Tunsin hansikkaan sivalluksen poskellani. Olenko kunniallinen herrasmies vai pelkuri. Vastaus on selvä, mutta otan silti Karhuherran lähettämän haasteen vastaan.
Vaikka se osui huonoimpaan mahdolliseen hetkeen. Oikeastaan olympiakisojen aiheuttaman katkoksen takia laiskistuin rientämään musiikin perässä edes vähän alusta, ja olen antanut sen vain tulla luokseni. Se suodattuu nyt korviini lähinnä LastFM:n Neighbourhoodin kautta, ja rakkaat naapurini kuuntelevat valtaosin pohjoismaista musiikkia. Mikä ei ole huono juttu. Jos maailmasta poistettaisiin kaikki paitsi pohjoismainen musiikki, tämä olisi vielä ihan siedettävä pallo asua ihmisen pojalle.
Kun nyt listaan tämän hetken rakkaita viisuja, niin joudun huomauttamaan, että näistä tuskin yksikään nousee hannes-klassikon asemaan. Paremmin sinne sopivat hieman aiemmin listaamani kappaleet.
Vapnet: Kalla Mig. Östersundista, ruotsalainen kesähitti 2005. Laulajan toinen bändi Sibiria kuulostaa hyvin erikoiselta, hyvin jännittävältä. Ja niin tämäkin kappale, ruotsalaisempaa kuin Falukorv. Jos jotenkin pitäisi kuvata, mikä tällä hetkellä soi, niin se olisi tämä. Kaikenmoista Laaksoa, Weeping Willowsia, Per Gässleä, Noicea, Marit Bergmania ja muuta tulee länsinaapurista. Onko se hyvää kaikki, jaa-a, mutta nyt uppoaa. Ai niin, vielä Hello Saferide!
The Embassy: Boxcar. Maailmassa on neljä The Embassy -nimistä bändiä, ja kaikki huomattavan hankalia tapauksia tiedonsaannin suhteen, tosin perehtymiseni on pinnallista. Joka tapauksessa vuosia sitten nauhoitin vhs-kasetille jonkin The Embassyn piisin josta pidin. Kasetti on... jossain. Ja nyt pidän tästä. Todennäköisesti yhtye on sama ruotsalainen popyhtye. En voi olla varma. Tämä kappale on joka tapauksessa hyvin 80-lukulainen ja kiehtova.
Madrugada: Majesty. Norjalaista jälkigrungea! Onko tämä Nickelback, vai ihan hyvä bändi, en ole päättänyt vielä, koska välillä tenhoaa, välillä ei, ja ovat vielä Norjasta. Ja tuo laulajan näkeminen oli järkytys, koska äänen perusteella pitäisi olla 45-vee ja Juho Juntusen näköinen. En usko, että tämän jampan takaliston karvaisuus saisi NYT:issä edes kutosta, ja tuolla äänellä ysi on minimi.
Trans Am – Television Eyes. Oudon väkivaltaista elektronista musiikkia. Jotenkin saa aggren esiin, paljon paremmin kuin mikään Metallica. Oispa hienoa, jos Niinimaan Janne veisikin tällaista koppiin. Loksahtaisi siinä leuka jos toinenkin. Post rockia tämä on, ja lähes 20 vuotta bändillä ikää. Amerikasta.
Archive: Again. Tässä 3,5 minuuttia alunperin 16 minuutin kappaleesta, ja voinette arvata, että eihän tästä saa kuin hajun oikeasta asiasta. Itse huomasin kappaleen ottaneen otteen aivoistani jossakin kahdeksan minuutin kohdalla, jossa kohtaa huudahdin PROGE!, mutta ei se pure teitä, olkaa nyt vain rohkeita. Ja tämä on jotain post rock meets Radiohead meets taidekoulu. Kaikenmoista tuntuu yhtye tekevän. Joskus osuu, joskus ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti