Jo viime vuoden puolella tullut single Elysion oli parasta, mitä kuopiolaisbändi on esittänyt ja kun sen perään julkaistut kappaleet olivat samaa tasoa, mielenkiintoni uutta Volant-levyä kohtaan kasvoi.
Olen Volantin äärellä ihmeissäni. NEØVin työvälineet ja materiaalit ovat periaatteessa rajatut. Kuinka monta pakahduttavan kaunista mutta coolia kappaletta voi tehdä? Näköjään vaikka kuinka monta ja yhä paremmin. Se, että bändi luottaa omaan ydinosaamiseensa näin vankasti, kantaa hedelmää. Kova työ voittaa puolellensa, osaaminen hioutuu, fokus vain vahvistuu. Silloin tehdään Volant. Kuunnelkaa Elysion. Kuunnelkaa vaikka Raindrops. Kuunnelkaa yhtä vuosikymmenen parhaista levyistä. Ja jos tänä vuonna joku tekee paremman levyn, niin olen jopa yllättynyt. Saa toki tehdä.
NEØVia ei tule ensimmäisenä mieleen kutsua työmiesbändiksi, mutta kyllä Volantia voi pitää työmiehen voittona. Se on täynnä loistokasta musiikkia. Sitähän NEØVilta voi vain odottaa - ja silti se on niin odottamatonta. Olen niin iloinen, että tämä bändi on olemassa.