sunnuntai 2. elokuuta 2020

Karina Isossakyrössä 1.8.2020



Ajat ovat olleet oudot, joten on turha jäädä kelaamaan, miten kummallista on, että kuhinaa indiehörhöissä aiheuttava Karina soitti randomisti ilmaiskeikan isokyröläisen tislaamon takapihalla.

Pari vuotta sitten Karina oli ensimmäisen levynsä julkaissut keijufolkyhtye, jonka hissuttelu ja lauluharmoniat tekivät minuun vaikutuksen Provinssin sateessa. Tänä keväänä ilmestynyt toinen levy 2 on erinomainen konseptilevy, jossa bändi on muuttanut tyyliään astetta dynaamisemmaksi. Kyseinen long play -kiekko on erinomainen, ja Karina soitti sen läpi Isossakyrössä. Livekokoonpano on trio, rumpali on uusi ja täydensi hienosti myös lauluosuuksia.

Totuus on, että tilanne oli hankala. Keikkatauko takana. Basisti loukannut selkänsä niin, ettei voi seistä basson kanssa. Yleisönä harvalukuinen pohjalaisyleisö. Esiintymislava väliaikainen ja ajankohtana keikalla valoisa alkuilta.

Kaikki tämä näkyi myös esityksessä. Kitaristi joutui säätämään namiskoja liikaa ja soitti kyykyssä enemmän kuin Angus Young. Levyn hiljaisemmat tunnelmapalat karkailivat epäpyhässä keikkapaikassa ympäristöön. Siksi varsinkin alussa Karinalla oli tekemistä löytää jäntevyyttä kokonaisuuteen, joka levytettynä toimii niin hyvin. Kakkospiisi Auta on menopala, joka herätteli meininkiä ja neljäntenä tulleen Clausin jämäkkää loppujumittelua olisi kuunnellut pidempäänkin.

Viimeinen piisikolmikko Teko, 2000 ja Ariel sitten vakuutti. Rummut löivät, basso jytisi, kitara vinkui ja trio lauloi upeasti. Nykyinen kitarasankaruuden ja upeat harmoniat yhdistävä Karina on hieno bändi. Pidin keikasta hetkittäin erittäin paljon, mikä tässä miljöössä oli kova suoritus.

Encorena bändi heitti toivepiisin ekalta levyltä, Täällä sinua juhlitaan. Samalla se otti kontaktia yleisöön, kertoi tunnelmiaan ja sulatti jäätä. Voisi kai sen tehdä vähän aiemminkin?

Kokonaisuudessaan keikasta jäi hieno fiilis. Parissa vuodessa Karina on kasvanut yllättäjästä ykkösketjun keskushyökkääjäksi. Harmi, että korona pilasi lähes varman läpimurtokesän.

Ei kommentteja: