torstai 22. marraskuuta 2012
This fall I 'ave been mostly listenin'
Syksyn aikana on AWOLNATIONin lisäksi ainakin neljä artistia ollut suht rankassa, joissain tapauksissa lähes maanisessa tehokuuntelussa. Ei vaan ole joutanut tänne kirjoittaa, ennen jouti. Muistutan tulevaisuuden itseäni näin:
The Hidden Cameras
Oikein riemukas kanadalainen indieakti, joka oli tuttu vuosien takaa, vaan ei tehosoitossa ennen. Tässä kohtaa tuntuu oikealta käyttää sanaa akti kahdesta syystä. Ensinnäkin bändi on yhden miehen ympärille löyhästi ryhmittynyt taiteellinen kokoonpano. Ja toiseksi sanoitukset ovat sellaista poikarakkauden anal yysiä, että äidin seurassa tätä ei kehtaisi kuunnella. Joel Gibbin kyky tehdä tarttuvia melodioita on verraton ja tyyli ajaton. Erinomaista pop-musikkia, jota loka-marraskuun vaihteessa kuuntelin pakkomielteisesti. Hyviä kiekkoja ja Mississauga Goddam on hyvin lähellä täydellistä piisiä.
M.A. Numminen
Marketissa jo pitkään houkutelleet kokoelmat Kiusankappaleita II ja Kiusankappaleita III olivat vieläkin halvenneet ja kotiutuivat nyt mukaan, pari viikkoa sitten. Veivät mennessään. Osa kappaleista on pelkästään hupaisia, osa teräviä. Ja useissa sovitukset ovat oikeinkin mainioita. Mauri on kova jätkä!
Maaseudun Tulevaisuus
Kyyjärven kyky. MT:n kaikki piisit kattava kokoelma on hankinnan arvoinen. Riffit ovat maailmanluokkaa ja piisit erittäin vahvaa kansallista tasoa. Lisäksi Maaseudun Tulevaisuudessa kiteytyy kaikki se, mikä oli hyvää ja ainutlaatuista Suomen maalaisrock-skenessä 1980-luvulla. Maaseudun Tulevaisuudessa ja Ratsiassa. Jos Ratsia oli 80-lukua. Ja jos MT:n laulaja Juissi on maalainen. Paljon kysymyksiä.
The Mars Volta
En tie, piti vuan kuunnella tuossa joku päivä valtavasti. Mars Voltan levyjen kuunteleminen on fyysinen teko. Musiikki on hyvää, mutta on siinä pureksittavaakin.
Tunnisteet:
AWOLNATION,
M.A. Numminen,
Maaseudun Tulevaisuus,
Mars Volta,
The Hidden Cameras
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti