Musiikkipedagogi Karhuherra opasti joskus Magenta Skycodesta innostuttuani, että pudota tempoa ja kuuntele This Empty Flow'ta ja pudota sitten lisää tempoa ja kuuntele Thergothonia.
Typeryyttäni ilmentää se, että olen noudattanut vasta ensimmäistä neuvoa, mutta saatanpa päästä Thergothoniin ihan muilta suunnilta.
Ei kai sitä kukaan usko, mutta olen minä kuunnellut nyt doomiakin, jos kalifornialaisen Giant Squidin laskee doomiksi. Minä en tiedä, jossain lasketaan, jossain ei. No, joka tapauksessa piisinsä Metridium Field on sellainen, jossa jauhetaan puolisen tuntia, liioittelen, päälle 20 minuuttia, melkeimpä vaan yhtä ja samaa riffiä. Se on hyvä piisi se. Ehkä vaikuttavin uusi bongaus viimeisen kuukauden aikana.
Ja koska tässä blogissa on viime aikoina tunnustettu turhan tiuhaan tahtiin salaisia paheita, niin nyt yritetään palauttaa uskottavuutta ja mainitaan lisää vaikeaa musiikkia soittavia bändejä. Yndi Haldaa olen kannattanut jo 70-luvulta lähtien, mutta en ole sitä saanut sanottua täällä. Ainakin piisi We Flood Empty Lakes on ihan uskomaton. Tuossa sellainen alle kymmenen minuutin miniversio.
God Is An Astronautin olen maininnut ennenkin, mutta äsken soi Forever Lost, niin saa se sanomaan, että kyllä se kuitenkin on ihan parasta, mitä nykyään missään tehdään.
3 kommenttia:
Ooh, ehdottomasti oikea kehityssuunta. Ja Thergothonin kohdallahan on ehdottomasti muistettava se, että eka demo on paras ( ei ollut kaupallisia piisejä).
Doom-skenen osalta suosittelen lämpimästi myös muinaista laulu- ja soitinyhtye Cathedralin debyyttilaahausta. Myöhemmin alkoivat soittaa rokkia, mikä sekin sujuu mainiosti, mutta tämä "Forest of Equilibrium" on aikamoista parhautta. Muistaakseni.
Muilta osin on todettava, että vaikka uusi tunnistekuvasi onkin jopa pohjalaiselle mittapuulla pelottava, kovin ilahtuneena olen seurannut tihentynyttä päivitystahtia.
Tihentynyt päivitystahti johtuu oikeastaan siitä, että piti lopettaa koko blogi, kun tulee sata postausta täyteen, kun koko blogin ideakin oli aika lailla kadoksissa. Sitten siinä satasen kohdalla tuli mieleen, että turhan juhlallista on lopettaa blogi, joka käytännössä on vain muistiinpanoja itselle siitä, mitä tulee kuunneltua. Joten päätinpä jatkaa vailla tavoitteita.
Näköalattomuus pelasti tämän elämälle.
Lähetä kommentti