tiistai 19. heinäkuuta 2011
Welcome to the prog club. Niccccce.
Töllöstä tuli tuossa taannoin ensimmäinen osa saksalaisesta dokumenttisarjasta, joka käsittelee 80-luvun musiikkia. Punkista aloitettiin, ja jälleen kerran muistettiin kertoa, kuinka punk tuli kaatamaan progen dinosaurukset. Ja onhan se niin. Mutta kuka koskaan puolustaa progea lukemattomissa samankaltaisissa dokumenteissa?
Ehkä proge sortui nihkeilyyn, mutta kertokaatten nuorisolle myös sen ilosanomasta. Silloin tehtiin paljon hienoa musiikkia. Dokumentti sai minutkin progenuoruuttani muistelemaan ja itse asiassa myös kaivamaan esiin artisteja kuuntelujonosta. Niinpä nyt parin päivän aikana on soinut Yes, Van Der Graaf Generator, Curved Air, Renaissance, Gentle Giant ja Emerson, Lake & Palmer.
Mutta erityisesti on soinut Keith Emersonin ja kumppaneiden esiproge, The Nice. Yhtyeen The Thoughts of Emerlist Davjack on yksi hienoimmista The Beatlesia, The Beach Boysia ja tulevaa progea yhdistävä kappale.
Minuun iskee erityisesti oheisen linkin kohta 0.46-0.48. Liikuttavaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti