 |
| Kun ei osaa kuvata, voi tehdä taidetta. |
Oranssi Pazuzu julkaisi tässä uuden levyn ja olen sitä kuunnellut niin kuin valveutuneet ihmiset kaikkialla maailmalla ovat. Levyhän on teräksinen! Ja sitten nyt avautui mahdollisuus taas kerran kuunnella bändiä livenä Rytmikorjaamolla, jossa edellisen kerran vetivät niin että ei paljon järkeä.
Hyviä olivat nytkin, mutta edelliskerran kiihotustilaan en päässyt. Parhaimmillaan meininki oli mitä mainioin, mutta välistä ei. Lisäksi yleisöä oli harmittavan vähän ja sitäkin vähää tuntui kiinnostavan kaikki muu kuin musiikki. Ei ollut bändi tällä kertaa profeetta omalla maallaan.
Hölmöilin sen verran, että kun pitäisi kannustaa aikaisiin keikka-aloituksiin, niin silti nyt sitten myöhästyin lämppäristä. Harmittaa se myös siksi, että lavalla ollut Malamujér osoittautui hienoksi yhtyeeksi. Kortesjärveläiseksi jopa. Rumpali toisaalta on tuttu seinäjokelais/jyväskyläläisestä Magic Meredithistä.
Mitä se Malamujér soitti? Jonkinlaista happopäiden grungea. Parhaissa mätkintäkohdissa bändi ylsi sfääreihin, heikoimmillaan oli sellaista yläasteen neljänneksi paras Pearl Jam -coverbändi -meininkiä, mutta kyllä posia oli paljon, paljon, paljon negaa enemmän. Hyvin kehityskelpoinen, oikeastaan hyvin kiinnostava bändi. Myös oli show-meininkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti