5.5. 2017 Rytmikorjaamolla Malamujér, The Holy, Kaleidobolt, PH

Malamujér pääsi taannoin yllättämään puskista veivaamalla Oranssi Pazuzun lämppärinä aktin, joka jätti pääesiintyjänsä kovasti varjoonsa. Nyt samalla lavalla yllätysmomentti oli pienempi ja sen lisäksi väkeä oli harmittavan vähän. Se asia taas ei muuttunut illan mittaan. Esteettisesti ja asenteellisesti Malamujér on grungea, musiikillisesti metallisempaa. Tiukka triokokoonpano on kaikki mitä tässä tapauksessa vaaditaan. Bändi tuntuu olevan parhaassa terässä, kun sillä on rokkivaihde silmässä. Vaikka esiintyminen ei tällä kertaa ollut sellaista ilotulitusta kuin viimeksi, kokoonpano kannattaa tarkastaa. Ihan tarpeeksi hämmentävät Seattle-vibat sitä paitsi tulee.

The Holy on käynyt niin monta kertaa Seinäjoella, että nuoren bändin esiintymiskertoja laskettiin yleisön joukossa. Esiintymispaikan tunnelmassa oli tällä kertaa toivomista, mutta lavalla bändi oli vakuuttava. Uusi materiaali on koko ajan kaihoisampaa ja tunteellisempaa ja U2 jotenkin hiipii ajatuksiini, mutta se ei ole huono juttu kuitenkaan. The Holy on herkkua, jota maistuvampaa ei missään ole tarjolla. En tiedä millä sanoilla asiaa enää voi ajaa, mutta yritetään vaikka näin: kuunnelkaa, menkää ja ostakaa. Elämä on parhaimmillaan, kun Ähtäri-piisin tapailu alkaa.

Kolmantena esiintyi Kaleidobolt, josta en tiennyt mitään. Eka piisi oli Metallica-pastissi ja sitten kuului Wolfmotheria, joka itsessään on pastissi. Ei minulle.

Pääesiintyjä oli PH, joka aiemmin tunnettiin nimellä Mr Peter Hayden. Maalaileva metallinen jyske kaappasi hetken päästä mukaansa. Varsinkin rumpali hypnotisoi kummasti. En osaa sanoa koskaan onko soittaja kollegoidensa mielestä hyvä vai ei, mutta tätä rumpalia oli ainakin ihan pakko seurata. Tyyppi veti käytännössä minuuttien ajan yhtä piisiä eteenpäin. Jokainen isku oli kuin ruoskan sivallus, joka tunkeutui selkärankaan. Selkeää, terävää, ilkeää. Mahtava esitys. Oli hyvä olla paikalla.