Kuulkaa nuoret! Setä kertoo, miten asiat ennen olivat.
Radiosta saattoi kuulla hyvän pop-kappaleen. Hyvästä pop-kappaleesta on mukava kertoa muille. Joskus juontaja muisti kertoa pop-kappaleen esittäjän nimen. Joskus ei. Joskus esittäjän kuuleminen auttoi, joskus ei. Jos kyllä ja ei, tai ei ja ei, niin asetti itsensä vaaraan, jos ryhtyi kertomaan kappaletta hyväksi. Koska se saattoi olla jotain, jota ei ollut syytä kannattaa.
Tieto väärintykkäämisestä saattoi tulla ilmi, jos toinen metsäläinen oli saanut kaupunkiserkultaan oikeaa tietoa, tai kuukausia myöhemmin, kun Suosikki kertoi, voiko pop-kappaleesta tykätä. Oli monia syitä, ettei voinut tykätä, ja hyvin harvoja, että voi.
Eikä voitu googlettaa, nyt voidaan. Harmikseni enää tässä vaiheessa koulutusta ei jaksa välittää onko soratieuskottavuuspistepotti nyt kasvamassa vai ei. Päätös tykkäämisestä tehdään pop-kappaleen perusteella. Sitten voi googlettaa, jos haluaa tykkäämistään ehkä syventää intellektuaaliselle tasolle.
Gabriella Cilmin esittämä pop-kappale Sweet About Me on hyvä. Se kuulostaa päivitetyltä 60-luvulta. Erityisesti vokaaliosuus kuulostaa. Ja on. Hyvä siis. Päivitetty 60-luku on kannatettava muoti. Duffyt ja muut. Huonompaakin voi nuorisolle tarjota.
Näissä tämän tyylin kappaleissa soitetaan ja lauletaan niin kuin se olisi oleellista musiikissa. Aatelkaa nyt. Katsokaapa tuo video, siinähän on viesti, että soittimen hallinta on cool juttu ja musisointi hyvä homma.
Mutta varmaanpa tuota ei ole syytä nyt ääneen ilmoittaa, että siis on hyvä pop-kappale tämä. Ensinnäkin tyttölapsi on vuonna 1991 syntynyt ja kappaletta kuunteleva setä on aika vanha. Ja varmaan myös on tuote. Ei setä, vaan tyttölapsi. Ja eiköhän lie tästä tulossa liian muodikasta muutenkin.
