Tuossa aamupäivällä ennen töihin lähtöä päästiin taas vähän useammanpuolisen provokeskustelun pariin irkissä, tuossa älyllisen elämän lippaassa. Oletan, että kyseessä oli kaikinpuolin leppoisa sorminivelten jumppa vailla sen kummempaa antipaattista merkityksenantoa.
Joka tapauksessa mietittiin Traviksen paikkaa maailmassa. Kaikki lähti Keanesta, että onko se mistään kotoisin, mutta Travis on se, josta olen paukuttanut ennenkin. Teesini on, että Travis kestää ajan hampaan nakerrukset.
Kyllä sille nyt hymähdellään ylimielisesti, mutta siinä missä blurit ja pulpit ja suedet unohtuvat (ottamatta kantaa niiden tasoon: ne ovat kaikki mainioita bändejä), niin Travis on 30 vuoden kuluttua yhtä suuri kuin nyt. Ei siksi, että se julkaisisi mahtavia teemalevyjä, vaan koska siltä kootaan joskus ultimaattisen kova kokoelmalevy. Sellainen kuin on CCR:n Platinum.
Traviksella on sellaisia täydellisiä pop-kappaleita, joita voi verrata aivan helposti The Beatlesiin, The Zombiesiin ja vaikka Electric Light Orchestraan.
Ei Travis minussakaan herätä varsinaisesti muuta intohimoa kuin sen, että olen tällaisen hypoteesin tehnyt ja kuuntelen sujuvasti bändin pop-helmiä, kun ne kohdalle sattuvat. Palataan asiaan 2039.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti