Päätöntä menoa

Kun bändin nimi on Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, niin on selvää, että yhtyeen tärkein tavoite ei ole soittaa Puhdas elämä lapselle -konsertissa ja miellyttää kaikkia. Uusi levy taas ei kuulemma miellytä enää edes indiehippejä. Vaikka en omin korvin ole kuullutkaan, niin erään coverin kyllä, ja sen perusteella en ihmettele, että ei enää uppoaisi edes hämärimpiin päihin. Mutta siksipä sitten kannattaa kuunnella wanha Fuck Off And Die, yksi suomipopin kauneimmista kappeleista. (Voisi tulla radiosoittoakin vähän toisella nimellä...)

Tuomas Henrikin kautta siirryin kuuntelemaan Joose Keskitaloa. Spotifyssa oli vain levy Tule minun luokseni, kulta. Sieltä ainakin kappale Pimeydestä pimeyttä vastaan on nerokkuutta. Muiden Spotify-käyttäjien kuunnelluin kappale on Viis tyttöä, jossa Joose laulaa kauniisti

Vaan jottei kukaan toinen veisi kulta sydäntäsi
Muovipussiin tungin ja suljin puukon ja sydemäsi

Toinen hellillä käsillänsa hoivasi siskon lasta
Vaan kädet nuo minä sahasin jotteivät tuskia saisi

Loput kolme kirkkomaalle hautasin kaksin käsin
Vaan talteen otin rinnat, jalat ja yhdet lempeät kasvot

Tuomas Henrik taas laulaa kappaleessa Jo heitä pois nuo ajatukset synkät, varjoisat

sulla on kaunis pää
ja mä tahdon sen

Miksi nuoret miehet tahtovat paloitella naisihmisiä?

Onneksi meillä ei kuitenkaan ole juhannussalkoja

Meitä suomalaisia on tietenkin aina vaivannut se, että mikä noita ruotsalaisia oikein vaivaa. Kun ovat niin jättebra ja jättekiva.

Jos amerikkalaiselta kysytään, että mitä on se ruotsalainen musiikki, niin se varmaan sanoo, että se on sitä itsemurhaa. Ja onhan se, Kentit ja muut. Mutta meidän suomalaisten mielestä sieltä tulee enemmän tuota juhannussalkomusiikkia. Kun aika paljon tykkää tuosta ruotsalaisesta popista, niin välillä siihen myös väsyy. Esimerkiksi Marit Bergmaniin. Oikein unohtaa, kuinka hyvä se on.

Ja sitten kuulee pitkästä aikaa I Will Always Be Your Soldierin ja muut ilollismieliset popkappaleet. Niin kuin on kuullut nyt, ja nyt näitä taas jauhaa. Kunnes on saanut tarpeekseen makeaa.

Maritin ääreen takaisin ajauduin, kun luin Rumbasta mainion arvostelun Säkert!:istä, joka on sama nainen kuin Hello Saferide. Ja kuuntelin sitten uutta Säkert!iä, mutta ajattelin, että ei oikeen lähde siinä mielentilassa, ja similaarista löytyi Marit Bergman. Se käy. Mutta sitten kun se roligt alkaa ärsyttää, niin kyllä se sitten ärsyttääkin.

Pakko näin musiikin osalta olla hyvin kateellinen noille edellä mainituille naapureillemme. Vaikka aina niitä ei jaksa.

All the way to the year 2000

Forrest Gump oli ensimmäinen elokuva, jonka näin elokuvateatterissa. Olin juuri aloittanut yläasteen. Jostain syystä intoilin Forrest Gumpista ennakkoon enemmän kuin paljon mistään sitä ennen, eikä elokuvakokemus ollut kielteinen. Viisi tähteä. En muista tarkkaan, miten asiat sitten kehittyivät, mutta joka tapauksessa varmaankin jossain lukiossa tuli tiedostava vaihe, jonka aikana Forrest Gumpista ei voinut tykätä, koska se oli Hollywood-hömppää. Ja kun se pari kertaa tuli televisiosta, niin piti mainita, että huono on.

Sitten ihminen kasvaa henkisesti, ja alkaa pitää siitä, mistä pitää. Nykyisin Forrest Gump on taas viiden tähden elokuva.

Vuosien varrella asioista voi olla monta mieltä. Jos jostain levystä olen ehtinyt muodostaa erilaisia milipiteitä, niin se on The Strokesin Is This It. Taidanpa olla siitä tässäkin blogissa jotain sanonut.

The Strokes oli ensin ep:eineen vuoden 2000 hypebändi ja sitten vuonna 2001 planeetan kuumin akti, kun esikoislevy tuli kauppoihin. Parin vuoden päästä The Strokes oli ihan passé, mutta maailmassa oli 200 000 uutta newyorkilaisvaikutteista kitararockbändiä, joista 198 746:ssa oli laulajana taidekoulun suosituin uros, tai sellaiseksi tähtäävä. Sanomattakin on selvää, että tällainen kehitys ei ole edullista kenenkään mielenterveydelle, joten on luonnollista tuomiota aatteen alkutekijät kadotukseen.

Myöhemmin heidät voi sieltä kaivaa uudestaan esiin.

Millaiselta Is This It kuulostaa nyt, vuonna 2010? Saundit on aika typerät, mutta piisit on erittäin jees. Levyn kaksi vikaa piisiä jopa nostavat tunnelmaa. (Trying Your Luck, Take It Or Leave It) Kuinka monen muotibändin esikoislevyllä levyn viimeiset piisit jaksavat vielä potkia? Niinpä. Kyllä ne oli lahjakkaita jamppoja, eivätkä vain juuri oikenalaisiin farkkuihin pukeutuvia bättre folkin edustajia.

Homma lähtee Tanskasta

Kammottava juttu, että yrittävät tahot jotkut juurruttaa Suomeen kekrin ja pyhäinpäivän sijaan Halloweenia. Peli muuten taitaa olla menetetty, se juurtuu, siihen tottukaamme.

Sinänsä syksyyn kyllä kuuluu aavemaisen kaunis musiikki. Ja kuinkas sattukaan, sellaista olisi nyt tarjolla.

Cass McCombsin You Saved My Life on pidätelty ja pitkähkö kappale, jonka kuuntelemista voi verrata siihen, kun näkee ihmisen maalaavan taulua pitkin siveltimenvedoin. Jokainen viiva on paikallaan ja tarpeellinen, mutta niitä ei ole liikaa. Jokainen veto (isku) on jännittävä.

Tanskalaisen (taas!) Our Broken Gardenin Garden Grow on ehkä hipsterimpi, mutta samalla tavalla viipyillen tuleva piisi, jossa huomio ennen pitkää keskittyy laulajattaren suorituksen lisäksi jäntevään ja jotenkin huomion vievään rumputyöskentelyyn.

Kommentoidaan sitten myös vähän enempi jollotuksenomaisia kappaleita. Sian Clap Your Hands on hauska piisi. Duck Saucen Barbra Streisand on pelkällä naurumittarilla toki vielä hauskempi. Ja sitten pitää mainita se iPhone-bändi, eli näin ikään julkisuuteen noussut Atomic Tom. Onhan tuossa kappaleessa Take Me Out palaset paikallaan.

Tähän on tultu 2

Mahdollisesti maailma olisi paljon parempi paikka, jos ihmiset kuuntelisivat enemmän Richard Claydermania. Eikös 80-luku ollut hienoa aikaa, häh? Ja se johtui pelkästään Richard Claydermanista!



En tiedä muuttuisko se maailma huonompaan suuntaan siitäkään, jos vinyyli palaisi ja Agnetha kanssa. (Get it, palaisi.)



Kukaan ei ainakaan voi väittää, että Barry Manilow olisi aloittanut sotia.



Harpo tahtoi olla filmitähti, mutta lopulta käteen jäi vain nämä Hollywoodin nauhat. Ei olisi uskonu.




Niin, mitäpä tähän sanoisi.



Ai, nää jampat keksi tän jutun ekana.



Colin Vearncombe on hieno mies, ja tekee kovaa musiikkia, mutta tämän lp:n kappale Let me watch you make love kuulostaa hiukan epäilyttävältä. Mut hei, se oli 80-lukua.



Jostain syystä kaikki maailman tyttöduot eivät ole jääneet historiaan yhtä varmasti kuin MayBee ja Me & My.



Viktor Klimenko

Ennenkin on tultu