Meikä on ollut olemassa 80-luvulla ja sieltä on monta hyvää muistoa, muun muassa se, kun karkkiaskista juotiin karkit. Mutta jos olisin ollut 80-luvulla kyllin vanha mitään ymmärtämään, niin vihaisin varmasti tänä päivänä Billy Oceania.
Ja vihaisin siksi, että olisin oppinut tuntemaan artistin MTV-vetoisena artistina, jonka ykköstsipale on When Going Gets Tough, The Tough Gets Going. Se on tunnistettava piisi, jota sietää kuunnella nyt, mutta voimasoitossa se olisi karmiva kokemus. Geneeristä 80-luvun elokuvatunnarimateriaalia.
Mutta koska en siis mitään ymmärtänyt, niin ensimmäinen oikeasti henkilökohtainen kosketukseni Billy Oceaniin on kaikin puolin pätevä ja vetävä soul-piisi Red Light Spells Danger. Sen ansiosta suhteeni Billy Oceaniin on vakaalla pohjalla ja rakentava. Katskokaa ja kuunnelkaa uosta alhaalta, ja väittäkää sitten, että parempaakin on. I'd like to see that.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti