Same, same, but different - Provinssi 2018

Vestan kanssa samassa maailmankaikkeudessa on hyvä olla.

Tämän vuoden Provinssin hauskin kuulemani line kuului "same, same, but different". Tommi Mäkiselle sopiva lause sopisi kyllä tämän vuoden huimaan Provinssiin. Se oli kivoin Provinssi ikinä. Olisipa mukava olla paikalla, kun 90. Provinssi soi.

Paras sitaatti: Lähtiessäni joku teinipoika tilitti kadun varrella "mä olen hoppari. Sitä ei ole pesty pois edes Teuvalla." Siitäkin tuli hyvä mieli. Ei saa antaa edes Teuvan lannistaa!

Muuten tein sellaisen havainnon, että Toronto Maple Leafsin gearia oli tuhottomasti liikkeellä. Missään, koskaan, ei ole ollut ennen.

TL;DR niille, jotka eivät jaksa: Pimeys oli paras, Vesta on vanhalta mieheltä jalat alta vievä nero ja Mara Balls jyrää, Jooseen voi luottaa.

Torstai:

Kevään ajan mietin paljon Ruusujen kappaletta Glitchit, itse bändiäkin jonkun verran. Glitcheissä Ringa Manner laulaa "voi Luoja kuinka kaunis sä olit". Jos niin laulaisi Jamppa Tuominen tai Kake Randelin, niin eihän se olisi mitään. Mutta kun noita sanoja käyttää nainen, niin kaikki muuttuu. Kappaleessa on myös toinen kova line: "pitääkö aina olla ees onnellinen", joka on sukua Absoluuttisen Nollapisteen noin 25 vuotta (!) vanhalle huomiolle "miksi meillä on niin harvoin vaikeaa", paitsi esitettynä suoraviivaisemmin ja puuskahduksena. Ruusut on superbändi, eli muissa merkeissä uransa tehneiden muusikoiden yhteisprojekti. Sillä on myös superbändin ongelma. Voiko se olla kenenkään suosikkibändi numero 1? Voiko kukaan luottaa siihen, että Ruusuille Ruusut on ykkönen, ja fani investoi siihen yhtä paljon kuin bändi? Paljon on lunastettavaa.

Ruusujen jäsenistöä on pyörinyt Seinäjoella ja bändi oli Provinssissa vähän niin kuin kotikentällä. Keikka oli ihan ok, mutta ei sellainen teltanheiluttaja kuin talvella toivoin. Ainakin omalla paikallani keskellä äänet olivat sekamelskaa, laulusta ei saanut selvää ja Ringa Manner on kuitenkin Ruusujen ehdottomia valtteja. Viimeisenä kuultu hitti Glitchit kyllä pomputti yllättävän vähäistä kansaa, mutta sekava ja lievästi pettynyt maku vedosta jäi. Ei Ruusut tee mitään mullistavaa, jäsenistä Miikka Koivisto teki jo Hisserissä samaa.

Karina on myös hypebändi, mutta ei superbändi. Luulin, etten ole edes kuullut yhtyettä, mutta olinpas kappaleen verran. Oli piristävää kuunnella hissuttelua. Selkeitä ääniä, rauhallista tempoa, mietittyjä juttuja. Sopivasti osaamista ja kömpelöitä välispiikkejä. Ja paras lopetus aikoihin: "meillä olisi vielä yksi kappale, mutta meillä ei kai ole aikaa" ja kaihoisa katse. Karina soitti kaatosateessa ja keräsi vähän yleisöä, mutta vangitsi varmaan useimmat paikalle vaivautuneet. Eka Provinssi-ilta loppui osaltani jo yhdeksän jälkeen, mutta sain lähteä tyytyväisenä pois.

Perjantai:

Ehdin Litku Klemettiin, kun eka piisi oli varmaan jo soinut. Keikka oli hyvä! Vielä parempi kuin viime vuonna. Litku on entistä enemmän Litku lavalla ja bändi soittaa hyvin. Sitä paitsi se jätti esittämättä ilmiselvyyksiä ja varmaan vielä kenenkään harmistumatta. Vikan piisin kitarasoolo oli huima! Vahva suositus.

Joose Keskitalon keikka amfiteatterissa oli musiikillisesti moitteeton. Trionsa on vireessä ja musiikki mahdottoman hyvää. Keikkapaikka vaan on ihan tyhmä, kun väki ramppaa lavan edestä hakemaan juomia ja hölöttää istumakatsomossa omiaan. Luulen, että Keskitaloon keskittyneen puolifanaattisen yleisönosan piti tehdä vähän töitä sen eteen, että kokemuksesta saattoi nauttia.

Mielläni olisi kuunnellut myös Maija Vilkkumaan keikan, sillä en ole Maijaa koskaan nähnyt livenä. Se ei kuitenkaan käynyt, koska teltta oli täynnä ja yleisön sisäänottoa rajoitettiin. Kun Disco Ensemble vielä lopetti samaan aikaan, sen yleisöstä iso osa pakkautui norkoilemaan teltan edustalle. Sen verran jäin paikalle, että kuuntelin Satumaa-tango-yhteislaulua. Ihme paikkaan Vilkkumaa oli pantu. Mutta kun väkeä käy, niin tätä ongelmaa sitten tulee.

Kävin katsomassa, että isommalla lavalla oli samoihin aikoihin tungosta Pyhimyksen aikaan. Pyhimyksen suosion olen tiennyt, mutta sen kokoluokkaa en ole ymmärtänyt. Sitä paitsi kyllä artisti tuntuu yleisönsä ansaitsevan. "Elämä on kolme tonnia, sä oot vesieste." Kornia vai neroa?

Pääalavalla vähän aikaa tsekkailin The Offspringiä. Lapsuuden nostalgiaa minulle, mutta tuntuipa nuori väkikin osaavan Come Out and Playt ja Self Esteemit. Huvituksen ja säälinsekaista oli suhtautumiseni.

Maijan jälkeen samassa teltassa esiintyi jokin nimeltään Cledos. Yleisö oli niin fanaattista ennen keikkaa, että piti katsoa mistä ihmeestä on kyse. Pomppuräpistä. Ei mulle, mutta avartuipa katse taas vähän.

Ja sitten kello 1.00. Pimeys laskeutui Provinssiin. Sanat loppuvat, kun yritän kertoa miten kovassa vedossa Pimeys on bändinä. Vaikka supertiukan esikoisen jälkeen levyt ovat valuneet hieman liikaa radiosoittokamaa kohti, niin kyllä ne vaan livenä yleisöä hypittävät, laulattavat ja ennen kaikkea inspiroivat bändiä. Ei festivaaleilla oleta näkevänsä soittamisen juhlaa, mutta kyllä nyt näki. Sitä paitsi ne kappaleet olivat all killer, no filler -osastoa. Ihan totta! Kaiken päälle yhtye soitti Kunnian, joka mielestäni on heidän paras kappaleensa, mutta ei kuulu normaaliin keikkarotaatioon. Jo yksistään tämä keikka oli koko festivaalin järjestämiseen kuluneiden rasitusten arvoinen.

Lauantai:

Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? teki vaikutuksen ainakin kahteen keikan nähneeseen ihmiseen, ja olihan bändi hyvä. Välispiikitkin nousivat loppua kohden tasolle Studio Julmahuvi. Mutta toisaalta mieleeni tuli koko ajan kerettiläinen ajatus: bändi kuulosti Bitch Alerilta, jolle taas kaikki nauroivat ivallisesti.

Mara Ballsin nelihenkinen trio soitti sitten juurevaa jytää, hämyilyä, jotain hyvin perinteistä. Mara Balls itse hymyili koko ajan ja nousi festivaalin kitarajumalien ykköseksi. Vakuuttavaa menoa.

Mara Ballsin vedon jälkeen homma meni Vestan odottamiseksi. Tein myös samalla musiikillista isänmurhaa, sillä Vestan kanssa samaan aikaan esiintyi Yari. Tämä oli kaikkien aikojen ehdottomasti hankalin päällekkäisyys, tai toisaalta helpoin. Ei Vestaa voinut missata. Ja hyvä kun en lähtenyt ruokkimaan sisäistä rokkihistorioitsijaani. Vestan esityksen aikana mieleen tuli pakosta syvä filosofinen kysymys: miksi tässä universumissa lahjat jakautuvat niin epätasaisesti? Vesta tekee kaiken niin helponoloisesti ja hänen karismaton karismaattisuutensa on ällistyttävää. Yleisön teinityttöosasto lauloi kappaleet ulkoa ja voinpa vanhana setänä olla tyytyväinen heidän idolivalintaansa. On hienoa olla samassa maailmassa Vestan kanssa.

Amfiteatterissa esiintyi vielä M. Tässäkin kohtaa elin valintojen maailmassa, sillä M soitti Kynsien kanssa päällekkäin. M oli hyvä, mutta yleisö ramppasi, väheni ja osa oli epäkiinnostunut. M lauloi levyä nasaalimmin, mikä välillä ihmetytti. Ihan hyvin se meni, mutta useinhan ihan hyvä alkaa ärsyttää. Muutamien hetkien ajan M oli vangitseva.

Ehdin vielä katsomaan Kynsien vedon loppua. Bileethän siellä oli menossa. Bändi piti hauskaa keskenään ja yleisön kanssa. Jäi hyvä fiilis kaikesta. Kiitos 28.-30.6.2018!

Litku Klemetin välispiikit viis kautta viis.

Maran maski.

Pimeys, vanha ystävä.