Tulihan tänään vastaan se ensimmäinen "paska sävellys" -kommenttikin, mutta sitäkin enemmän on kuulunut tätä "mikä siinä on, kun kuulostaa niin hyvältä" -kategoriaa. Arvasitte oikein, kyse on Jenni Vartiaisen singlestä Mä en haluu kuolla tänä yönä, joka tekee tuhoisaa jälkeä, kansa lakoaa.
Odotukset Jennin uutta levyä kohtaan ovat nyt kyllä hyvin korkealla. Aiemminhan hän on hankkinut jonkinlaista katu-uskottavuutta Ihmisten edessä -kappaleellaan, mutta tässä maistiaisessa on ihan mieletön draivi. Vastustamattomuutta on vaikea ja turhakin analysoida. Silti analysoin, että juuri kaasun painaminen pohjaan on syy sille, että tuo uusi kappale niin hyvin toimii.
Ilmeisesti Jennin taustalla on edelleen Jukka Immonen, ja laulajan ohella tuottaja on kyllä suurin syyllinen piisin vetovoimaan. Uskon, että tuosta sävellyksestä olisi voitu tehdä huonokin versio.
Kaikenlaista Anna Puuta ja Chisua on yritetty tehdä genressä "uskottava suomalainen pop-artistitar", mutta näillä näytöillä Jenni Vartiainen on lähimpänä sitä, mitä sen pitää olla, sen popin ja suomalaisen. Souldiiva- ja PJ Harvey- ja Björk -kategoriat on erikseen, ja siellä meillä on Jannat, Mannat ja Vukit, jotka käskevät.
tiistai 23. helmikuuta 2010
maanantai 22. helmikuuta 2010
Tämä tummuus ei ole kesäyötä varten tehty
Töissä on tietenkin aina hirvittävä kiire, ei siellä jouten olla. Mutta silti perjantaina, illan jo pimennyttyä, laittoi kollega soimaan musiikkia työhön tahtia luomaan.
Hiljaa takoi jonkun aikaa musiikki tietään kallooni, kunnes muutama minuutti jumputusta kuultuani oli aivan pakko kysyä, että mitä kummaa. No tätä kummaa, The Durutti Column esittämässä Missing Boyn. Livenä. 1981. Suomessa.
Vaikka meikä onkin ns. musadiggari, niin tämä on kyllä mennyt aivan ohi tämä The Durutti Column. (Joo, joo, no en ole katsonut koskaan kokonaan 24 Hour Party Peoplea, ja joo joo, ensi tilassa.) Mutta sehän ei ole huono juttu, koska saanpahan innostua nyt.
Meleko hypnoottista meininkiä Factory Recordsilta.
Hiljaa takoi jonkun aikaa musiikki tietään kallooni, kunnes muutama minuutti jumputusta kuultuani oli aivan pakko kysyä, että mitä kummaa. No tätä kummaa, The Durutti Column esittämässä Missing Boyn. Livenä. 1981. Suomessa.
Vaikka meikä onkin ns. musadiggari, niin tämä on kyllä mennyt aivan ohi tämä The Durutti Column. (Joo, joo, no en ole katsonut koskaan kokonaan 24 Hour Party Peoplea, ja joo joo, ensi tilassa.) Mutta sehän ei ole huono juttu, koska saanpahan innostua nyt.
Meleko hypnoottista meininkiä Factory Recordsilta.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Muistutus parhaudesta
Suomalainen kitaravetoinen popskene on varsn vireä. Ihan tässä viime aikoina on tullut hankittua kolmekin levyllistä kyseistä tuotetta. Juuri nyt soi Kiki Paun Let's Rock, joka taisi vuonna 2008 olla katu-uskottavinta, mitä saattoi olla. Vähän persoonattomaksi tämä kyllä ainakin vielä on jäänyt. Plussaa on annettava ehdottomasti siitä, että lopua kohden sika parantaa juoksuaan. Se voi olla kestävän levyn merkki.
Cats on Firen Our Temperance Movement tuli sekin jossain vaiheessa hankittua levykokoelmaan. The Smithsiähän se on, mutta sillä erolla, että CoF:ää siedän.
Mutta paras hankinta on tietenkin Rödsögårdenin Rödsögården. Skeneen sopii se, että bändiä on syytetty liiallisesta kaupallisuudesta ja särmien hiomisesta, mutta kun koukut ovat maailmanluokkaa, niin moinen nälviminen on sairasta. Samantasoisia kertosäkeitä kun ei Suomessa kukaan tee, niin iloittaisiin edes.
Cats on Firen Our Temperance Movement tuli sekin jossain vaiheessa hankittua levykokoelmaan. The Smithsiähän se on, mutta sillä erolla, että CoF:ää siedän.
Mutta paras hankinta on tietenkin Rödsögårdenin Rödsögården. Skeneen sopii se, että bändiä on syytetty liiallisesta kaupallisuudesta ja särmien hiomisesta, mutta kun koukut ovat maailmanluokkaa, niin moinen nälviminen on sairasta. Samantasoisia kertosäkeitä kun ei Suomessa kukaan tee, niin iloittaisiin edes.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Vampyyrit on nyt muotia
Bändi voi jäädä mieleen niin kovin triviaaleista asioista. Minulle tulee Vampire Weekendista ensimmäisenä mieleen se, että kitaristi pitää soitinta kainalossa. Siis on kaksi coolia tapaa soittaa kitaraa: kitara polvissa ja kitara kainalossa. Jos kitara on siinä välillä, niin asioita ei ole mietitty loppuun.
Toinen bändi, josta tulee mieleen kainalo, on Arctic Monkeys. No nyt on helppo tehdä sellainenkin pisteiden yhdistäminen, että sekä VW että AM ovat olleet molemmat pelastamassa rock n' rollia. AM vaikutti hyvältä, kun niiden videon näki ensimmäistä kertaa MTV:ltä. Sittemmin hypettäminen vei maun, mutta bändin lyriikka on kuulemma edelleen terävää. Siihen voisi siis joskus tutustua.
Vampire Weekendiä kuuntelin viikonloppuna. Hype on samaa tasoa kuin AM:n kanssa, mutta se ei tule saarelta vaan mantereelta. Vampire Weekend kuulostaa niin newyorkilaiselta kuin on inhimillisesti mahdolista. Kun tämä määre tulee minun näppäimistöltäni, se on kehu. New York -skene on aina hyvä.
VW:n musiikki on hyvä sekoitus erilaisia vaikutteita, ja sovittamisen suhteen on nähty vaivaa. Kuitenkin on säilytetty tuoreus ja ilmavuus, eikä ole unohdettu säveltää kappaletta. Hyvää musiikkia.
Toinen bändi, josta tulee mieleen kainalo, on Arctic Monkeys. No nyt on helppo tehdä sellainenkin pisteiden yhdistäminen, että sekä VW että AM ovat olleet molemmat pelastamassa rock n' rollia. AM vaikutti hyvältä, kun niiden videon näki ensimmäistä kertaa MTV:ltä. Sittemmin hypettäminen vei maun, mutta bändin lyriikka on kuulemma edelleen terävää. Siihen voisi siis joskus tutustua.
Vampire Weekendiä kuuntelin viikonloppuna. Hype on samaa tasoa kuin AM:n kanssa, mutta se ei tule saarelta vaan mantereelta. Vampire Weekend kuulostaa niin newyorkilaiselta kuin on inhimillisesti mahdolista. Kun tämä määre tulee minun näppäimistöltäni, se on kehu. New York -skene on aina hyvä.
VW:n musiikki on hyvä sekoitus erilaisia vaikutteita, ja sovittamisen suhteen on nähty vaivaa. Kuitenkin on säilytetty tuoreus ja ilmavuus, eikä ole unohdettu säveltää kappaletta. Hyvää musiikkia.
tiistai 9. helmikuuta 2010
Todellagin
Huonoin. Levyale. Ikinä.
Tuossa ohessa kaikki, mitä sieltä olen ostanut. Tietenkin levyalen funktio on yleensä ostaa halvalla musiikkia, jota ei muuten ostaisi, eli sinänsä koko juttu on ihan hölmö.
Mutta Sig, tuo varhaisempien aikojen Karkkiautomaatti, piti nyt lunastaa. Hyviä ralleja. Piti palauttaa taas myös Karkkis hevirotaatioon, Seikkailuun!
Ludvig van Beethoven soittaa radiossa Ludvig van Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa eikä kukaan ole kuullut rock n' rollista.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Ajankohtaista Marinaa
Joskus eteen tulee asia, josta ei saa otetta, mutta joka vangitsee. Musiikin saralla tämä tapahtuu usein yöllä. Joskus, kun uni ei tule, tv lyödään auki ja tarkistetaan NHL-tilanteet. Ykkösen uutisruudun taustalla soi Yöradio, jossa usein on hämärääkin tavaraa. Tai sitten tulee käännettyä The Voicelle, ja ihmeteltyä mitä kuuluu musiikkivideoskeneen.
Ja näin käännettiin joku aika sitten. Alkoi soida Marina and the Diamondsin Hollywood. Ensin tuntui, että taas on laitettu edustava tyttölikka laulamaan huttua ja vähän maustettu taidepopilla. Että kamalaa. Mutta sitten se kappale alkoi tuntua tarttuvalta. Ja sitten taas Marina maneerit kauheilta. Mutta jotain tässä on. Mutta laskelmoitua!
Vieläkään en tiedä, onko se nyt hienoa vai huonoa. Siksi se kiinnostaa. Kai se sitten on. Kumpaa?
Uudesta Rumbasta sitten luin, että Marina onkin nyt just coolein ja uskottavaa. En noista muista kappaleista nyt niin välitä, mutta Hollywood jaksaa kiehtoa.
Ja näin käännettiin joku aika sitten. Alkoi soida Marina and the Diamondsin Hollywood. Ensin tuntui, että taas on laitettu edustava tyttölikka laulamaan huttua ja vähän maustettu taidepopilla. Että kamalaa. Mutta sitten se kappale alkoi tuntua tarttuvalta. Ja sitten taas Marina maneerit kauheilta. Mutta jotain tässä on. Mutta laskelmoitua!
Vieläkään en tiedä, onko se nyt hienoa vai huonoa. Siksi se kiinnostaa. Kai se sitten on. Kumpaa?
Uudesta Rumbasta sitten luin, että Marina onkin nyt just coolein ja uskottavaa. En noista muista kappaleista nyt niin välitä, mutta Hollywood jaksaa kiehtoa.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Pokkaa sulla on ainakin
Viikko sitten radiosta alkoi soida kappale ja ilahduin, että The Postal Servicehän siellä, uutta musaa, jee maali!, ja vielä soittolistalla Suomessa.
Piisin edetessä aloin kuitenkin epäillä, että josko sittenkään on The Postal Serviceä, koska kuulostaa liikaa vuoden 2003 The Postal Serviceltä. Luovat ihmiset kuitenkin uusiutuvat. Ja niin olikin, että kyseessä on yhden miehen bändi nimeltä Owl City, jonka kappale Fireflies on kaikkien aikojen menestynein electroindiekappale ja Billboardin listaykkönen.
Istu ja pala! Yhtä häpeämätöntä rip offia ei ole kuultu koskaan. Ei koskaan. Asia ei luonnollisestikaan ole jäänyt huomaamatta skenessä.
Crave teilaa
Pitchfork tyrmää
Bagpipe murskaa
Music Mix mestaa
Dallas Observer repii kappaleiksi
Ja tässä itse rikollinen, kappaleellaan, joka asiaa tuntemattomalle saattaa vaikuttaa luovalta ja hauskalta.
Mutta siksi kannattaa tutustua vaikka tähän tai tähän klassikkoon.
Uskomatonta röyhkeyttä tältä herra Adam Youngilta. Kuunnelkaa The Postal Serviceä, koska se on paras, ja niillä on sentään Jenny Lewis vierailevana vokalistina.
Piisin edetessä aloin kuitenkin epäillä, että josko sittenkään on The Postal Serviceä, koska kuulostaa liikaa vuoden 2003 The Postal Serviceltä. Luovat ihmiset kuitenkin uusiutuvat. Ja niin olikin, että kyseessä on yhden miehen bändi nimeltä Owl City, jonka kappale Fireflies on kaikkien aikojen menestynein electroindiekappale ja Billboardin listaykkönen.
Istu ja pala! Yhtä häpeämätöntä rip offia ei ole kuultu koskaan. Ei koskaan. Asia ei luonnollisestikaan ole jäänyt huomaamatta skenessä.
Crave teilaa
Pitchfork tyrmää
Bagpipe murskaa
Music Mix mestaa
Dallas Observer repii kappaleiksi
Ja tässä itse rikollinen, kappaleellaan, joka asiaa tuntemattomalle saattaa vaikuttaa luovalta ja hauskalta.
Mutta siksi kannattaa tutustua vaikka tähän tai tähän klassikkoon.
Uskomatonta röyhkeyttä tältä herra Adam Youngilta. Kuunnelkaa The Postal Serviceä, koska se on paras, ja niillä on sentään Jenny Lewis vierailevana vokalistina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)