Jello. Kuva on itse ottama.
Tuossa yhtenä päivänä piti ottaa autoon pari cd-levyä, koska oli matkaa ja odotettavissa huonoa radiota. Summassa tuli mukaan muun muassa White Light, White Heat, White Trash joka tietenkin on Social Distortionin kova levy. Jostain syystä tähän levyyn on kuitenkin kohdistunut pelko, että se ei joskus olisikaan niin kova kuin muistaa. Siksi kuuntelen sitä liian harvoin. Aina se on kuitenkin ollut kova, kuten oli taas.
Välttämättä se ei tarkoita, että levy tarvitsee enemmän kuuntelemista, mutta ehkä kuitenkin vähän enemmän. Kun se on niin kova. Kova on. (Tässä nyt tietenkin pohjustetaan sitä, että bändi tulee kesällä Seinäjoelle, ja silloin pitää sanoa, että "aina kannattanu.")
Toinen samanlainen levy on Dead Kennedysin klassinen Fresh Fruit for Rotting Vegetables, ihan hirmuinen esikoislevy. Dead Kennedysiin minulla ei ole samanlaista jo teini-iässä alkanutta tiivistä suhdetta kuin Social Distortioniin. Kiintymys on enemmän arvostukseen perustuvaa. Kuuntelin äsken ko. levyn ja se oli täyttä timanttia. Sen jälkeen koko ilta sujuikin punkin parissa. Jos vaikka antaisi The Damnedille ensimmäisen tagin tässä blogissa, vai saattaapa tuo olla tullut mainituksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti