ole saanut aikaiseksi kunnolla tutustua yhtyeeseen. Siksipä suuntasin Rytmikorjaamolle nimenomaan heidät tarkastamaan.
Käsitykseni yhtyeestä on keikan jälkeen pääosin myönteinen. Erityisesti pidin siitä, että Death Hawks hyvin epäsuomalaiseen tapaan panostaa lauluunkin. Se on yksi osa bändin livesoundia, eikä sitä runnota soittimen melun alle. Lisäksi lauaja/kitaristi Teemu Markkula pani pystyyn pari sellaista kitaraklinikkaa, että suu jäi auki. Myös saksofoniosuudet olivat paikallaan.
Sen sijaan yllättävän paljon setissä oli tyhjäkäynniltä vaikuttanutta osuutta. Ilmeisesti niissä kohdin rakennettiin tunnelmaa, mutta välillä lumo katosi ja vaihdoin aika monta kertaa painoa jalalta toiselle.
Mutta se oli oikein mukavaa psykedeliaa. Ei avaruutta vaan aavikkoa.
Death Hawksia ennen soitti Kairon; IRSE!, jonka olen nähnyt joskus taannoin. Silloin yhtye vaikutti lähinnä lupaavalta lukiobändiltä. Intoa oli, mutta fokusta ehkä ei. Vuodet ovat kohdelleet bändiä hyvin, sillä meno on nyt tiukkaa. Ei nyt mikään ihme, että The Guardian niin nostattaa bändiä.
Varsinkin yhtyeen ensimmäisenä vetämä piisi oli taiturimainen ja siinä oli paljon hyviä ideoita. Valpastuin hyvin paljon ja melkeinpä pelkäsin sitä, että onko loppu yhtä kovaa menoa. Tulee taas uusi yhtye, joka anastaa arvokasta aikaa.
Loppukeikan ajan ideoita oli vähemmän, tai ne olivat kierrätettyjä. Kovin omaperäistä kuvaa Kairon; IRSE! ei jättänyt, mutta olin kiitollinen itselleni lähdettyäni katsomaan.
Hyvä ilta.
