Delay Trees nähty. Tylsänpuoleista oli. "Hitit" tuli ja matskua uudelta levyltä, jota kertoivat kiertäneensä esittelemässä. Tähän se loppui. Rutiinilla vedettiin. Vasta encoressa reviteltiin, mutta miksi encore saatiin? No kun ravintoloitsija taputti.
Rumpali kyllä paukutti koko illan antaumuksella. Välillä epäilytti, onko menossa oleva piisi sama kuin muulla bändillä.
Eikä tullut In Februarya, tosin en tosissani odottanutkaan.
Mutta hyvä bändi se on.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Black Twig
Laitetaan tämäkin keikka tänne muistiin, kun tapana on. Black Twig. Hirveitä nörttejä, suorastaan ei yhtään rokkijätkien näköisiä, mutta hyvää indiekitararokkia soittivat äsken Warttibaarissa Seinäjoella. Paper Trees -levy on soinut paljonkin, mutta uusi Heliogram tuli ostettua vasta paikan päältä. Setistä suurin osa oli sitä tuttua, hyvää Paper Treesia ja yksi lyhyen setin piiseistä oli Mudhoneyta. Se oli keikan heikoin lenkki.
Paper Treesin piisit siis miellyttivät korvaa hyvin. Tuttuus oli hyväksi, sillä ulkomusiikillisia, esiintymiseen perustuvia viihdykkeitä Black Twig ei tarjoa. Uusi levy kun on tuntematon, niin tiedä olisiko sitten uusi matskukin maistunut yhtä hyvältä tuttuna.
Hyvä että lopulta menin, hyvä bändi, hyvää musiikkia, kilteiltä teekkareilta näyttäviä jätkiä. Paitsi rumpali jalkapalloilijalta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)