Vielä virtaa

Los Angelesin musaskene ei ole koskaan ollut mieleeni, mutta niinpä tämän syksyn kovin elämys on bändi, jonka musiikkia on helppo kuvitella televisiosarjojen loppuhetkien taustaksi. Sellaisten tv-sarjojen kuin OC, Dawson's Creek, Roswell, mutta mikä ikinä onkaan nyt in junnujen maailmassa.

On kiva, että vanha setä jaksaa innostua jostain ihan uudesta soundista, mutta asiaa pitää ensin lähestyä tuttua polkua pitkin. Tällä kertaa se polku oli kappale nimeltä Guilty Filthy Soul, jonka eräs espoolainen kantrifani minulle Spotifyn inboxiin spämmäsi. Ei se kantria ollut, vaan moderni komea kappale, jossa oli kuitenkin jotain vanhaan souliin viittaavaa, en oikein osaa sanoa mitä. Tuo kat-ko-nai-nen juttu juntataan joka kerto kunnolla päähän. Toimii aina.

Se kappale iski siis heti. Oli pakko tarkistaa mitä muuta. Opin, että AWOLNATIONin kovin hitti on Sail, jonka pari päivää myöhemmin kauhukseni kuulin jossain kaupallisten tv-kanavien tanssikilpailuista. Että onko tämä nyt paljastumassa kaikelle kansalle Suomessa?

AWOLNATION ei loppuun asti ole Guilty Filthy Soulia, vaan hiphop-vaikutteista iskulausebilemusiikkia. Mutta on se muutakin. Burn It Downilla Aaron Bruno laulaa kuin kiimainen James Brown. Megalithic Symphony -levyn päättää suorastaan progemainen Knights of Shame, lähes vartin mittainen kappale. Ei sellaista ihan joka hittibändi tee, varsinkaan noin komeaa, kestävää kappaletta.

Ne iskulauseet, Jump On My Shoulders ja Not Your Fault ovat ehkä vähän hölmöjä pomppimiskappaleita, mutta niin tarttuvia.

Kyllä tässä on levy, jota tänä vuonna olen eniten mielikseni kuunnellut.

Närhi ja puu

Onneksi tuossa edellinen postaus on suhteellisen hämäräperäisestä toiminnasta, sillä kyllä tämä mennyt kesä ja alkanut syksy menee aikamoisen valtavirran parissa. Ja erityisesti naisäänien parissa.

Minkäs sille tekee, kun tykkää. Nyt soitossa ovat Laura Närhen Tuhlari ja Anna Puun Kolme pientä sanaa. Molemmat ovat artisteja, joiden ihan jokaista ulospäästämää ääntä en voi sietää, mutta nämä kappaleet tehoavat ainakin nyt.

Molemmissa on kyllä se vaara, että jonain päivänä alkaa kyllästyttää. Oikeastaa sellainen on todennäköistä.

Tuon Anna Puun kapaleen on satavarmasti tehnyt Knipi. En jaksa edes tarkistaa. Knipin kohdalla voidaan kai jo puhua modernin suomalaisen pop-ilmaisun luojasta. Yhteistä Anna Puulle ja Knipin Egotrippi-bändille on se, että osa kappaleista on mestarillisia, osa hirveitä renkutuksia. Anna Puukin on täällä teilattu.

Puun ja kuore... jaa mutta eihän vitsi edes toimi.