Frasier's listening

Älkääpähän nyt tehkö laajempaa psykoanalyysia, mutta minä pidän siitä, tunnetusti, kun piisissä käydään lähellä kliimaksia, mutta ei ihan. Sellainen kiusaaminen takaa kiinnostuksen säilymisen.

Yksi taitavimmista bändeistä tällä saralla on Rubik, varsinkin aivan ilmiömäisen Jesus/Hyponotistin kanssa. Kyseessä on, tunnetusti, yksi maailman parhaista kappaleista, joka kasvaa universaaleihin mittasuhteisiin --- melkein.

Jesus/Hypnotist on sillä hilkulla, että siitä tulee johnlennonsyleileemaailmaa,kuvitella -kappale, pömpöösi ja sellainen. Mutta ei tule, vaan kappale säilyttää kiehtovuutensa. Se ei kulu kuulemalla.

Toinen hyvä esimerkki on Rubikin Data Bandits -ep:llä kuultu Facing the Intergalatic Jury, joka on pelkkää kasvamista. Kun kasvaminen on menossa överiksi, niin piisi loppuu. Juurikin näin se tehdään.

Rubikilta on tulossa/tullut uutta musaa, josta maistiaisena on soinut Laws of Gravity. Kesäistä keveyttä, basso joka saa aikaan halun ostaa kunnon poppivehkeillä varustetltu amisauto ja kehittämistä. Hieno piisi ja arvatenkin hieno levy tulossa.

Just kun mä aloin ymmärtää sitä, niin se...

Aion nyt luoda muutaman rivin ajan itsestäni kuvaa vakavahenkisenä musiikin jaloimpien vivahteiden vaalijana ja suurena taiteen ystävänä. Tämän jälkeen toimin kuvainraastajana ja moukaroin muovaamani kuvan niin, ettei jää kiveä kiven päälle, vain järkytys ja kauhistus toistensa seuraan.

Kerra jos toisenkin olen mainostanut Arthur Russellin taidetta. Mainostaminen ei mene perille, ellei joku ärsyke tunkeudu tarpeeksi syvälle ja aiheuta yllykettä tutustua mainittuun asiaan. Kokeillaan, josko sellainen olisi toisto. Sillä mikään ei ilahduttaisi minua niin paljon kuin kanssaihminen, joka ymmärtäisi kuinka hieno kappale Come to Life on. Tuossa se on. Ei paljon vaadi: nelisen minuuttia elämästänne. Sen verran teiltä kuluu aikaa kaukosäätimen paristokotelon napsutteluun joka ainoa tunti. Jättäkää se väliin tänään.

Ultramariini tuli, jätti hennot jäljet, häipyi hiljalleen jonnekin taustalle, unohtui, palaili mieleen yllättäen, unohtui, tuli yllättäen takaisin, ei herättänyt huomiota... ei kun sitten PAM. Upea kappale, Sävelet. Sen ääreen pitää hankkiutua muuten kuin YouTubea selaamalla, mutta se kannattaa. Uskokaa minua. Minun uskottavuuteni ei horju...

... paitsi että kun mun mielestä Avril Lavignen What the Hellin kertsi on silkkaa neroutta ja Anna Abreun Hysteria ihan sikahyvä kappale.

Hämäriä hetkiä

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi tuli karusta pohjolasta näyttämään taitojaan musiikkialan MARS-tapahtumaan Seinäjoelle. Torstai-illan showcasessa aikaa anta näytöt oli noin 25 minuuttia, josta bändi käytti muutaman hupaisiin välispiikkeihin (varsinkin lopussa) ja pitkään tunnelmointikappaleeseen. Aika velikultia.

Bändin sekoilu on hauskaa, mutta selvästi ammattilaisten laskelmoitua työtä. Menopiiseihin mahtuvat kaahausväliosat olivat tarkkaa suunniteltua koreografiaa. Yhteiskunnan laitamilla kuljetaan, mutta tiukasti oikealla puolella kuria ja järjestystä. Mitä oululaisinta menoa siis.

Musiikillisesti bändissä on potentiaalia paljon suuremmaksi ilmiöksi kuin mitä nimi antaa myöten, tai vähän muutenkin koko homma. Sääli, koska kyseessä on loistava musapumppu ja hieno ilmiö.

Liikaa hämäriä hetkiä liikaa pohjatonta bläkkistä.

Ei vaan sopivasti.

Pahankeliumi Joosen mukaan

Rok rok rok, kapinaa, säpinää! Kapinoidaan kaikki samalla tavalla! Siltä tuntuu.

Jos kapinoi väärällä tavalla, niin sehän vasta nostaa vastarintaan. Joose Keskitalo on erilainen nuori. Kaikki tietää, että se on uskovainen, vähänx outoo. Aina kun tehdään Joosesta juttu, kirjoitetaan, että se on uskovainen, uskottexte. (Ilman sarkasmia: no niin pitääkin, kun onhan se aika iso osa sitä musiikkia.)

Mutta ihan tosissaan, rockiin tuntuu mahtuvan aina vain yksi tapa ajatella. Ja sitten on Ted Nugent, oikeisto ja Joose Keskitalo, arvokonservatismi.

Uusi Soundi kertoo kohusta, joka syntyi, kun Keskitalo antoi ymmärtää, ettei diggaa naispappeja. Niinpä yhdet kinkerit (messu) järjesti työvuoroja vähän toisin, niin että Joose tuli kiltisti paikalle.

Ja Joose sanoi: olisin tullut ehkä muutenkin, mutta naisen paikka ei ole saarnata seurakunnalle. No, kansa tästä suivaantui (= jossain oli jotain), ja fanit järkyttyivät (= jotkut, jotka ei ole ennen katsoneet kuin se kapean sektorinsa läpi, huomasivat, että on myös toisin ajattelevia kuin toisinajattelevat).

Loppujen lopuksi käsiin jäi yksi raikkaimmista quoteista aikoihin: "Kannatan tasa-arvoa lähes kaikissa asioissa, mutta en tässä." Oikein tai väärin, niin erilailla sanottu.