sunnuntai 20. elokuuta 2023

Maailman paras The Holy ja 22 Pistepirkko



Maailman paras The Holy soitti 19.8.2023 Isossakyrössä häikäisevässä auringonpaisteessa Kyröfestin alkuvaiheessa. Olosuhteet saivat aiheen pelätä keikan jäävän vaisuksi, vielä kun ottaa lukuun sen, että bändi on rundaamisen sijaan ollut levyttämässä.

Mutta ei hätää! Bändi oli häikäisevämpi kuin aurinko. Basisti-Lauraa sijaistanut Matiaskin oli lavalla kuin kotonaan. The Holy soitti runsaasti musiikkia uudelta levyltään. Keikka antaa aiheen odottaa vallankumouksellisen hyvää albumia. Sitä mietin, että kun laulaja on niin kovatasoinen kuin on, ja vielä vastaa bändin taiteesta, niin voisi olettaa laulun olevan suuremmassakin roolissa. Nyt vaikuttaa siltä, että uusi materiaali on hyvin soitinvetoista. Mikä sopii minulle, mutta sopiiko niin sanotulle suurelle yleisölle?

The Holyn loppurevittelyt olivat tällä kertaa mahtavat. Laulaja ja toinen rumpaleista vaihtoivat tonttejaan, kitaristi hyppäsi yleisöön ja symbaalit lentelivät, kun bändi soitti Isoksikyröksi esittelemänsä Ähtärin keikan päätteeksi. Yleisö tuntui oikeasti ottavan bändin omakseen. Setti oli muita festivaalin vetoja pidempi, mikä oli hienoa. Niin kuin kaikki mitä tapahtui. Mikä aika olla olemassa.

Katsoin myös illan loppupuolella 22 Pistepirkon keikan. On meillä siinä kansallisaarre. Asko oli hyvällä päällä ja aloitti keikan yksin minimalistisilla rakkauslauluillaan. PK yrmysi sisään toisena ja sitten Espe esittämään oman rakkauslaulunsa. Ja sitten alkoi rokki soida. 

Vanhat herrat tekevät omaa juttuaan ja molemmat näkemäni keikat heiltä ovat olleet omaperäisiä ja hyviä. Birdykin soi ja yleisö oli hyvin mukana.