Hannes meni lauantaina Provinssirockiin:
Pariisin Kevät täytti YleX-teltan ja tunnelma oli ok, mutta bändi ei esiintynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Epätasaista kovin oli. Piisithän Tuunelan poppoolla on jos mihin riemuiloon, mutta nyt draaman kaari ei kantanut ja näytöksissäkin oli ongelmansa.
Lääkkeiden ottamattomuudesta Tuunela lauloi tällä kertaa ensin yksin kitaran kanssa. Ja sitten bändi mukaan. Ei ihan onnistunut. Koko homma tuntui sitä paitsi ekalta encorelta, ja olisi vaikka saanut olla. Nyt tunnin ja 15 minuutin setti oli liian pitkä.
Pariisin Kevät oli jo toisen kerran minulle pieni pettymys. Inhottava juttu, kun varmasti hyvä bändi on kyseessä ja materiaali rautaa. Uudetkin piisit vaikuttivat ihan ok:ilta.
Iloinen yllätys perjantailta tiesi kertoa, että peruutuksien takia Magenta Skycode esiintyy Seinäjoella. Keväällä se teki oharit seinäjokelaisille. Pääsin nyt kuulemaan ensimmäistä kertaa livenä yhtyettä, joka on toiminnassa olevista bändeistä ehkä maailman paras.
Valitettevasti Magenta veti huonosti väkeä YleX-telttaan ja lisäksi osa paikalle vaivautuneista tajusi vasta soiton alettua, että Escape the Fate ei esiinnykään. Sieltä tuli keskaria sitten.
Totuuden nimissä on sanottava, että ei Magenta kuitenkaan yleisön vähyyteen kaatunut. Jotenkin soitossa oli sinnepäin-meininkiä välillä. Jori Sjöroos ei ole mikään esiintyjä, joten karismaa puuttui, ja lisäksi miehen varmasti vilpittömät spiikit kuulostivat melkein piruilulta.
Ei se huono veto ollut, mutta pettymys kyllä. Lopussa bändistä kuitenkin jäi sympaattinen kuva, yhteiskumarrukset ja kaikkea. Ja oli se nyt välillä tosi komeaa (esim. Go Outside Againin aikana).
Hullu oululaisbändi Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi ei pettänyt. Varsinkin keikan alku oli murhaa. Täysverinen punkbändi olisi huomannut kolmen, neljän piisin jälkeen, että tästä ei homma parane, ja laittanut pelin seis. No, nyt THJKB veti tunnin verran. Pari lyhyttä encoreakin. 45 minuutissa asia olisi tullut selväksi.
Muuta valittamista ei ole. Välispiikit olivat sopivan hauskoja. Ja hienoa, että joku mokasi: yksi kappale otettiin uudestaan, jolloin päähahmo itse muistutti, että "meillä ei muuten ole levy-yhtiötä. Että jos jotakuta kiinnostaa..." Esiintymisasutkin olivat komeimmat aikoihin. Kaljamahat ja kaikkea taiteen nimissä.
Kello yhdeksältä Törnävän päälavalla alkoi soittaa Social Distortion. Uskomatonta. Kun joskus 1996 kuulin Räkärodeosta kyseistä orkesteria, niin en kuuna kullan valkeana olisi uskonut sitä livenä näkeväni. Enkä uskaltanut alkaa odottaa bändin näkemistä ennen perjantaita.
Ja mitä tuli: mainio veto. Varmasti se oli Mike Nessille ja kumppaneille vain yksi monista konserteista kiertueellaan, mutta täällä ainutkertainen ja enemmän kuin kelpoisa. Alkukin oli hyvä, mutta keikan edetessä meno vain parani. SD coveroi Hank Williamsia ja Johnny Cashia ja muutenkin oli roots-meininki. Räkäpunkin rinnalla bändi on nykyään amerikkalaisen rikkaan musiikkiperinteen vaalija kaikin puolin. Yllätyslahjana SD:llä oli keikan puolivälissä pari tummaa lauljatarta taustoja vetämässä. Muutenhan kyseessä on mitä valkoisin bändi, mutta ei pahalla tavalla.
Mike Ness oli ihan leppoisa. Jos rehellisiä ollaan, niin Jello Biafra on kuitenkin karismaattisempi.
Vielä illan jo kääntyessä yöksi kävin Rumbateltassa kuulostelemassa millainen mahtaa olla ruotsalainen Miss Li. No hyvin svengaava kokoonpanohan se. Siinä oli Tori Amos ja kaikenlainen, jopa iskelmään vivahtava, svengijengi sullottu samaan pakettiin. Hankala ihan kokonaan on kuvata, menkää kuuntelemaan. Suosittelen, ja ovat lisäksi Ruotsista, niin täällä varmaan usein ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti