Avaruusromunkerääjä

Den arkaiska rösten

Semmosta vain, että olin kuuntelemassa Seinäjoen Rytmikorjaamolla Avaruusromua Live -tapahtumaa. Tiistai-iltana siis surisi ja särisi ja vinkui, vähän kai pulppusikin. Kaksi suomalaista ja kaksi ruotsalaista artistia esiintyi ja parhaat palat kuullaan Avaruusromussa alkuvuodesta.

Kivaa oli, vaikka etukäteen en paljon ymmärtänyt eikä tilanne ole juuri muuttunut.

Ensin bassolla taiteili Juha-Matti Rautiainen Soundscapes. Hänpä onkin sikäli tuttu mies, että soitti aikoinaan Mojo Menissä, joka oli lappajärveläisvimpeliläinen koulupoikain rokkikokoonpano. Toinen vimpeliläinen siinä oli sittemmin kansanedustajoitunut ja oululaistunut Ville Vähämäki. Lappajärveläiset olivat koulukavereitani. Rautiaiselle tämän alan touhut ovat kai aika tuoreita. Aivan kiinnostavan setin hän ilmoille päästi näin diletantin näkökulmasta.

Nemesis on kokkolalainen ambient-veteraani. Arvostettuja ovat, mutta minä en kovin innostunut. Tuntui, että tunnelmoinnin lisäksi oli rytmiäkin, ja homma jäi jonnekin ambientin ja trancen välimaastoon tai jotain. Termit ovat ehkä vääriä. Antakaa armoa.

Den arkaiska rösten oli huima. Tunnin setistä ensimmäiset 55 minuuttia homma oli kasassa. Tuntui, että yhdestä ideasta otettiin kaikki irti. Tuntui jopa siltä, että musiikilla oli väri, eikä se vaihtunut koko 55 minuutin aikana... kunnes sitten lähes tunnin kaikuisen suhinan jälkeen alkoi kummallinen intiaanijollotus. Sitä en ymmärtänyt.

Arki-ilta venyi yli kymmeneen ennen kuin Johan Zetterquist kiipesi lavalle. Katselin alun. Onko hän ambientin Jimi Hendrix? Ehkä. Hämmentävää taustavideota tarjoi myös hän. En sano mitään lopullista, koska lähdin puolivälissä nukkumaan.