Iisa voitti Provinssin

Iisa FTW.

Kesä on ollut mitä on ja Provinssin avaava torstai ei pitkälle iltapäivään asti tuntunut Provinssin avaavalta päivältä. Heti porttien sisällä kaikki oli kuitenkin enemmän kuin ok. Aurinko porotti jopa kuumana ja väkeä oli.  Ilmeisesti oli siis kesäkuun loppu vuonna 2017.

Hypätään heti Iisaan. Kesällä 2016 Iisa soitti parhaan kokemani keikan. Odotukseni uusinnasta olivat samaan aikaan korkeat ja matalat. Varauduin pettymykseen.

Jos ei ota lukuun yhtä tai kahta ääniongelmaa, niin keikan alku sujui hyvin. Jo neljäntenä piisinä tuli Puutarhajuhla, joka vuosi sitten kruunasi illan. Pelkäsin vähän, että huippu oli taas siinä, mutta mitä vielä. Iisa vain paransi.

Yhtäkkiä taas huomasin, että nyt on kova meno ja se vaan jatkui ja jatkui. Upouusi piisi toimi loistavasti. Perjantai-hitti hyppyytti yleisöä. Sitä oli mukavasti ja se oli hyvin mukana.

Sähköä johtavana analyytikkona yritin ymmärtää, mikä Iisasta tekee niin vetoavan livenä. Itse Iisan karisma on yksi syy. Bändi on hyvä. Sovitukset ovat hienoja: niissä on bändisvengiä ja Iisa käyttää taustalauluja hienosti hyväkseen. Meininki on sympaattinen. Hurmaaminen tapahtuu kuin vahingossa. Olen myyty.

Kello oli 20.30 torstai-iltana, ja Iisa oli voittanut Provinssin.

Iisan jälkeen ihmettelin jonkin verran Die Antwoordia, joka järjesti odotetusti melkoiset pompittajaiset. Aioin piruuttani käydä eturivissäkin, mutta ruuhka oli sellainen, että luovuin. Hauska bändi. Välillä haahuilin uuteen Amphitheatreen, koska Ismo Alangon oli määrä esiintyä. Paikka oli aivan täyteen ammuttu, joten häivyin.

Ismo Alanko vetää väkeä.

Ihmettelin puolen piisin ajan The Viewiä ja päätin, että katson The Killersin. Samaan aikaan pikkulavalla oli musiikillisesti kiinnostavampi Oranssi Pazuzu, mutta Pazuzun olen nähnyt monta kertaa.

The Killers aloitti hapuillen, joskin Brandon Flowersin showmiesmäisyys tuli alusta lähtien esiin. Yleisökin oli hyvin mukana, joten odotin aluksi, että tästähän seuraa hyvä päälavan keikka. Mutta meno hyytyi. Bändi oli jotenkin löysä ja loppujen lopuksi The Killersin hitit eivät riittäneet. Esimerkiksi alkuillasta samalla lavalla operoinut Haloo Helsinki! takoi superhittiä toisensa perään.

The Killers

Illan lopuksi menin Pariisin Kevättä kuulemaan. Teltta oli täynnä ja melkoinen yhteyslauluiltahan siitä tuli. Omaa keskittymistäni häiritsi viereeni tunkenut Iisa. Päätin kiittää artistia, mutten halunnut häiritä. Keikan jälkeen onnistuu, tai siinä vaiheessa, kun Iisa karkaa bäkkärille. Tarkkaavaisuuteni pysyi 45 mminuuttia, mutta ei niitä 2 sekuntia, kun Iisa juoksi pois. En kampittanut. Menköön. Kyllä häntä muut kiittelivät.

Kymmenen vuotta blogia ja rockia

Jalat ylös, pää alas.

Blogin aloittamisesta on 10 vuotta ja ensimmäisestä näkemästäni rokkikeikasta tulee syksyllä kuluneeksi samat 10 kierrosta auringon ympäri. Vuosipäivien kunniaksi listaan 10 vaikuttavinta livekokemusta, jotka näiden vuosien aikana ovat kohdalleni osuneet. Kaikki ovat Seinäjoelta, koska muualla en ole livemusiikkia kuullut.

On huomioitava, että olen nähnyt aivan ehdottomista suosikkibändeistäni useita, mutta niistä vain The Holy ylsi listalle. Absoluuttisen Nollapisteen esiintymisiä olen nähnyt monta, mutta mikään ei ole jäänyt poikkeuksellisena mieleeni. Rubikin näin kahdesti ja pidin molemmilla kerroilla paljon. Mewin olen nähnyt kahdesti, molemmilla kerroilla se jokin on jäänyt puuttumaan. Tiedän syynkin: näin bändin muutamaa vuotta liian myöhään. Magenta Skycode esiintyi hieman liian uneliaasti luodakseen unenomaisen tunnelman. Kent oli jo vanhettunut ja väsähtänyt siinä vaiheessa, kun onnistuin heidät näkemään.

Jukka ja Jytämimmit oli nimensä veroinen.

Lista voisi olla jonakin päivänä toisenlainen. Olihan Faith No Moren ja Jello Biafran näkeminen aikamoista. Ja Mikko Joensuun auringonpaisteessa tympeänä soittamisessa oli ovelaa viehätystä. Tiisu ei kuulu suosikkeihini, mutta viihdytti livenä. Oranssi Pazuzu ja Underwater Sleeping Society Rytmikorjaamolla toimivat nekin. Ristolla on ollut hetkensä.

Mutta kun näin sen koin silloin ja nyt:

10. Murmansk, Provinssirock 2009

Tiedä sitten millaisen säväyksen Murmansk nyt tekisi, mutta olipa aikoinaan hieno live-ensikosketus meteliin. Murmanskilla kun on vielä ne piisitkin, joten homma ei mene pelkäksi kehittelyksi. Ja sitä vallia oli, Laura huutolauloi ja valot vilkkuivat. Yleisöä ei ollut, vaikka Murmanskilla on pohjalaisyhteyskin. Hieno indie/showgaze/noise-bändi, jolle toivoisi suurempaa huomiota.

9. Justice, Provinssirock 2012.

Samana vuonna Törnävällä esiintyivät M83 ja Justice, ihan kuin The Beatles ja Rolling Stones samalla festarilla. Jälkeenpäin huimaa ajatella. Silloin olin valmiimpi M83:n esitykselle ja Justice pääsi yllättämään. Vastoin tapojani olin aivan eturivissä ja sinne jäin, kun tamppaus alkoi. Jonkinlaista seremoniallisuutta, lahkolaista menoa Justice haki ja myös siinä onnistui. Pää oli hyvin kevyt kun se kaikki loppui. Ja seisaaltaan soittaneelle rumpalittarelle vielä erikoispiste.

8. Social Distortion, Provinssirock 2011

SD on harvoja Provinssin päälavalla vaikutuksen tehneitä. En oikeastaan vieläkään saata uskoa, että olen nähny bändin livenä. SD:nhän piti olla Suomessa vain muutaman Räkärodeoon seonneen ihmisen tiedossa. Social Distorion on punk af, mutta myös hyvin juureva. Punkbändiksi SD:n keikka oli suorastaan insinöörimäinen, mutta toisaalta kuka sellaisesta menee Mike Nessille valittamaan?

Circlen pitäisi periaatteessa mahtua listalle.

7. Malamujér, Rytmikorjaamo 2016

Kaikkien aikojen kovin WTF-pommi, vain Magic Meredith kilpailee tällä saralla. Menin katsomaan Oranssi Pazuzua ja lämppäri soitti jo. Ja soitti kaikilta 30 katsojalta suun auki. Niin, ei siellä ollut paljon ketään, mutta silti tämä keikka alkoi tulla vastaan internetissä, vaikka en kuulu missään nimessä hevi- tai blogipiireihin. Kortesjärven kovin bändi vain pääsi soittamaan kaikki suohon.

6. Crystal Castles, Provinssirock 2010

Pimeä teltta, hyvää matkaa. En osaa verrata CC:n esiintymistä mihinkään, vaan kerron vain miten sen koin: oli hurmoksellista. En voi sanoa vanhana ihmisenä kuulleeni Alice Glassin laulavan: Lissuhan kirkui ja ehkä osin nauhalta... mutta oli se nyt vaan jotain. Jos Alice Glassia ei olisi, sellainen pitäisi keksiä ja ehkä juuri niin on tapahtunut. CC oli ainakin silloin ihan oma outsider-skenensä. Sitä on ikävä.

Rubik esiintyi kirkkaasti Rytmikorjaamolla.

5. VETO, Provinssirock 2009

Ensimmäinen festivaaleilla näkemäni esitys. Vaikuttihan se vastaanottokykyyn. VETO ei ehkä ollut suuri nimi, mutta vuonna 2009 oli tarpeeksi teinejä tietämään EDM:stä ja teltta oli täynnä kansaa, joka tunsi tuotannon. Väki järjesti siellä sellaiset reivit, että tanskalaisbändi kyseli puolessa välissä, että eikö tiedän pitäisi olla hevikansaa. Mietin, että onko tämä aina tällaista. Ei ole.

4. The Holy/Siinai, Bar15 2016

Ei näitä voi erottaa. Ensin esiintyi The Holy, jonka näin ensi kertaa livenä, ja jolla ei monta keikkaa ollut alla. Nuori bändi oli jo tehnyt vaikutuksen, mutta kyllä tänä tammikuisena iltana latu aukesi väliaikalähdön maailmanmestaruuteen asti. Kuningasbändi oli oraalla, eikä The Holy ole tehnyt mitään kumotakseen odotuksia. Ja siitä huolimatta vielä jostain tuli isoveli ja näytti kuinka homma hoidetaan. Siinai on niitä bändejä, jotka kannattaa kokea livenä. Tyypit junttasivat ja jumittivat sellaista taidetta kehiin, että kävi surku kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät olleet paikalla.

Satellite Stories on niitä bändejä, joiden keikalle menin vain tsekkaamaan tilanteen ja jäin.

3. PMMP, Vauhtiajot 2012

Näin PMMP:n aika monta kertaa. Bändi oli aina viihdyttävä, mutta Vauhtiajoissa 2012 meni tunteisiin. Bändi laulatti pohjalaisyleisöllä Pikkuveljeä, ja siinä sitten mentiin. Pyöräilin esityksen jälkeen Seinäjoen keskustasta kämpille ja yritin jotenkin palata takaisin todellisuuteen.

2. Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo, Provinssirock 2012

Illan viimeinen esiintyjä ja melkein pakkasta. Joosen silloisen bändin jäähyväiskeikkoja. Diggailemaan piti mennä, mutta oli se nyt oikeasti kova setti. Joosen vanhatestamentillinen outlawfolk oli tuossa vaiheessa veistetty ruotoonsa ja siinä seuratessa tuli mieleen, että tässä on kyllä meidän aikamme Tuomari Nurmio.

1. Iisa, Provinssi 2016.

En ole vieläkään kuunnellut Iisan kumpaakaan levyä läpi. Olen tykännyt Reginasta ja olin ollut laimean kiinnostunut Iisan piiseistä, mutta olin myös kuullut, että Iisa on hyvä livebändi. No oli. Iisa heitti jäntevän keikan, jossa jännite koko ajan kasvoi ja Puutarhajuhla oli sovitettu niin kauniiksi bändipiisiksi, että alkoi tehdä heikkoa. Sen jälkeen oli hyvin hankala ymmärtää missä on, milloin on ja mitä on juuri tapahtunut. Vieläkin on. Kurt Vonnegut kirjoitti, kuinka Billy Pilgrim joutui ajasta irralleen. Opin kesällä 2016, että niin voi käydä.

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi on jaksanut lukea blogia.