Olin joron jäljillä. Kävin Kyröfesteillä. Pidin maskia ja etäisyyttä, mutta kyllä oli rikollinen olo. Harmillinen tuntemus ja tilanne, koska festivaalin musiikkikattaus oli kovempi kuin usein Provinssissa. Ei hetken rauhaa hyvältä musiikilta!
Lähtemiseen pakotti aina livenä toimiva Iisa. Bändi on uudistunut, eikä välttämättä kaipaamaani suuntaan. Uuden Amelia-levyn anti ei temmannut minua mukaansa, mutta kun vanhemmat keikkahitit kuten Jos se sattuu soivat, homma vaan jotenkin toimii ja kylmät väreet johtuvat muustakin kuin sateesta.
Keikan lopussa vieressäni (etäisyydet kunnossa!) keikkaa seurasi Iisan ex-basisti Sanna Komi, joka soitti festareilla ensin oman soolokekeikkansa KO:MI:na ja sen jälkeen Kynsissä bassoa. KO:MI:a en ehtinyt nähdä, Kynnet kyllä. Tietäjät tietää, mitä Kynsiltä tulee, joten ei siitä sen enempää.
Iisan keikan jälkeen välittömästi esiintyi toinen oma vetonaulani Joensuu 1685. Bändi heitti tunnin setin, mutta en jotenkin päässyt mukaan tunnelmaan.
Litku Klemetti soitti energisen keikan, jonka tokavika piisi oli suomennos Belinda Carlislen Heaven Is A Place on Earthistä. Kappaleen päättänyt kitarasoolo oli eeppinen. Ja itse Litku hyperaktiivinen. Yleisöä oli hyvin ja mukana menossa.
Olin myös todella yllättynyt siitä, kuinka suosittu Ursus Factory on Isossakyrössä. Bändi veti illan isoimman yleisön ja järjesti ihan vanhan ajan kemut. Kaksi miestä riittää pitämään meteliä, laulattamaan yleisöä ja osoittamaan, että rokkenroll ei ole kuollut.
