Nyt mun täytyy ihmetellä.
Rubik-fiksaatiossani olen siirtynyt kolmanteen piisiin. City and the Streets herätti tarkastamaan orkan. Jesus/Hypnotistiin ihastuin päätä pahkaa, kuten tapana on kovin monesti. Kummatkin aiheuttavat syvää diggailua edelleen. Jälkimmäisen kohdalla katse tahtoo pakosta siirtyä horisonttiin: jotenkin se lupaa hyviä juttuja tapahtuvaksi.
A Hard Try sitten. Sen kuulin ensi kertaa silloin syksyllä, kun levyn hankin. Mutta nyt kun sitä tehosoitossa pyöritän, niin jotenkin se vaikuttaa aivoissa näin: se iskee sinne, missä pitäisi olla muistoja, mutta se tuo esiin asioita, joista ei ole muistoja. Ihme fiilis, kun muistelee ihan olematonta, ei tiedä edes mitä, mutta on vahvoja kokemuksen tunteita.
Ja kun sitä on oltu tuttuja vielä niin vähän aikaakin. Ei se ole elämäni soundtrackilla. Sitä vaan on istuttava ja ihmeteltävä, että kaikkea se, musiikki, aiheuttaa.
Vähän se on mystistä. Selittäkää tää nyt, hei.
Levyllä on huonokin piisi. Hinges.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti