sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Ykkösketju kapinoi




Aamulla selvisi, ettei Magenta Skycode tulekaan pääesintyymään Seinäjoelle, mutta ei se haittaa. Jos maailman paras aktiivinen bändi jää pois, niin Suomella on varaa nostaa pääesiintyjäksi maailman toiseksi paras aktiivinen bändi, Rubik.

Lisäksi paikallinen bändi, the local act, Streak and the Raven oli iskussa.



Aloitetaan Streak and the Ravenilla. Olisin nimittäin saanut mielestäni vastinetta rahoilleni pelkästään kyseistä bändiä kuunneltuani. Viime kesän Provinssirockin jälkeen yhtyeeseen on tullut enemmän voimaa ja massaa.

Kun bändi on maineeltaan ollut vakavan taiteellinen, niin nyt matkassa on enemmän hulluutta. Melkeinpä ne basso-rumpukomppi-vetoiset menevät piisit toimivat parhaiten. Eli maalailu vähemmälle ja vallia niin penteleesti. Ja ehkä myös yksi tai kaksi piisiä voisi tehdä, sellaista radiopiisiä, ihan siksi, että saisi jatkaa musisointia.

Streak and the Raven NÄYTTÄÄ edelleen siltä, että se olisi koottu kolmesta eri bändistä. Mutta ei se nyt haittaa, kun yhteistyö pelaa.

Mitäs Rubikista? Ei kai muuta, kuin että esitys oli vakuuttava, vaikka kuka tahansa ymmärsi, että ei Seinäjoelle nyt ihan parasta ladattu. Dada Bandits -levy oli yllättävän vahvasti vieläkin esillä. Solaria tuli enemmän sitten lopussa.

Bad Conscience Patrolilta kuultiin ne kaksi bändin uran parasta kappaletta. Jesus/Hypnotist ja City and the Streets menivät vähän meluamisen puolelle, mutta ovat ne niin hienoja kappaleita, että liikutuksen puolelle sitä pieni ihminen ajautuu.

Se oli hyvä ilta musiikille.

Ei kommentteja: