Provinssini jäi tällä kertaa yksipäiväiseksi, mutta se oli musiikillisesti niin antoisa, että ei voi valittaa.
Ensinnäkin maailman paras yhtye The Holy esiintyi edukseen jälleen kerran. Keikan jälkeen oli tyhjä olo. Oli hankala vastaanottaa enää oikein mitään, mutta onneksi ei ollut pakko.
Aiemmin päivällä Kingston Wall by J.Jylli, Kuoppis & VHB eli tuttavallisesti Kingston Wall näytti soittamisen mallia. Bändi esitti hienoa musiikkia, mutta tapahtui vielä kaikkea muuta. Ensinnäkin oli hienoa havainnoida millaisen vastaanoton pohjalaistaustaiset Jylli ja Kuoppamäki saivat. Varsinkin Kuoppamäestä suorastaan huokui rakkauden vastaanottamisen ilo. Jyllistäkin. Huudatti yleisöä! Ja sitten kun Mikko von Hertzen laulatti yleisöllä Petri Wallin kunniaksi "shine on me":tä, niin aurinko tuli esiin, valaisi Törnävän ja pronssiveistos von Hertzenin, eikä hänen auttanut sanoa muuta kuin että "hän on täällä". Oli melkein liikaa semmoinen. Ja iloittelun kruunasi Ellipsiltä piisiksi lainattu puhallinsankari ja Elli itse. Mutta kovinta oli, kun soitto soi. Ja yleisö oli mukana.
Vielä aiemmin soitto soi kankeammin. Kävin katsomassa Linkopiin, jonka soittaminen jätti toivomisen varaa välillä, välillä se toimi. Ja tapahtui muutakin, kuten bassonhihnaa pitävän napin irtoaminen, jonka korjaamiseksi basistin piti pyytää ruuvimeisseliä. Mutta kuulkaas kun se on vain piristävää, jos homma on sopivan punk. Linkopiillä on kovia piisejä (Bedillä, esim.) ja huonompia, mutta se on hauska bändi. Ja kun yleisöä ei ollut aluksi paljon (eikä sen enempää myöhemminkään), niin spiikki "Linkopii - vihdoinkin Provinssissa" keräsi sympatiapisteet. Linkopii on kaiken kaikkiaan hieno juttu.
Siinäpä tärkeimmät. Lisäksi kuuntelin koko keikan Lac Belotilta. Hyvä. Ja vähän Huoraa ja Ellipsiä. Niin ja Pariisin Kevään lähes kokonaan. Mikä siinä on, että niin hyvästä musasta ja osaavista jätkistä ei livenä saada enempää irti?
