Perjantai
Provinssin kärkipäähän oli buukattu pari pumppua, jotka olen sattunut livenä näkemään. Herra Ylppö ja Ihmiset kiinnosti tällä kertaa parin piisin verran. Pariisin Kevät olisi kiinnostanut enemmänkin, mutta kuuntelin bändiltä samoin vain pari kappaletta. Tuunelan pumppu soitti nimittäin päällekkäin Bat For Lashesin kanssa, joten Natasha Khanin bändi vei voiton uutuudenviehätyksellään. Keikasta jäi ihan kiva -fiilikset. Yleisöä oli YleX-teltassa melko vähän, toisaalta eturivi oli vannoutunutta fanikantaa. Sieltä tuli se Daniel ja se piisi, josta tykkään ja uusiakin ja muita. Vedon jaksoi seurata kokonaan, mutta ei se minusta fania tehnyt.
Bat For Lashesin jälkeen harhailin päälavaa kohti sopivasti kuulemaan Snow Patrolin soittavan ihQu-kappale Runin. Snow Patrolia olisi periaatteessa voinut kuunnella enemmänkin, vaikka tällaisen raavaan miehen ei kai pitäisi bändistä tykätä. Hyviä sävellyksiä niillä on - sen pitäisi kelvata. Jos en väärin ymmärtänyt, niin laulaja sekoili mikkinsä kanssa Runin lopussa, joten yleisö auttoi ja lauloi kappaleen loppuun. Hyvä yleisö!
Perjantain ja koko festivaalin vetonaula oli elektrohipstereiden suosikkibändi M83, joka aloitti kello 22.30. Tunnin päästä hoipertelin YleX-teltasta pois täysin sssssekaisena. M83 enemmän kuin täytti odotukset. No okei, ne "kauniimmat" piisit kärsivät soundin massiivisuudesta, mutta menopiiseissä oli sitä menoa. Bändi myös todella esiintyi. Ihmisnero Anthony Gonzales oli hyvin cool, mutta ei niin cool, että olisi sortunut tosikkomaiseen cooliuteen. Koskettimia hivellyt Morgan Kibby heilui välillä tamburiinin kanssa ja sulatti monen karvaisen äijän sydämen. Olin eturivissä kaidetta vasten. Yleisöä kuulemma oli. Kyllä sen kuulikin. Kokonaisuus oli vaikuttava. Äänivallit kävivät päälle ja hyvät kappaleet saivat hymyn huulille. Olin keikan jälkeen valmis julistamaan, että Provinssirockin 2012 kovin esitys oli nähty. Vähänpä tiesin...
Musiikista liikuttuneessa tilassa harhailin hetken muun muassa toteamassa Nightwishin huvittavuuden. Alajärveläispoikien Zebra And Snaken esityksen kuuntelin puolihuolimattomasti. Vähän tylsää antaa arvosanaksi tylsä, sillä en ollut vielä selvinnyt M83:n esityksestä ja keskittymiskyky oli heikko. Ihmettelin hetken myös YleX-teltassa nuorisoa tanssittanutta Examplea. Ei minun juttuni, mutta ulkoa juoksi nuorisoa sisään laulaen bändin tuotantoa. Toivottu vieras, siis.
Ilta oli kylmä, tarpeeni oli tyydytetty. Oli kuitenkin "velvollisuus" mennä kuuntelemaan vielä Rumba-telttaan Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo -yhtyettä, joka esiintyy viimeisiä kertojaan ennen hajoamistaan. Miten sen nyt sanoisi: ei ollut kylmä keikan aikana. Esitys oli hypnoottinen. Nyt ei tarvittu äänivalleja, vaan selkeitä ääniä. Rumpu, basso, kitara ja huuliharppu. Tiesin piisimateriaalin vahvaksi ja olin kuullut yhtyeen esityksistä pelkkää hyvää. Mutta silti Kolmas maailmanpalo pääsi yllättämään. Puolishamanistinen, raaka boogie toimii hurjalla tavalla. Keikalla tuli todistetuksi, että tässä on meidän sukupolven Tuomari Nurmio. Teltta ei yhden jälkeen kylmänä alkukesän yönä ollut täynnä, mutta teltassa olleen yleisön laatu korvasi määrän. Joosella on vannoutuneita faneja, enkä ihmettele sitä, niin väkevän vaikutuksen mies tekee. Kokemus oli suorastaan puoliuskonnollinen, joten sanat eivät todellakaan yllä kokemuksen tasolle. Todetkaa se itse - mutta nyt on jo kiire.
Lauantai:
Tiesin jo alueelle tullessani, että mikään ei tunnu miltään. Mitään "pakollista" nähtävää ei edes ollut ohjelmistossa ja perjantain tuplahuipennus oli tyhjentänyt akut. Ihmettelin kuitenkin kokonaan Kaustisen lahjan, eli Kairon IRSE!:n esityksen Rumba-teltassa. Nuorella bändillä oli hetkensä. Miinusta tulee siitä, että piisejä ei ole. Lisäksi ainakaan livenä laulu ei toimi. Puhaltimet tuovat hieman särmää bändiin, mutta muutoin yhtye ei ole niin "erilainen" kuin se ehkä kokee olevansa. Äänivallien rakentamisesta oli pääasiassa kyse, ja sitä bändi teki ihan mukavalla tavalla. Nykyisin siinä ei kuitenkaan ole mitään omaperäistä. Silti kyseessä ei ole mikään toivoton tapaus, vaan kehityskelpoinen bändi.
Chisun pikakatsastuksen jälkeen vuorossa oli OFF!, joka soitti punkia. Sitä ihtiään sieltä tuli. Ihan kivaa joo veteraaneilta, mutta kalpenihan se parin vuoden takaiseen Yello Biafran esiintymiseen. Samoista elementeistä oli pajolti kyse, mutta OFF! oli sellainen köyhän miehen versio. Rumba-telttaan pesän tehnyt virolainen Iiris oli herättänyt mielenkiinnon jo etukäteen. Keikan alussa meno olikin kovin pirteää ja mukavaa.
Kiinnitin itsekin huomiota siihen, että kuvaajalla on ollut hankaluuksia keskittyä Iiriksen kuvaamiseen...Sitten Iiris sanoi, että nyt on vuorossa neljä (!) hitaampaa vetoa. Siinä vaiheessa oli selvää, että maisemaa on vaihdettava. Kaksi balladia peräjälkeen on paljon, neljä on ihan liikaa.
Ja pitihän sieltä muutenkin lähteä, sillä legendaarisen Kyussin nykyversio Kyuss Lives! esiintyi Saarilavalla. Ei ollut Josh Hommea ei. Musiikissa ja soitannossa ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta aika valjuksi jäi bändin esiintyminen. Junttaus on laskettava pettymyksen puolelle.
Risto oli muutamassa vuodessa pudonnut Saarilavalta pienempiin ympyröihin Rumba-telttaan. Soundi oli muuttunut nyrjähtäneestä väkivaltaiseksi. Bändin sisäinen dynamiikka oli erikoinen. Risto ei tällä hetkellä tee asioita helpoiksi. Jossain määrin rujous veti esityksen jopa pettymyksen puolelle, toisaalta karu versio Nina, olen palasina -klassikosta oli hieno kuulla.
Sateen uhka leijui Törnävän yllä, kun PMMP valmistautui omaan vuoroonsa illan pääesiintyjänä. Ja mitäs näinkään! Jori Sjöroos roudaamassa. Kamera kehiin ja naps naps. Jäin toki norkoilemaan lavan eteen, kun hetken päästä Jori kävelee muina miehinä naisseurassa ohitseni. On sekunti aikaa päättää mitä teen. Työn puolesta tulee tavattua tunnettuja ihmisiä. Julkkisstatus ei säväytä. Mutta tuossa on Jori. Kyllä sille pitää puhua! Joten pysäytin miehen kohteliaasti. Tiesin Jorin ehkä lukeneen erään arvosteluni ja sain tälle vahvistuksen. Puhuin miehen kanssa ehkä puolitoista minuuttia, eikä paljon parempaan puuhaan voisikaan puoltatoista minuuttia käyttää.
Tämän jälkeen ei sitten yllättänyt, että Jori Sjöroos oli PMMP:n keikan yllätysvieras. PMMP:n esiintymisen aikana alkoi sataa. Sen verran hyvissä voimissa bändi oli, etten mihinkään sateensuojaan edes miettinyt lähteväni. Etukäteen spekuloitiin sillä, että järjestäjiltä oli jäänyt saamatta lauantai-illalle pääesiintyjä. Järjestäjiä tuskin enää keikan aikana harmitti. Käsittääkseni lauantaille riitti yleisöä tarpeeksi ja PMMP veti valtaosan laulamaan yhteislauluja päälavan eteen. On ne kovia.
Sen verran sade vaikutti, etten enää mennyt palelemaan Rumba-telttaan, jossa olisi ollut French Films. Vaikka kaikkien blogaajienhan pitäisi FF nähdä.
Sunnuntai:
Kauko Röyhkä & Narttu soitti hienosti Maa on voimaa, Lauralle ja Paska kaupunki -kappaleet - ja niitä muita. Saarilavalla en saa juuri koskaan fiilistä, joten Kakenkin keikan aikana haahuilin ympäriinsä.
Nartun jälkeen huomioin, että Lapko on liian iso bändi Rumba-teltaan. Sama juttu oli sitä seuranneiden räppikokoonpanojen kanssa. Kummatkaan esiintymiset eivät minua katsojakseen kuitenkaan saaneet.
The Gaslight Anthem veti Saarilavalla tylsänpuoleista haara-asentorockiaan, jota kuitenkin väritti mukavasti laulajan hauska stand-up-komiikka. Harvinaista mutta totta, välispiikit olivat esityksen kohokohta. Sympaattinen bändi jne., mutta ei nyt tällä kertaa iskenyt. Eikä iskenyt syntymäpäiviään viettänyt Michael Monroekaan. Kova se on laulamaan ja esiintymään, mutta se ei riittänyt naulaamaan minua lavan eteen.
Päivän odotetuin esiintyjä oli Justice. Jälleen eturiviin YleX-telttaan. Tällä kertaa teltta tuli täpötäyteen. Ennakkohuhut kertoivat, että aikamoinen show on tulossa. Äänenvoimakkuuden ja valoshow'n osalta näin olikin. Yleisö oli aivan pähkinöinä, ja tunsi materiaalin. Show oli näyttävä ja musiikki hyvää. Miinusta tulee siitä, että esiintyjät eivät juurikaan esiintyneet, vaan duo seisoi pöydän takana nappeja vääntämässä ja muutaman kerran kohotti kättä. Kumpikin osapuoli kävi myös kerran lavan edessä näyttäytymässä, mutta muuten silmälle kiinnekohtia piti etsiä valoista ja lavalle rakennetuista lavasteista. Ne olivatkin komeat, mutta esitys ei ollut niin riemukas kuin M83:n veto. Ehdottoman hieno kokemus oli kuitenkin kyseessä, ja loppujen lopuksi yli tunnin festivaaliveto ei tällä kertaa tuntunut pitkältä.
Alkuperäisen aikataulun mukaan Slayerin piti aloittaa sillä hetkellä kun Justice lopetti. Slayer oli myöhässä. Hiivin eturiviin ja kuuntelin siellä kolme, neljä piisiä. Festivaali alkoi olla siinä.
Kiitos M83, kiitos Joose, kiitos Jori!
