Törnävällä jytää

Huono kuva, paras meno, yks on Jukka, muuta jytämimmejä.

Kävin Provinssissa. Siellä oli ihmisiä kuuntelemassa bändejä. Bändit olivat hyviä tai huonoja.

Keskiiviikko

Jännitin hirveästi Pimeyden puolesta ja odotin väkeä ja hyvää menoa. Tavoite toteutui aika lailla. Bändi tykkäsi esiintyä, haparoi sopivasti, suitumman laulajan esiintyminen oli niillä rajoilla meneekö pelleilyksi ja rokumpi laulaja unohti sanat, mutta veti hienoja kitarasooloja. Suitumpi laulaja oli hyvä laulaja, mutta alkoi lopussa naukua. Eivät soittaneet Kunniaa, parasta piisiään, mikä kunniaksi heille. Tehdään mitä halutaan.

Muse oli ihan ok. Vahinko vain, että oli yhtä ja samaa piisiä sen 40 minuuttia, jonka katsoin. LCMDF:n keikalta kävelin taas pois, ensi kerran ekassa Provinssissani joskus. Hieno perinne, hieno perinne. Die Antwoordiakin hetken hämmästelin.

Torstai

Tnek?

Ehdin alueelle juuri Teksti-Tv 666:n aloitettua. Riemastuttavaa menoa. Neljä kitaraa on juuri ja juuri tarpeeksi. Laulusta ei kunnolla edes kieltä erottanut, mutta valli oli kova. Hienoa!

Kent soitti päälavalla vain tunnin ja enimmäkseen diskoaan. Hyvistä kappaleista ei tullut yhtään. Ingenting oli ok. No lopuksi kuultu 747 on tietenkin ihan ok, ja jätti ihan kivan maun, mutta noin muuten suosikkibändini näkeminen ensimmäistä kertaa oli odotettu antikliimaksi.

Onneksi murhetta ei voinut kauan kantaa, sillä Jukka ja Jytämimmit esiintyi pienellä Sakkolavalla, jonne siis. No nyt lähti. Mitä muuta tarvitaan kuin rääväsuinen basistitar, kiljuva rumpalitar ja nerollinen kitarasankari Jukka Nousiainen. Huippukivaa oli. Saattoi olla, että en muistanut tekoyskäistä joka kerta kun hymyilin.

Death From Above 1979 oli sitten Jytämimmien jälkeen aika pliisua. Katselin myös, mitä se tämä Calvin Harris nykyään puuhaa. No hyppyyttää teinejä. Itsehän kuuntelin jo ekaa demoa. Nyt lähdin sopivassa kohtaa nukkumaan.

Perjantai

Mikko Joensuu aloitti White Stagella melkein ilman yleisöä, ei ottanut kontaktia ja lopetti melkein ilman yleisöä, mutta hyvää kamaa soitti. Mies pystyi 45 minuutissa kasvamaan pianomiehestä ensin Bob Dylaniksi ja lopulta surisijaksi. Näytti ihan Yarilta. Minimalismi oli vedetty huippuunsa ja huomasin oikeasti KUUNTELEVANI.

Ilta oli pitkällä kun seuraava etäisesti innostava soitti. Pietarin Spektaakkeli ujosteli alussa yleisöä, mutta sai kovan menon päälle lopussa. Mikäs siinä, kun ammattimiehet jammasivat. Minimalismi oli teema tässäkin. Hyvä boogie vaan päälle, niin mitäs sitä muuta.

Red Fang. Koskaan kuullutkaan, menin telttaan kun oli tylsää. Palasin fanina. Tuleeko minusta metallimies? Huima keikka, mielekästä junttausta, koska oli maalailevaa. Soittolistalle.

Seurailin, että Haloo Helsinki veti ammattilaisen ottein, Nina Perssonille pitäisi syöttää makkaraperunat ja Deadmau5 villitsi teinit täysin.

Lauantai

Tiisu heittäytyi.

Tiisu pani Sakkolavan täysin sekaisin. Energiaa oli ja vitsit olivat hyviä. Erittäin hauskaa riehaa saa heiltä.

Grave Pleasures oli ihan ok. Sehyväpiisi tuli kyllä huonona versiona ja välissä oli jotain ihme kevytlimsaa, mutta siis ihan ok. Sanoinko jo, että oli ok?

The Hearing oli kova pettymys. Itse tähti veti kyllä välispiikit sympaattisesti hapuillen, mutta muu hapuilu oli sitten vähemmän kiva juttu. Kappaleetkin karkasivat jotenkin taivaalle. Kyllä se eka levy olikin hyvä, mites nyt näin.

Hisser soitti puolityhjälle Soundi-teltalle. Ne kaksi hienoa kappaletta jotka tunsin, tulivat ekana ja kolmantena, rohkea veto. Park Friction oli viime vuoden kovin piisi, mutta nyt sen herkkyys ja tunnelma eivät tulleet esiin. Se oli muutenkin Hisserin ongelma. Musiikkinsa ei ole varsinaisesti tanssimusaa, jääkiekkoilijan habituksen omaava tähti itse taitaa livenä yrittää tanssittaa.

Refusedin punkkareita odotin semikovasti, mutta en sitten innostunut. Kovasti oli metallia minun makuuni. Lähdin puolen tunnin jälkeen latautumaan.

Faith No More alkoi kutkuttaa lopulta niin paljon, että menin eturiviin ja olin siellä 50 minuuttia. Kyllä sedillä vaan oli esittää kovia piisejä. Ihan jees, vaikka loppua kohden turruin.

Musta Paraati lopuksi. Festarin ylivoimaisesti parhaat piisit. Kent voisi halutessaan vastata, mutta onhan pojat aikanaan tehneet kovia kappaleita. Myös esiintyminen oli hyvä, laulajana ollut Ylppö ei vetänyt huomiota ihan täysin ja encoresta huolimatta jäin toivomaan lisää.

Mike Patton on sitten nähty. Aika moista.