Scandinavian Music Group on tunnetusti tyhmä nimi bändille, mutta siihen on tottunut. Muitakin tyhmiä nimiä bändi on keksinyt levyilleen ja kappaleilleen.
SMG:n ei voi kuitenkaan oletuksena pilaavan nimeämisellään tuotteitaan, sillä uusi piisi Frank & Claire on suorastaan nerollinen, nimittäin jos sattuu tuntemaan viitteen.
Vielä hienompi juttu on se, että se on ehkä yhtyeen paras kappale. Tunnelma on synkkä ja kohdillaan.
Valinta on tehty niiden kappaleiden joukosta, jotka olen kuullut. Kokonaisia levyjä en ole SMG:ltä koskaan kuunnellut. Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana ja Hölmö rakkaus ovat myös hyviä.
tiistai 20. lokakuuta 2015
maanantai 19. lokakuuta 2015
Henkeäsalpaava paluu
Pari viikkoa sitten FB-feediin ilmestyi ROOXX. Parikymmentä sekuntia elektronista meteliä. Koska se ilmestyi ensin Solina Recordsin profiilista, kellot soivat ja valot välähtelivät. Tämän on pakko olla uutta Jori Sjöroosia.
Ja niin se oli. Ja se oli vielä parempaa kuin uskalsi odottaa. Breathe In on tapaus.
Ensin panssarivaunulla puuhun, minuutti päälle tulevaa räimettä. Sitten Ringa Manner laulaa hetken U-PE-AS-TI. Sitten Jori laulaa niin kuin ei ennen ole laulanut. Hyvä kappale, hieno kappale, ja näin.
Piisin ilmestymisessä oli se huono puoli, että nyt odottaminen on lähes sietämätöntä. Lisää pitää saada. Kun tietää, että jotain on ollut tekeillä, ei malttaisi. Tätä ennen oli vain valistunut arvaus siitä, että jossain vaiheessa Jori Sjöroos palaa jakamaan osaamistaan. Muodosta on nyt käsitys, kova käsitys.
Ja niin se oli. Ja se oli vielä parempaa kuin uskalsi odottaa. Breathe In on tapaus.
Ensin panssarivaunulla puuhun, minuutti päälle tulevaa räimettä. Sitten Ringa Manner laulaa hetken U-PE-AS-TI. Sitten Jori laulaa niin kuin ei ennen ole laulanut. Hyvä kappale, hieno kappale, ja näin.
Piisin ilmestymisessä oli se huono puoli, että nyt odottaminen on lähes sietämätöntä. Lisää pitää saada. Kun tietää, että jotain on ollut tekeillä, ei malttaisi. Tätä ennen oli vain valistunut arvaus siitä, että jossain vaiheessa Jori Sjöroos palaa jakamaan osaamistaan. Muodosta on nyt käsitys, kova käsitys.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Abreu tekee Karibiasta tyylikkään
Anna Abreu on ehtinyt olla nuoresta iästään huolimatta paljon, esimerkiksi Suomen ehkä ainoan tunnetun dandyesseisti Antti Nylénin kirjoitusten muusa.
Se genre on kyllä erikseen, minä puhun pelkästään musiikista. Abreu teki muutamia todella hienoja englanninkielisiä pop-kappaleita. Pari niistä oli minusta niin hyviä, että jos ne olisi tehnyt Rihanna tai vastaava, niin ne olisivat juhlittuja klassikoita. En kuitenkaan laskenut näitä onnistumisia varsinaisesti Abreun ansioksi, vaan katsoin, että tuottajat ja piisintekijät ovat osanneet asiansa. Enpä silti mennyt Abreun suorituksia moittimaankaan ja kovasti olisin jonkinlaisen kansainvälisen näkyvyyden hänelle suonut.
Koska kv-asiat eivät edenneet, oli luonnollista, että Abreu vaihtaa laulukieleksi Suomen. Siten on helpompi elättää itsensä laulamalla. Suomessa. Siinä taannoisessa JVG:n kesähitissä Abreu veti mielestäni pisteet kotiin, mutta eka oma suomeksi julkaistu kappale Bandana oli hirveää roskaa.
Mutta tämä Ayo. Ihan mielettömän hieno pophitti. Aivan varmasti se kuuluu tämän vuoden top5-piiseihin, kamppailee jopa kärkisijasta. Eipä voi muuta sanoa kuin hattua nostaa ja myönnettävä, että Abreulla on näkemystä. Ei tämä jatkuva onnistumisten määrä voi olla sattumaa. Ja minä kun VIHAAN noita Karibia-rytmejä. Yleensä.
Se genre on kyllä erikseen, minä puhun pelkästään musiikista. Abreu teki muutamia todella hienoja englanninkielisiä pop-kappaleita. Pari niistä oli minusta niin hyviä, että jos ne olisi tehnyt Rihanna tai vastaava, niin ne olisivat juhlittuja klassikoita. En kuitenkaan laskenut näitä onnistumisia varsinaisesti Abreun ansioksi, vaan katsoin, että tuottajat ja piisintekijät ovat osanneet asiansa. Enpä silti mennyt Abreun suorituksia moittimaankaan ja kovasti olisin jonkinlaisen kansainvälisen näkyvyyden hänelle suonut.
Koska kv-asiat eivät edenneet, oli luonnollista, että Abreu vaihtaa laulukieleksi Suomen. Siten on helpompi elättää itsensä laulamalla. Suomessa. Siinä taannoisessa JVG:n kesähitissä Abreu veti mielestäni pisteet kotiin, mutta eka oma suomeksi julkaistu kappale Bandana oli hirveää roskaa.
Mutta tämä Ayo. Ihan mielettömän hieno pophitti. Aivan varmasti se kuuluu tämän vuoden top5-piiseihin, kamppailee jopa kärkisijasta. Eipä voi muuta sanoa kuin hattua nostaa ja myönnettävä, että Abreulla on näkemystä. Ei tämä jatkuva onnistumisten määrä voi olla sattumaa. Ja minä kun VIHAAN noita Karibia-rytmejä. Yleensä.
Veteraanisarja
Syksyn aikana olen kuunnellut joitakin tänä vuonna julkaistuja kokonaisia levyjä. Vanhojen ukkojen tekemiä levyjä. Vanhat ukot tekevät hyvää musiikkia.
New Orderin uusi julkaisu Music Complete on eri pirteä. No nyt täytyy myöntää, että en ole edes varma, olenko koskaan kuunnellut New Orderin studiolevyjä läpi, jos ja kun kokoelmia ei lasketa. Enpä siis tiedä miten kova kiekkobändi on kyseessä, mutta tämä on vahva suoritus. Enkä tiedä miten huonoja tai hienoja edelliset olivat, mutta Restless- ja Plastic tältä uudelta olivat niin kovia irroituksia, että pakko oli koko albumi kuunnella ja vereväksi todeta.
Kokonaiset puolitoista vuotta meikää vanhempi Kurt Vile on veteraani ikänsä ja kokemuksensa takia, vaikka eihän siitä nyt ole kauan, kun hän esimerkiksi omaan elämääni astui omalla nimellään. Vilen mukavan kulkuisat ja kiireettömät kappaleet ovat ehkä hiukan liian samanlaisia ja sama pätee levyihinkin, mutta voi pojat kun Kurt Vileä on mukava kuunnella. Aika harvoin muistaa panna Vileltä levyä tulelle, mutta kun panee, niin usein saa tulla koko illan. Uuden kiekon nimi on b'lieve i'm goin down... ja se avaava Pretty Pimpin esimerkiksi on kiva kappale. Tää jamppa on aina varma tapaus.
John Grant on kohta viisikymppinen, vaikka onkin verrattain hiljan jättänyt jälkensä sooloartistina. Ensituntumalta uusi Grey Tickles, Black Pressure on ehkä vähän liiankin varman päälle pelattua kamaa, mutta Grantia kuuntelee huonommankin materiaalin parissa (enkä vielä vanno, että edes on huonompaa), koskapa hänen lauluäänensä on niin komea.
Sitten vielä levy vuodelta 2013. Pixies teki paluun ja kaikki haukkuivat, mutta mitä ihmettä, Indie Cindyllä on ainakin puolenkymmentä huippuhyvää kappaletta. Greens and Blues on niin pikkueepillisen kaunis, että tukehtua meinaan. Entäs sitten Magdalena 318? Kehtaisi sen lyödä helposti vanhoille Pixies-levyille. Ja joku Ring the Bell, niin vaivattomasti kulkee, että! Ehkä Pixies on vähän väsähtänyt, mutta kyllä vanha saa olla väsynyt.
New Orderin uusi julkaisu Music Complete on eri pirteä. No nyt täytyy myöntää, että en ole edes varma, olenko koskaan kuunnellut New Orderin studiolevyjä läpi, jos ja kun kokoelmia ei lasketa. Enpä siis tiedä miten kova kiekkobändi on kyseessä, mutta tämä on vahva suoritus. Enkä tiedä miten huonoja tai hienoja edelliset olivat, mutta Restless- ja Plastic tältä uudelta olivat niin kovia irroituksia, että pakko oli koko albumi kuunnella ja vereväksi todeta.
Kokonaiset puolitoista vuotta meikää vanhempi Kurt Vile on veteraani ikänsä ja kokemuksensa takia, vaikka eihän siitä nyt ole kauan, kun hän esimerkiksi omaan elämääni astui omalla nimellään. Vilen mukavan kulkuisat ja kiireettömät kappaleet ovat ehkä hiukan liian samanlaisia ja sama pätee levyihinkin, mutta voi pojat kun Kurt Vileä on mukava kuunnella. Aika harvoin muistaa panna Vileltä levyä tulelle, mutta kun panee, niin usein saa tulla koko illan. Uuden kiekon nimi on b'lieve i'm goin down... ja se avaava Pretty Pimpin esimerkiksi on kiva kappale. Tää jamppa on aina varma tapaus.
John Grant on kohta viisikymppinen, vaikka onkin verrattain hiljan jättänyt jälkensä sooloartistina. Ensituntumalta uusi Grey Tickles, Black Pressure on ehkä vähän liiankin varman päälle pelattua kamaa, mutta Grantia kuuntelee huonommankin materiaalin parissa (enkä vielä vanno, että edes on huonompaa), koskapa hänen lauluäänensä on niin komea.
Sitten vielä levy vuodelta 2013. Pixies teki paluun ja kaikki haukkuivat, mutta mitä ihmettä, Indie Cindyllä on ainakin puolenkymmentä huippuhyvää kappaletta. Greens and Blues on niin pikkueepillisen kaunis, että tukehtua meinaan. Entäs sitten Magdalena 318? Kehtaisi sen lyödä helposti vanhoille Pixies-levyille. Ja joku Ring the Bell, niin vaivattomasti kulkee, että! Ehkä Pixies on vähän väsähtänyt, mutta kyllä vanha saa olla väsynyt.
maanantai 5. lokakuuta 2015
Alkusyksyn huiputus, osa 3: Parhaat uudet
(Ennestään minulle ainakin kohtuu-) tuntemattomien bändien parhaita kappaleita:
The Essex Green The Late Great Cassiopia Paitsi että onhan tämä aika vanha, mutta voisi olla vanhempikin. Jotain hymnimäistä ja 70-lukulaista ja brittiläistä on tässä kappaleessa. Bändi oli kuitenkin Brooklynista ja toimi 1997-2006.
Beach House PPP Tätä dream pop -bändiä on ollut listoilla joskus kyllä, mutta mitään suhdetta ei ole syntynyt. Sitten tavallisena arkipäivänä keskellä päivää autoradiossa soi tämä kappale. Ihme, etten ajanut ojaan. Voihan sitä kuvitella tätä löytävänsä itsekseen etsimällä, mutta kun soi ihan valtakunnan verkossa teinikanavalla. Hyvä!
Public Service Broadcasting Go! Jännä projekti. Jampat tekee instrumentaalimusiikkia, mutta lisäilevät mukaan sampleja kaikenlaisesta julkisesta materiaalista, kuten propagandafilmeistä ja tässä avaruusohjelmasta. Mukavan futuristinen meininki syntyy näin. Vähän insinöörihuumorin makua, mutta hyvän insinöörihuumorin.
Deafheaven Brought To the Water Örinä ei minua lähtökohtaisesti kiehdo, mutta kiehtoo kun on kaunista. On rujoa kaunista ja kaunista kaunista. Tämä kappale menee sinne kauniin kauniin puolelle. San Franciscosta nämä. Ja kuulemma kaupallista roskaa, sanovat alan miehet. Pöh. Loppupuolella ihan ahdistavan nättiä menoa.
East India Youth Turn Away Lontoolaista elektronista musiikkia. Jampalla erittäin hyvä ääni. Kappaleen puolivälissä nerokas tempokikkailu. Äärettömän kaunis kappale. Vuoden helmiä.
The Essex Green The Late Great Cassiopia Paitsi että onhan tämä aika vanha, mutta voisi olla vanhempikin. Jotain hymnimäistä ja 70-lukulaista ja brittiläistä on tässä kappaleessa. Bändi oli kuitenkin Brooklynista ja toimi 1997-2006.
Beach House PPP Tätä dream pop -bändiä on ollut listoilla joskus kyllä, mutta mitään suhdetta ei ole syntynyt. Sitten tavallisena arkipäivänä keskellä päivää autoradiossa soi tämä kappale. Ihme, etten ajanut ojaan. Voihan sitä kuvitella tätä löytävänsä itsekseen etsimällä, mutta kun soi ihan valtakunnan verkossa teinikanavalla. Hyvä!
Public Service Broadcasting Go! Jännä projekti. Jampat tekee instrumentaalimusiikkia, mutta lisäilevät mukaan sampleja kaikenlaisesta julkisesta materiaalista, kuten propagandafilmeistä ja tässä avaruusohjelmasta. Mukavan futuristinen meininki syntyy näin. Vähän insinöörihuumorin makua, mutta hyvän insinöörihuumorin.
Deafheaven Brought To the Water Örinä ei minua lähtökohtaisesti kiehdo, mutta kiehtoo kun on kaunista. On rujoa kaunista ja kaunista kaunista. Tämä kappale menee sinne kauniin kauniin puolelle. San Franciscosta nämä. Ja kuulemma kaupallista roskaa, sanovat alan miehet. Pöh. Loppupuolella ihan ahdistavan nättiä menoa.
East India Youth Turn Away Lontoolaista elektronista musiikkia. Jampalla erittäin hyvä ääni. Kappaleen puolivälissä nerokas tempokikkailu. Äärettömän kaunis kappale. Vuoden helmiä.
Alkusyksyn huiputus, osa 2: Wanha!
Jatkamme alkusyksyn hyvien piisien sarjaa uusilla vanhoilla hyvillä piiseillä.
Big Star India Song Hyvin usein panen soimaan Spotifystä satunnaistoistolla koko musiikkikirjaston. Monesti kuulen jotain hyvää, jota en tunnista, sillä paljon olen ehtinyt vuosien saatossa sinne lisäillä. Usein sellainen hyvä, jota ei muista, on Big Staria. Esimerkiksi tämä The India Song panee heti miettimään, että minkä bändin kappale onkaan kyseessä. Ehdottomasti jonkun ison klassikon! Mutta onkin Big Starin, joka ei ole tarpeeksi iso.
Beirut Gibraltar Onneksi Beirut on tullut takaisin. Ja kyllä Beirutiksi tunnistaa. Beirut on aina hauska. Nyt laulu alkaa "everything should be fine", sitä ennen on paukuteltu käsin rumpuja. Tämä se on hyvä asia.
Eels Fresh Blood Eelsiä tulee kuunneltua rikollisen vähän. Tämä vanhahko piisi tuli vastaan, ja liukui vasta hiljalleen tehosoittoon. Hyvä että liukui kuitenkin. Aika hälyyttävä meno. Jotenkin tulee mieleen kaupunkiympäristö, joka on täynnä susia.
Big Star India Song Hyvin usein panen soimaan Spotifystä satunnaistoistolla koko musiikkikirjaston. Monesti kuulen jotain hyvää, jota en tunnista, sillä paljon olen ehtinyt vuosien saatossa sinne lisäillä. Usein sellainen hyvä, jota ei muista, on Big Staria. Esimerkiksi tämä The India Song panee heti miettimään, että minkä bändin kappale onkaan kyseessä. Ehdottomasti jonkun ison klassikon! Mutta onkin Big Starin, joka ei ole tarpeeksi iso.
Beirut Gibraltar Onneksi Beirut on tullut takaisin. Ja kyllä Beirutiksi tunnistaa. Beirut on aina hauska. Nyt laulu alkaa "everything should be fine", sitä ennen on paukuteltu käsin rumpuja. Tämä se on hyvä asia.
Eels Fresh Blood Eelsiä tulee kuunneltua rikollisen vähän. Tämä vanhahko piisi tuli vastaan, ja liukui vasta hiljalleen tehosoittoon. Hyvä että liukui kuitenkin. Aika hälyyttävä meno. Jotenkin tulee mieleen kaupunkiympäristö, joka on täynnä susia.
Alkusyksyn huiputus, osa 1: Suomi-Ruotsi
Hyviä kappaleita on tullut eteen. Uusia ja vanhoja. Tarkastellaan tilannetta ensin pohjoismaisin voimin.
Dungen Du Är För Fin För Mig Ruotsalainen vino Dungen on tehnyt uuttakin musiikkia, mutta en ole joutanut sitä kuuntelemaan, kun olen kuunnellut tätä. Oikein hauska viisu ja hyvä tapa oppia ruotsia. 1960-lukulaiset soundit. Kappaleen nimi kyllä kertoo kaiken oleellisen.
Amason Älgen Dungenin Gustav Ejstes on mukana tällaisessakin tammikuussa debyyttinsä julkaisseessa bändissä. Olen kuunnellut vain tätä kappaletta, joka on melko suoraviivaista popmusiikkia, vaikka ei nyt mitään höttöä toki. Nainen laulaa, taustalla mörisee joku. Bändin jätkistä yksi kirjoittaa kappaleita mm. Britney Spearsille.
Abba The Visistors Olen kunnioittanut Abbaa siitä johtuen, että osasivat tehdä tarttuvia pop-kappaleita, mutta en ole koskaan kuunnellut yhtyettä itse ja vapaaehtoisesti. Kun en ole tiennyt, että tekivät tätä! Siis vähän maalailevampaa, kunnianhimoista, progressiivista poppia.
The Embassy Some Indulgence Tämän ruotsalaisbändin kappale Boxcar on yksi maailman parhaista kappaleista. Tämmöinen on kyllä todella hyvä kanssa, ja tuo UHH AHH -koukku on kyllä niin rietas, että ruotsalaiseksi uskoo.
Samae Koskinen Keltaista Samae on hyvä jätkä. Uusi levy on tullut. Sieltä tämä Keltaista on ihan hirmuisen hyvä. Parasta on kaikki, mikä ei ole kertsiä. Jännää. Toinen kappale, joka levyltä on soinut radioissa, on nimeltään Sinä. Se menee kyllä liian imeläksi.
Dungen Du Är För Fin För Mig Ruotsalainen vino Dungen on tehnyt uuttakin musiikkia, mutta en ole joutanut sitä kuuntelemaan, kun olen kuunnellut tätä. Oikein hauska viisu ja hyvä tapa oppia ruotsia. 1960-lukulaiset soundit. Kappaleen nimi kyllä kertoo kaiken oleellisen.
Amason Älgen Dungenin Gustav Ejstes on mukana tällaisessakin tammikuussa debyyttinsä julkaisseessa bändissä. Olen kuunnellut vain tätä kappaletta, joka on melko suoraviivaista popmusiikkia, vaikka ei nyt mitään höttöä toki. Nainen laulaa, taustalla mörisee joku. Bändin jätkistä yksi kirjoittaa kappaleita mm. Britney Spearsille.
Abba The Visistors Olen kunnioittanut Abbaa siitä johtuen, että osasivat tehdä tarttuvia pop-kappaleita, mutta en ole koskaan kuunnellut yhtyettä itse ja vapaaehtoisesti. Kun en ole tiennyt, että tekivät tätä! Siis vähän maalailevampaa, kunnianhimoista, progressiivista poppia.
The Embassy Some Indulgence Tämän ruotsalaisbändin kappale Boxcar on yksi maailman parhaista kappaleista. Tämmöinen on kyllä todella hyvä kanssa, ja tuo UHH AHH -koukku on kyllä niin rietas, että ruotsalaiseksi uskoo.
Samae Koskinen Keltaista Samae on hyvä jätkä. Uusi levy on tullut. Sieltä tämä Keltaista on ihan hirmuisen hyvä. Parasta on kaikki, mikä ei ole kertsiä. Jännää. Toinen kappale, joka levyltä on soinut radioissa, on nimeltään Sinä. Se menee kyllä liian imeläksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)