Vuosi 2022

Tämä vuosi oli irtopiisien vuosi. Missään vaiheessa en saanut albumivaihdetta päälle. En myöskään löytänyt sellaista kokonaan päätä sekoittavaa artistia, josta vuosi jäisi mieleen. Vuoden viisi parasta piisiä olivat kyllä todella kovia ja kestävät vertailun mihin vuoteen tahansa. Sen jälkeen taso putoaa. 

Viiden kärjessä ovat:

Melo: Heijastus. Suomiräpin minulle aiemmin tuntematon valtias, joka teki tällaisen jotenkin suomitaiderokin perinteitä lähestyvän tuskanhuudon.

Auringonliitto: Päivät kääntyy. Kukkatapettien edessä esitettävää indie-Kerkko Koskista, niin kovin kaunista.

Minkki: Pimeyttä kädestä. PK-seudun rappiomusaskenessä tuhoa tehneen Minkin heleää murskausta.

Puhelinseksi: Kelan paperit. Suomipunkin suuri paluu taisi suosion osalta lässähtää, mutta tällaista hyvää musaa tulee.

Kasper: Kirjaimet. Aikanaan siitä yhdestä kovasta tanssipiisistä tunnistamani artisi esittikin viiltävän tuskanhuudon, ei niin kaukana Melosta.

Tietenkin muitakin hyviä piisejä oli. Erikoismaininnan vanhoista artisteista ansaitsee Miljoonasade, jonka Ohita intro on parasta bändiltä aikoihin. Oli jossain vaiheessa tehosoitossa Glasvegasia ja Pulpia ja Xysmaa ja mieli askaroi, että mikä onkaan vuosikymmen. Ja tietenkin hyviä piisejä tuli niitä artisteilta, jotka kiipesivät kuunnelluimpien artistien kärkeen. Siellä ykköseksi pamahti PK-seudun kitaraskenen samojen naamojen uusin inkarnaatio Kuusamo. Folkpoppailija Jutta Rahmel kanteloi itsensä muistiin. Sic Cos Tan teki kovan paluun laajalla rintamalla. Mutta kärkeen mahtui sellaisiakin ikivanhoja artisteja kuin Vuoret, Rohkeat Kuvat, Vesta, NEØV, Itä-Hollola Installaatio ja Verhot, joka typerästä nimestään huolimatta tekee pesää sydämeen.

Kuunnelluimmat artistit: 1. Kuusamo, 2. Jutta Rahmel, 3. Maija Vilkkumaa, 4. NEØV, 5. Sin Cos Tan, 6. Vuoret, 7. Rohkeat Kuvat, 8. Vesta , 9. Itä-Hollola Installaatio, 10. Muuan Mies

Kuunnelluimmat piisit: 1. Vuoret: Kuolleiden miesten päivä, 2. Kuusamo: Metempsykoosi, 3. Rohkeat Kuvat: Anteeksi, 4. Teksti-TV 666: Kapteeni, 5. Melo: Heijastus, 6. Sin Cos Tan: You Again, 7. Arcade Fire: The Lightning II, 8. Kuusamo: DMT-matka, 9. Blanlenberge: No sense, 10. Pearly Drops. Get Well

Provinssi 2022

 Oli ihmeellistä olla Provinssissa. Etukäteen kattaus ei ollut kummoinen, jälkikäteen oikein hyvä. Lasten Hautausmaan keikka menee elämyksien terävimpään kärkeen.

TORSTAI:

Menin kuuntelemaan Arppaa, jonka arvasin hyväksi liveartistiksi. Bändi ja erityisesti Kokkolan taiteilijasuuruus itse ottivat lavan ja yleisön haltuun odottamallani tavalla ja vielä muutoin. Musiikki ammentaa 1950-luvun suomalaisen ravintolamusiikin estetiikasta, eikä ole ihan täysillä minun juttuni, mutta se on hauskaa kun bändi nappaa yleisön joukosta kappaleen ajaksi tuuraavaksi rumpaliksi junnunnäköisen jantterin, josta sitten tulee paikalla olleen yleisön joukossa varmasti jonkinlainen legenda. Että terkkuja vaan Eelikselle.

Kuuntelin muutaman kappaleen verran maailman vaarallisimmaksi bändiksi itseään kutsuvaa Kissaa, jonka showmeininki on kiva yritys ja musiikki on ihan hauskaa 1970-luvun jytää, mutta kun en jaksa kunnolla syyttyä, niin en jaksa.

Vilkuilin myös The Soundsia ja halveksuin sen teennäisyyttä. Palasin illan lopuksi kesäteatterille kuuntelemaan Lyytiä, joka oli aika lailla sellainen kuin voikin olettaa. Taiteellinen ja pehmeällä tavalla saavuttamaton. Ei ollut yllätys, että Ennätyshelteet-hitinpoikanen upposi yleisöön. Lyyti soitti myös Don Henley -coverin Kesän pojat aurinkolasit päässä. Se oli hauskaa.

PERJANTAI:

Perjantaina esiintyi eniten odottamani bändi Teini-Pää, mutta en päässyt vielä siihen aikaan paikalle, koska olin töissä. Sain kuitenkin väliaikaraportin, jonka perusteella totesin menettäneeni juuri sen verran kuin odotin. Sanniin ehdin ja hän heitti ammattiviihdyttäjän tavoin kovan setin. 2080-luvulla -kappaleen aikana meni kylmät väreet, vaikka oli kuuma.

Suomen Khruangbinia eli Pambikalliota kuuntelin jonkun aikaa, mutta totesin, että tämä ei nyt mene minnekään. Sitten menin ihmettelemään mikä on Frank Carter & The Rattlesnakes. Se on aggressiivista rockia soittava yhtye ja herra Carter aika karismaattinen show-mies. Omien juttujen sijaan esityksen varasti suomalainen yleisön jäsen, joka lauloi Frankin tarjoamaan mikkiin Maamme-laulun väärinpäin.

Yön päätti Olavi Uusivirta, joka houkutteli paaaaaljon yleisöä, ja heitti huhutun energisen show'n. Piisejähän Uusivirralla riittää. Hän esitti myös Anna Järvisen kanssa duetoidun Nuori ja kaunis -kappaleen, jossa Järvisen osuuksia sai vetää yleisö. Yleisön laulattaminen on yleensä tylsää, mutta tässä kohtaa kappale on niin vahva, että se oli mukava kuulla silti.

LAUANTAI:

Kuuntelin heikosti keskittyneenä Pintandwefallia, enkä halua antaa lausuntoa. Bändin jäsenet ovat tehneet niin paljon hyvää tähän maailmaan, että olkoon. Kävin kuuntelemassa ihan alun Pehmoainon vedosta, ja hän oli juuri sellainen nuorisoidoli, jota tämä aika kaipaa.

Ja sitten Vesta. Esityksen aikana paahtava helle vaihtui myrskyksi, mutta se ei haitannut, koska Vesta oli taas tosi hyvä. Miksi se edelleen jaksaa minut yllättää? Olin marmattanut oheiskeskusteluissa kuinka kaikki on nykyään retroa, mutta Vesta ei ole. Homma vaan toimii, kun on kappaleita, joissa on ideaa. Jopa pelkän laulun ja pianon varaan rakentuva äärimmäisen hieno Periodi toimi myös festarilavalla. Olin Vestan vedon jälkeen vakuuttunut, että tässä oli illan kohokohta, mutta vähänpä tiesin.

Sateesta sai osansa myös Hassisen Kone. Katsoin hyvän matkaa, kunnes totesin saaneeni vaikutelman ja lähdin harhailemaan. Hauskaa oli katsoa, kuinka selkeästi setääntynyt Reijo Heiskanen soitti kuin paraskin kitarasankari. Kun osaa, niin osaa, eikä siinä jää sijaa selittelylle.

Sitten! Menin taas kesäteatteriin, tällä kertaa paineen alaisena, kun olin julkisesti kehottanut ihmisiä menemään kanssa Lasten Hautausmaata kuuntelemaan. Jospa siellä ei ole ketään tai bändi soittaa huonosti. Minä kun en tiennyt heidän livekuntoaan. No, väkeä oli hurjasti, tupa täynnä ja lavan edessä lisää. Keikka oli upea ja lähes hurmoksellinen. Bändikin oli suosiostaan selkeästi vaikuttunut. En ole koskaan ollut vieraiden ihmisten menestyksestä näin tyytyväinen. Menin keikan jälkeen sössöttömään kiitokseni laulaja Kristiina Vaaralle, mikä on minulta poikkeuksellista käytöstä. Mutta kun olin niin innoissani!

LH:n jälkeen oli puolisentoista tuntia aikaa purkaa euforiaa ja katsella vaan mitä Törnävänsaarella tapahtuu. Mutta kello 1.00 esiintyi vielä Litku Klemetti. Jos joku ei jo tiedä, niin ei koskaan tiedä. Litku Klemetti oli kova. Litku itse tietenkin aina ja onhan se kitaristi nyt vaan ihan omalla levelillään.

PMMP Ranked

Huomaatte varmaan, että Kovemmat kädet ja Rakkaudesta -levyt dominoivat listausta. Ne ovatkin PMMP:n parhaat levyt: ensin mainittu on epätodennäköisten yhteistyökumppaneiden yhteentörmäyksen jälkeinen hedelmällinen symbioosi, jälkimmäinen kokeneiden taiteilijoiden deryhmääntymissävytteinen lopun ajan kouristelu ja joutsenlaulu. Eka levy Kuulkaas enot! oli hyvä harjoitus, Leskiäidin tyttäret ja Veden varaan hyviä levyjä, joista en oikein saa millään irtopiisejä tälle listalle.

1. Tytöt (Rakkaudesta) Tämä ei ole (on) keski-ikäisen ukonkäppyrän hyvesignalointia, vaan aidosti kysseinen kappale asuu pääkopassani. Melkein päivittäin aivot huutavat "sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta" ja "tehän ootte jo oikein, kun te ootte vaan just noin" ja "hunninko maailmankartalle". Rakkaudesta-levyllä näkyy merkkejä siitä, että Jori Sjöroos oli lähdössä popmusiikkinsa kanssa syvään päätyyn. Paula Vesalan sanoma oli kirkastunut. Ei siitä voinut tulla muuta kuin mielenkiintoinen levy, jonka maine paranee ajan kanssa. Samaan aikaan kun PMMP teki tytöille tällaisen tsemppipiisin, niin nuorille miehille oli tarjolla Cheek. Voi elämä mitä epätasa-arvoa! Ei tämän mulle pitäisi toimia, en ole kohderyhmää, en hiphoppari, enkä Mariskastakaan välitä räppärinä tai lauluntekijänä (ok laulaja on). Mutkun.

2. Koko show (Rakkaudesta) "Otan koko show'n/ Oli mitä vaan/ Koko paketin/ Mitä siihen kuulukin". Tekstissä on pyykkikasoja ja tiskejä, mutta arkihan on ihmisen parasta aikaa, ja ilman sitä ei ole mitään. Rakkaudesta-levy ei ole mitään säveltämisen juhlaa, mutta anthemien aarreaitta. Niin kuin tämä on anthem. Aina nostattava.

3. Matkalaulu (Kovemmat kädet) Matkalaulu on suurenmoinen hyvänmielen popkappale, mutta mestariteoksen siitä tekee väliosa. Väliosia harvoin muistetaan, mutta tässä kappaleessa lisäarvo on huomattava. Kiva laulu pienestä hetkestä muuttuu havainnoksi siitä, miten paljon on pelissä. Huomio on pelottava, reaktio lähes paniikinomainen. "Hengitän sisään maisemaa/ Niin täydellistä, että pelottaa/ Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen". Siinä se on, täydellisten hetkien pakokauhu.

4. Kumivirsi (Kovemmat kädet -erikoispainos) Tämä vaan on niin sujuva ilkikurinen korvamato, että pakko on aplodeerata seisaallaan. 

5. Oo siellä jossain mun (Kovemmat kädet) Muistan vieläkin sen hetken, kun yksiössäni Tampereen Nekalassa kuulin tämän piisin (olin kuullut ennenkin) ja sen kauneus lävisti minut. Aika joskus syö kokemuksia, ja siksi tähän kappaleeseen kätkeytyvä tunnelataus ei enää nosta ihan kärkeen. Mutta ilman tätä kappaletta ei ehkä olisi tätä listaa.

6. Matoja (Kovemmat kädet) Eipäs unohdeta sitä, että PMMP oli vähän niin kuin punk-bändi. Miksi se naurattaa, ehkä se on hauskaa? Tykkään säkeistöistä ihan matona. 

7. Heliumpallo (Rakkaudesta) Tällaista oli suomalainen mainstreampop vuonna 2012: ihmeellinen kohti korkeuksia kohoava marssi. Suosion varjolla voidaan nuorisolle myydä taidetta!

8. Mummola (Kovemmat kädet) Julma kitara tässä. Eikä kappale muutenkaan pilalle mene mummolanostalgiassaan. Mutta vielä: se alun kitara!

9. Kovemmat kädet (Kovemmat kädet) Kovempien käsien avauspiisi, joka tietyllä tavalla teki PMMP:stä PMMP:n. Jos seuraavilla levyillä uho ja huuto on välillä jotenkin päälle liimattua, tässä on voimaa.

10. Päiväkoti (Kovemmat kädet) Jorin yksi komeimmista sävellyksistä. Tätä piisiä pilaa vähän se, että Jorin pseudoenglanniksi vedetty demo on julkinen ja paaaaaaaaljon parempi kuin tämä sinänsä hyvä versio.

Vielä pitää sanoa: 

Ns. deep cuteista nostaisin esiin kappaleen Kiitos Leskiäidin tyttäriltä. Kaunis kappale.

Pikkuveli olisi top kympissä, mutta jätin coverin pois. Alkuperäistä ei voita mikään, mutta vuosien kuluessa olen alkanut pitää PMMP:n versiosta paljon.

Kuulkaas enot! -levyltä nostan esiin kappaleen Odotan. Siis sen "voisin potkii vielä kovempaa".

Joutsenet on hyvä kappale, mutta ei top 10 -kamaa mulle.

Rusketusraidat on ihan jees.

Lautturi on kai nykyään PMMP:n soitetuin kappale, mutta ei vaan mahdu minun kärkikymmenikkööni.

NEØV Rytmikorjaamolla 23.4.2022

Liveämpärilistaltani puuttui maailman suurista bändeistä NEØV. Ei puutu enää. Bändi esiintyi Rytmikorjaamolla lämppärin lämppärinä. Sara oli headliner, paikallinen Antivalent esiintyi välissä. Kuuntelin vain NEØVin. Työpäivä huomenna ja muuta. Olisin varmaan muutenkin kuunnellut vain heidät.

NEØV enemmän kuin vastasi odotuksia. Se rokkasi, mitä se ei levyllä tee. Rumpali huitoi parhaimmillaan menemään niin, ettei silmä pysynyt käsien perässä. Ja kitara vei leijuttelemaan korkeuksiin. Taustanauhan käyttö töksähteli välillä, mutta kaiken kaikkiaan parempaa kokemusta olisi ajankohta ja muut seikat huomioon ottaen ollut turha vaatia. Sitä paitsi minä olin varma, etten ko. bändiä koskaan livenä näe. Keikka meni hämmästellen sitä, että tämä on totta.

Jo kaksi ekaa levyä toimivat, mutta vuonna 2019 julkaistu Volant kuuluu TAPAUKSIIN, luulin bändin jo uupuneen matkalla, mutta se tuli takaisin ryminällä ja on tehnyt vain hyvää kamaa sen jälkeenkin. Miljoona pistettä siitä, että jaksavat tehdä tätä hommaa. Parasta, mitä Juankoskelta on tullut.

Kyllä friskasi!

Nirvana top20

 Nirvanan parhaat piisit (levy, jolta kappale - ainakin - löytyy.):

1. Do Re Mi (Sliver) Tämä huuruinen Kurtin kotiäänite on ehkä kauneinta mitä on tehty. Se on aina oikea sielunpuhdistaja. Voinpa kuvitella tästä monta herkkää nuotiokitarahetkeä. Vaikka Nirvanassa minua kiehtoi meluamisen yhdistäminen edistykselliseen ajatteluun esimerkiksi tasa-arvosta jne., niin sittenkin tällainen kaunis taltiointi vailla kaupallista tarkoitusta nousee kaiken muun yläpuolelle. Do Re Mi on minun vastineeni mantralle.

2. Territorial Pissings (Nevermind) PELKKÄÄ MELUA! Tuo ihana rummuttelu <3 Jne. Minä niin jumaloin Nevermindin B-puolta, siellä on sellaista räkää ja roskaa, että siivo mies ei voi muuta kuin ihailla. Territorial Pissings kului C-kasetilta aikanaan lähes kokonaan pois, koska sitä piti luukuttaa koko ajan. 

3. Smells Like Teen Spirit (Nevermind) Olisi yletöntä erikoisuudentavoittelua pudottaa kappale pois kärjen tuntumasta, koska se on niin hyvä. Totuuden nimessä ei tätä kappaletta tule oikeastaan ikinä kuunneltua, koska se asuu tuolla sisällä ja on ISO. Tämä on kappale, joka muovasi minua enemmän kuin mikään muu. Kaikki näkevät aina päältä, että tuossa tyypissä on angstia, raivoa ja kontrolloimatonta käytöstä. 

4. Sappy (Sliver, mutta ei se versio) Tämä irtopiisi vain on niin yksinkertainen, tunnelmallinen, aito ja riipaiseva, että muuta ei voi tehdä kuin ihailla. Ja ihan vasurilla tällaisia Kurt-poika väsäili sinne ja tänne. Onpa tässä myös hieno kitarasoolo, vaikka hyi, hyi sooloille kun ollaan vaihtoehtoisia!

5. Stay Away (Nevermind) Tätä oli junnuna ehkä vielä hauskempi luukuttaa kuin Territorial Pissingsiä, koska tässä käsketään muiden pysyä poissa. Energiataso ei näin jälkeenpäin ole aivan TP:n tasolla, joten siksi jätän sen pari pykälää alemmaksi.

6. Lounge Act (Nevermind) Tämä kappalehan on lähes progea siinä mielessä, että mielenmaisemia ehtii olla monta. Monen muun bändin uran ykkössingle, Nirvanalta vain Nevermindin toist' puolt'.

7. Drain You (Nevermind) Nevermindin kauniista kappaleista Drain You on vuosien myötä ohittanut In Bloomin.

8. In Bloom (Nevermind) He's the one/Who likes all our pretty songs/And he likes to sing along/And he likes to shoot his gun. Nuo rivit olivat ensimmäiset englanninkieliset lyrikkat, jotka itse avasin ja aloin pohtia. Jossain vaiheessa In Bloom oli ehdoton suosikkini, koska se on Nirvana nätein kappale. Minusta. Sittemmin räkä on vähän ajanut kauneuden ohi.

9. Aneurysm (Incesticide/single) Kappale, joka ei mahtunut levylle, mutta on sittemmin noussut klassikoksi ja ihan ymmärrettävästi. Tässä kappaleessa on voimaa. Sävellyksestä on ehkä turha puhua, mutta ei kappale toisaalta ole pelkkää huutamista ja raivoamista, vaan hallittua kaaosta. 

10. Tourette's (In Utero) Mä olen rauhallinen jätkä, mutta Nirvanassa parasta on järjettömät lyhyet huutopiisit. Siis niin kuin Tourette's. Pelkkää rääkymistä ja melskausta. Niin hienoa!

11. Breed (Nevermind) Vein Breedin ala-asteella levyraatiin, koska halusin aiheuttaa pahennusta. Breed oli siihen muka sopivan raaka ja kovatempoinen. Sittemmin huutomelskausgenrestä on löytynyt parempaakin, mutta Breedillä on silti paikka sydämessäni.

12. Dive (Incesticide/single) Tässäpä varma todiste siitä, että hapot polttivat Kurt-raukan mahaa. Laulu välittää tuskaa, kitara voimaa. Kunnon mouruamista, josta on pakko pitää.

13. Milk It (In Utero) Look on the bright side, suicide. Mitähän Kurt sillä tarkoitti? Musiikillisesti mennään ensin hiljaa, sitten kovaa. Mikä ihmeellinen idea! Ja toimii aina. Varsinkin silloin, kun ensin soitetaan tooooosi hiljaa, ja sitten tooooosi kovaa.

14. Mr. Moustache (Bleach) Yes, I eat cow, I am not proud. Debyytin parhaassa kappaleessa on menoa ja meininkiä, upea kitarakuvio ja kummallisia ilmaisuja.

15. Negative Creep (Bleach) Bleachin ehkä toiseksi tunnetuin kappale About a Girlin jälkeen. Tämänkin Nirvana esitti myöhemmin paljon hienommin. Isin pikku tyttö oli vielä kehittymätön. Kurt lauloi hankalasti ja soundit on kuraa. Mutta kyllä se tästä, kynä on kuitenkin terävä.

16. Lithium (Nevermind) Ehkä ääriesimerkein siitä ensin hiljaa, sitten kovaa -kliseestä, josta Nirvanaa syytetään. I'm so ugly, that's okay, 'cause so are you oli joskus mun tunnuslauseeni.

17. All Apologies (In Utero) Tämäkin on tunnetumpi kauniina unpluggedina, mutta rokkiveivaus on rokkiveivausta. Onhan tässä yksi Nirvanan parhaista sävellyksistä, mutta pikkuisen liian sisäsiisti meininki, jotta viitsisi tätä nostaa esimerkiksi In Uteron parhaaksi. Olkoon räkää sen edellä.

18. Been a Son (Incesticide) Pojat reippaina, melkein kuin joku Herman and the Hermits, nättiä menoa eikä paljon edes säröä. Jos Nirvana olisi halunnut olla oikein pop, olisi se voinut olla. 

19. Sliver (Incesticide/single) Kaikkea mahdollista. Alun bassottelu kuin jostain Marvin Gayelta, eikä kukaan voisi tietää minne mennään. Mennään huutamaan ja riehumaan, pari minuuttia toistoa, toistoa ja toistoa, Kurtin särkyvä ääni. Muttei mitään äänipuuroa.

20. Rape Me (In Utero) Enemmänkin statementti kuin kappale, kappaleen musiikki leikittelee itseironisesti Teen Spiritin kliseillä ja teksti on tietenkin monitasoista veetuilua kaikille mahdollisille tahoille. Mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua.

Ja sitten muutama kommentti tunnetuimmista kappaleista, joille ei ollut sijaa majatalossa.

Serve the Servants (In Utero) Suosionjälkeisen suunnattomuuden tiivistävät alkurivit: Teenage angst has paid off well/Now I'm bored and old. Piisi polkaisee In Uteron käyntiin tavalla, jonka on pakko vakuuttaa kaikki, että Nevermind ei ollut mikään vahinko. Musiikillisesti eteenpäin laahaamista.

Something in the Way (Nevermind) Jälkimaailma on todistanut, että kappale on komea, mutta tämä Nevermind-versio ei koskaan iskenyt kuin tuhat volttia.

Heart Shaped Box (In Utero) Oikeastaan aika täydellinen kappale, mutta sitten toisaalta vain ihan kiva. Sitä paitsi liian soundgarden. Olkoon Soungarden soungarden.

Come as You Are (Nevermind) Vaikka kappale on yksi Nirvanan suosituimmista, itse vierastin sitä pitkään. Jotenkin bassokuvio tökki. Vuosien kuluessa olen alkanut pitää piisistä koko ajan enemmän.

About a Girl (Bleach) Tämä kappale nostetaan aina esiin, kun halutaan korostaa kuinka Nirvana ammensi The Beatlesilta ja kuinka Kurt sävelsi varhaisille hyvin käyttäytyville rokkibändeille sopivia kaunokkeja. Ja kaunis se on. Mutta en minä tällaisten piisien takia ole Nirvana-fani.

Musavuosi 2021

Vuoden kuunnelluimmat artistini olivat The Beatles ja George Harrison, mutta ei se kyllä kuvaa koko vuotta. Vuosi oli mahtava. Olen ollut vähän huolissani musiikinkulutuksestani, koska suomalaisten hyvien artistien tulva on niin mieletön, että hurjiakin jälkiä hetkellisesti jättävät artistit unohtuvat nopeasti. Olen ollut peloissani: ehkä urat ja albumit eivät enää rekisteröidy. Loppuvuodesta huojennuin, kun huomasin, että olin löytänyt mutu-tuntumaa enemmän hyviä levykokonaisuuksia.

Paras on tietenkin Yonan Uni johon herään. Sinfoniaorkesterin kanssa tehty iskelmällinen levy, joka isopebeä lainaten syväluotaa artistinsa elämän kipupisteitä, kuulostaa ajatuksena kliseeltä, mutta on toteutettu mestarillisesti. Ajaton klassikko jo heti syntyessään. Yona taistelee, mutta miespuolinen vastine Tams on alistunut. Tamsin luovuttamispop on niin epätoivoista, että se on jopa hauskaa. Menolippu ei minnekään on Tamsin debyytti. Se on virheetön, kuten miehen koko ura artistinimellään.

Vanhana progehuru-ukkona on mainittava Malady, Tabula Rasaa ja Kalevalaa yhdistävä erinomainen bändi, jonka uusi levy Ainavihantaa vakuutti. Circleä olen aina arvostanut ja ihaillut, mutta bändin musiikkiin uppoutuminen on vaikuttanut epätoivoiselta urakalta, koska tuotanto on niin massiivinen. Yhteistyö Richard Dawsonin kanssa loi hyvän takaportin, jota hyödynsin täysimääräisesti. Henki on kova levy.

Vuosihan alkoi Radio Supernovan komealla Takaisin-mansegazelevyllä. Myös Turun shoegazen uusi lippulaiva Ruissalo Amping teki hyvää jälkeä Tähtien suojatit Maan povella -älppärillään.

Yonan tasoinen yksittäinen huippukohta oli Vestan vuoden viime metreillä julkaisema pakahduttava Periodi-kappale, joka lupaa paljon uudelta levyltä. Tai johan ne aiemmat maistiaisetkin sitä lupasivat. Sen perusteella riutuva tyttö kurkottaa valoon ja pystyy lohduttamaan samalla muita. Ihmeellistä, hienoa.

Black Twig palasi suristelemaan kaikkien indiepoikien iloksi. Teini-Pää rokkasi raikkaasti. Riutta muistutti asennerockista. Babel oli tyylikäs. Kaikkea muuta oli satatuhatta. Otetaan tarkkailuun nyt ainakin Pihka Is My Name ja Liisa x Linnea.

Jotain tärkeää unohdin.

Vuoden kuunnelluimmat piisit:

1. Polymoon: Silver mt.

2. Black Twig: I Was Not Looking for Magic

3. Iisa: Kohinaa

4. Teini-Pää: Downtown

5. Itä-Hollola Installaatio: Sydän särjetään

6. Liisa x Linnea: Eteenpäin

7. Pelaren: Vem vet

8. Saga Mast: Näkymätön turha tyttö

9. Shotgun Club: Taiji-valmentaja

10. Teini-Pää: Näin sen unessa/Kissat ja koirat

Vuoden kuunnelluimmat artistit:

1. The Beatles

2. George Harrison

3. Tams

4. Yona

5. Teini-Pää

6. Malady

7. Ricky Kotka

8. Richard Dawson

9. Iisa

10. Radio Supernova