Kansainvälinen läpimurto häämöttää. |
Asenne olisi ok, jos 10 000 ihmistä olisi hyppinyt ja pomppinut. Cool voi olla kun on aihetta. Nyt ei ollut. Black Lizardia otti päähän soittaa Provinssirockissa. Kuuluttajan mainitsema "kansainvälinen läpimurto" tulee varmaan pelastamaan sen uusilta seinäjoilta. Musiikki oli ihan ok, jossain toisessa olosuhteessa olisi voinut toimia, mutta ei bändi ole mitään maata mullistavaa kehittänyt.
Hopeajärvi oli veikeä. |
Hopeajärvi oli hyväntuulinen ja soitti hauskaa musiikkia. Kehityskelpoinen bändi. Setti kesti tunnin, mikä oli aika paljon siihen aikaan ja siihen lämpötilaan.
Hypätään sitten ajassa iltapäivään, mutta samalle lavalle:
Meredith ON taikaa. |
Osa soittajista näytti 17-vuotiailta ja näyttivät pitävän hauskaa. Laulaja oli mukavan roku, paitsi pilasi homman sanomalla kerran kiitos. Lopuksi toki putosi tyylikkäästi lavalta.
Katsojia oli muutama, suurin osa hymyili. Edessäni olevista hevijätkistä yksi huusi lopuksi "ei huono", eli mitä suurimman kiitoksen. Kyllä. Ei huono. En tiedä ostanko levyn, mutta suosittelen livenäkemistä kaikille.
Ehkä 90's revival ei ole pelkästään huono juttu.
Vaeltelin myös katsomassa mikä meininki on Jenni Vartiaisella. Huono meininki. En jaksa ymmärtää enää itseäni, joka joskus innostui Mä e haluu kuolla tänä yönä -kappaleesta. Se ju-u-u-una meni. On sanottava, että aikanaan niin haukuttu Nettiin on jopa parhaiten aikaa kestänyt kappale.
Rumba-teltassa esiintyi Risto. Ei ollut huippufiilis mennä, koska olen nähnyt hyvän Riston, mutta viimeksi bändi oli tylsä. Nytkin oli aika tylsä. Välillä meno oli ok, ja ihan hulppeaa oli kuulla kuuluisa line "Uskotko Jeesuksen Kristukseen Jumalan ainoaan poikaan, meidän herraamme, ota se minkä voit hänestä sydämeen, sillä kuolema tulee nyt" Törnävällä.
Samuli Putro rämpytteli isolla lavalla niin kuin Putro rämpyttelee. Tykkään joistain Putron piiseistä, mutta levytyksinä. Ei innosta ainakaan suurelta lavalta. Jussi-kuoro tuli lopuksi kehiin. Taakse ei kuoro kuulunut. Ehkä kuului eteen. Aplodit olivat hyvät. Hyvä juttu.
Rudimental esiintyi ja satuin kuulemaan kuuluisan Nakkiveneen (not giving in). Dropkick Murphys innosti Saarilavan yleisön, minun mielestäni saisi olla vielä joku muu idea kuin säkkipilli ja Boston. Parempaakin punkia olen samalta lavalta kuullut. Rumba-teltassa esiintynyt Banks oli kalsea. Laulajattaren hunajaiset imsogladit eivät vakuuttaneet. Softenginen aikaan teltta oli täysi. Damn Seagulls soitti aika tylsää rokkia Zanzibarissa.
Isoista akteista M.I.A. kiinnosti periaatteessa vähän, mutta käytännössä ei, kun musiikki oli hirveää puuroa, tasapaksua soundia vailla dynamiikkaa.
Sellaista tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti