hannes festivals yhden päivän Provinssia

Mitä tehdä, jos keikkaa kohtaa yleisökato. Lauantai-iltana Provinssirockissa kaksi bändiä antoi asiaan kaksi erilaista vastausta. Mutta sitä ennen on sanottava, että Provinssirockin Zanzibar-lavan sijainti ja konsepti oli pahasti pielessä. Varsinkin myöhään lauantaina yleisö tuntuu viihtyvän kaljahäkeissä, ei elävän musiikin äärellä. Sääli. Tekemätön paikka tuli nyt siis Black Lizardille ja Hopeajärvelle.

Kansainvälinen läpimurto häämöttää.

Black Lizard tuli lavalle turhautuneena, laulaja sanoi väsyneesti "nauttikaa nyt tästä" tjsp. ja soitto alkoi. Kolme bändin jäsentä soitti aurinkolasit silmillä, kitaristi puolet ajasta selin yleisöön. Laulaja-kitaristi levitteli käsiä ja murjotti.

Asenne olisi ok, jos 10 000 ihmistä olisi hyppinyt ja pomppinut. Cool voi olla kun on aihetta. Nyt ei ollut. Black Lizardia otti päähän soittaa Provinssirockissa. Kuuluttajan mainitsema "kansainvälinen läpimurto" tulee varmaan pelastamaan sen uusilta seinäjoilta. Musiikki oli ihan ok, jossain toisessa olosuhteessa olisi voinut toimia, mutta ei bändi ole mitään maata mullistavaa kehittänyt.

Hopeajärvi oli veikeä.

Sitten taas. Hopeajärvi aloitti samalla lavalla kello 00.15, jolloin lavan edessä oli yksi (1) ihminen ja meikä mikauskopin vieressä kädet TASKUSSA. Bändin eka spiikki sai lisää väkeä mukaan, soitto vielä lisää. Ei sitä paljon tullut, mutta ne jotka tulivat, tanssivat ja hyppivät (no en minä).

Hopeajärvi oli hyväntuulinen ja soitti hauskaa musiikkia. Kehityskelpoinen bändi. Setti kesti tunnin, mikä oli aika paljon siihen aikaan ja siihen lämpötilaan.

Hypätään sitten ajassa iltapäivään, mutta samalle lavalle:

Meredith ON taikaa.

Provinssilauantain aluksi päätin mennä tukemaan paikallista aktia, seinäjokelaista Magic Meredithiä. En tiennyt mitään, mikä osoittautui kovin hyväksi jutuksi. Bändi pääsi lyömään ällikällä. Tässähän on Soundgarden ehkä hiukan hevirockimmalla otteella. Eikä laulaja, penteles vieköön, häviä Chris Cornellille.

Osa soittajista näytti 17-vuotiailta ja näyttivät pitävän hauskaa. Laulaja oli mukavan roku, paitsi pilasi homman sanomalla kerran kiitos. Lopuksi toki putosi tyylikkäästi lavalta.

Katsojia oli muutama, suurin osa hymyili. Edessäni olevista hevijätkistä yksi huusi lopuksi "ei huono", eli mitä suurimman kiitoksen. Kyllä. Ei huono. En tiedä ostanko levyn, mutta suosittelen livenäkemistä kaikille.

Ehkä 90's revival ei ole pelkästään huono juttu.

Vaeltelin myös katsomassa mikä meininki on Jenni Vartiaisella. Huono meininki. En jaksa ymmärtää enää itseäni, joka joskus innostui Mä e haluu kuolla tänä yönä -kappaleesta. Se ju-u-u-una meni. On sanottava, että aikanaan niin haukuttu Nettiin on jopa parhaiten aikaa kestänyt kappale.

Rumba-teltassa esiintyi Risto. Ei ollut huippufiilis mennä, koska olen nähnyt hyvän Riston, mutta viimeksi bändi oli tylsä. Nytkin oli aika tylsä. Välillä meno oli ok, ja ihan hulppeaa oli kuulla kuuluisa line "Uskotko Jeesuksen Kristukseen Jumalan ainoaan poikaan, meidän herraamme, ota se minkä voit hänestä sydämeen, sillä kuolema tulee nyt" Törnävällä.

Samuli Putro rämpytteli isolla lavalla niin kuin Putro rämpyttelee. Tykkään joistain Putron piiseistä, mutta levytyksinä. Ei innosta ainakaan suurelta lavalta. Jussi-kuoro tuli lopuksi kehiin. Taakse ei kuoro kuulunut. Ehkä kuului eteen. Aplodit olivat hyvät. Hyvä juttu.

Rudimental esiintyi ja satuin kuulemaan kuuluisan Nakkiveneen (not giving in). Dropkick Murphys innosti Saarilavan yleisön, minun mielestäni saisi olla vielä joku muu idea kuin säkkipilli ja Boston. Parempaakin punkia olen samalta lavalta kuullut. Rumba-teltassa esiintynyt Banks oli kalsea. Laulajattaren hunajaiset imsogladit eivät vakuuttaneet. Softenginen aikaan teltta oli täysi. Damn Seagulls soitti aika tylsää rokkia Zanzibarissa.

Isoista akteista M.I.A. kiinnosti periaatteessa vähän, mutta käytännössä ei, kun musiikki oli hirveää puuroa, tasapaksua soundia vailla dynamiikkaa.

Sellaista tällä kertaa.