The Holy soitti jäähyväiskiertueellaan Seinäjoella, jossa se aikanaan nousevana bändinä sai alkutaipaleellaan suotuisan vastaanoton. Bändi jaksoi tulla näille kulmille aina takaisin. Onnistuin näkemään sen lähes kymmenen kertaa akselilla Seinäjoki-Isokyrö, vaikka joku kerta jäikin väliin.
Minulle The Holy on ollut viime vuodet kaikkien kovin bändi. Olen toivonut sen breikkaavan isosti läpi. Niin ei käynyt. Se on ikävää. Lopettaminen on vielä ikävämpää, lamauttavaa jopa. Mutta ymmärrettävää. Elämässä on realiteetteja.
Olisin mieluusti nähnyt bändin keskisuurena aktina joskus jossain sisätilassa, joka on pakattu täyteen. Ja se olisi ansainnut olla Olympiastadionin täyttävä jättiläinenkin.
Toisaalta näissä olosuhteissa olen noin yhdeksän vuoden ajan voinut toivoa, että pääsen kohta The Holyn keikalle. Nyt tuo toivo on mennyt. Pitää löytää elämään jotain muuta. Kai se on mahdollista.
Yritin lauantaina vain nauttia ilman, että olisin rakentanut tapahtumasta itselleni liian suurta spektaakkelia. Ei ole oleellista oliko The Holy nyt parempi vai huonompi kuin keikalla X. The Holy oli edessäni ja oli The Holy. Musiikki oli ylittämättömän hienoa. Mietin, että on hienoa olla ihminen, joka on kuullut Savagesin livenä. Miljardit ihmiset eivät ole kuulleet.
The Holy tuli elämääni, kun olin reilusti yli 30-vuotias. Tällaisia matkoja ihmiset kokevat bändien kanssa yleensä teini-iässä. En voi olla muuta kuin kiitollinen sitä, että sain kokea tämän näin vanhana.
Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti