torstai 29. toukokuuta 2008

Vettä, leipää, vaniljajäätelöä

Ryan Bingham soitti stetson päässä ja bändin kanssa kantrirokkia Conanissa. Olo oli kuin olisi saanut lapiosta naamaan. Että näin juurevaa, vielä tänä päivänä, tuon ikäinen. Vanha kitaristi Conankin oli aika innoissaan.

Oli riennettävä Googlen pariin, totta kai. Tällä kertaa lienen jopa ihan trendin aallonharjalla, sillä ei ole monta hetkeä kun Bingham oli Jay Lenossa ja oli siinä show'ssa tehnyt melkoisen vaikutuksen. Ja Los Angeles Times on julkaissut laajan artikkelin, joka tuntuu tulevalta klassikolta. Siis tyyliin "olen nähnyt rock n' rollin tulevaisuuden ja hänen nimensä on Bruce Springsteen" tai "ero on se, että Metallica huijaa yleisöä toisin kuin W.A.S.P."

On ollut kova elämä, Ryanilla. Tarina kertoo. Voimme uskoa tai olla uskomatta. Pari vuotta sitten mies ei tuntenut sointuja, nyt on kitarasankari. Sitä ennen oli rodeoammattilainen ja kulkuri. Syntynyt vuonna 1981, mutta kuulostaa Tom Waitsilta.

Liiankin hyvä tarina. Ettei kävisi vanillaiceja.

Ero Van Winkleen löytyy: tuntui olevan karismaattinen, ei pelle. Vaikka piti stetsonin lieriä silmien edessä. Mutta rouville on kuulemma kohtelias. Kunnon etelän herrasmies.

Tulee mieleen maailman paras viihdyttäjä, ujo ja ongelmainen Mitch Hedberg. Mitch kuoli. Älä kuole, Ryan. Vaikka oletkin 27 ja se houkuttelee nyt.



Ei kommentteja: