Ei liene toivoa siitä, että Arthur Russellista kertova dokumentti Wild Combination esitettäisiin joskus suomalaisilla tv-kanavilla. Jos ja kun elokuvan haluaa nähdä, vaatii se silloin kyseenalaisiakin toimia. Myönnän warettaneeni.
Rikos kannatti tällä kertaa. Dokumentti oli hieno. Päähenkilö on kuollut, eikä puhu edes arkistomateriaalissa. Mutta laulaa ja soittaa. On aika vinhaan nähdä Russell vetämässä Eli sellonsa kanssa. Vaivattoman näköistä, vaikka levyltä kuunnellessa voisi luulla, että synnytys on ollut tuskaa. Ja kuinka näppärästi Russell soittikaan kitaraansa nuoruutensa päivinä.
Ehkä kaikkein suurimman vaikutuksen tekivät Russellin vanhemmat, leppoisat vanha herra ja rouva Iowasta. Haastatteluissa iskä ja äiskä vaikuttivat juuri sopivan avarakatseisilta ja juuri sopivan höpsöiltä. Olivat poikansa puolella, vaikka tämä taiteilijahippeili ja homosteli New Yorkissa. Musiikkia oppivat vähitellen tajuamaan.
Katsokaa, kuunnelkaa, tajutkaa että mies on John Lennon ja Bob Dylan ja Van Morrison yhteensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti