Olenpa vihdoin minäkin nähnyt Veikko Aaltosen dokumentin Punk - tauti joka ei tapa. Ihan hyvä, mutta tietenkin se mielenkiintoisin osa suomipunkia puuttui. Olisin mielelläni katsonut elävää kuvaa ja kuullut musiikkia maaseutupunkista, karhuloista ja pihtiputailta. Ja Miettinenkin puuttui!
No mutta, Akupunktion Seven bändinjohtaminen oli hauskaa seurattavaa ja silleen. Semmoisia ajatuksia kuitenkin heräsi, että edes Pelle Miljoona ei enää jaksanut sen kummemmin alkaa progea rienata, ja miksipä sitä nyt. Vastakkainasettelu oli ehkä joskus aitoa, mutta kun en ole genrehippi, niin en näe sellaiselle mitään syytä.
Tosiasiassahan punkilla ja progella on paljon yhteistä, molemmissa toteutetaan ihanteita. Progessa musiikkia, punkissa elämäntapaa. Kertoohan siitä jo sekin mitä kävi CMX:n ja YUP:nkin voisi laittaa kumpaan genreen vaan.
Dokumentin innoittamana kuuntelinkin sitten Kalevalaa ja Mr. Jäähyaition tyttömäistä tappopoppia.
2 kommenttia:
Maaseutupunkin ja Pihtiputaan suhteen kannattaa tutustua Pauli Kallion ja Kyky Ahosen loisteliaaseen uutuusteokseen Maalaispunkin päiväkirja (Suuri kurpitsa). Kalliohan on Suomen sarjakuvaskenen suuri nimi ja tämä on omakohtaista tilitystä nuoruuden seikkailuista ja Ratsiasta. Sarjakuvanovellien seassa on pieniä tekstiesseitä ja kirjan loppu luotaa laajemmin Ratsian vaiheita haastatteluin jne.
Aaltosen dokkarista puuttuu tietysti montakin asiaa, mutta ei tuon kokoista ilmiötä oikein voikaan saada kokonaan haltuun yhdellä rainalla. Ylen kuusiosainen sarjakin (jossa Kuulapää-Miettinenkin patsasteli runsaasti) jätti monta kysymystä vastaamatta.
Maalaispunkin päiväkirja kuulostaa oikein mielenkintoiselta, se menee to do -listalle. (We have a to do -pile? (c) Homer Simpson.
Maalaispunkista sen verran, että on suorastaan liikuttavaa, että Seinäjoen Jalkapallokerhon kannattajakunnan, Kloppien, chantiin kuuluu kaunis versio Luonteri Surfin Peruskallio-piisistä.
Lähetä kommentti