Radio Supernova esiintyi Rytmikorjaamolla. Bändi on kehuttu ja kohuttukin, mutta yleisöä se ei paikalle vetänyt. Harmillista. Keikka oli hyvä ja musiikki erinomaista. Edellisestä kerrasta bändi on vaihtanut laulajaa - jännittihän se minua. Uuden laulajan ääni on vahvempi kuin aikaisemmin ja hän myös ottaa kontaktia yleisöön. Onko se sitten hyvä asia vai huono asia, jää jokaisen keikoilla käyvän arvioitavaksi. Lisäksi bändin keikkaretkueeseen on juuri liittynyt taustalaulaja. Hän tuo lisäarvoa.
Bändi keskittyi täysin ymmärrettävästi uuden levyn tuotantoon. Debyytin jälkeen se on kulkenut vähän väkivaltaisempaan suuntaan, kuten mainio Väkivaltaa aiemmalta kiekolta jo kertoi. Se herätti yleisössä eniten reaktioita. Debyytin Tellus-kappaleesta taas on kasvanut sellaiseksi keikkapaisuttelupiisiksi, joita jokainen bändi pyrkii tekemään.
Mielelläni olisin kuullut debyytiltä myös Seinät-kappaleen, joka on yksi suosikkikappaleistani koko Telluksella, mutta ymmärrän hyvin, miksi se ei soinut. Se on sitä heleämpää RS:ää ja ehkä enemmän ensimmäisen laulajan heiniä.
Ainoa oikea valittamisen aihe oli yleisön vähyys, sillä Radio Supernova tekee tällä hetkellä maailman parasta musiikkia. Siinäpä sanat tällä kertaa.