Ensin ymmärsin. Oululaisen nuoren Satellite Storiesin positiivisessa mielessä amatöörimäinen ote ja ihan hauska tanssittava indiemusiikki tekivät päivän avauksesta aurinkoisen. Sympaattisen oloinen bändi on kuunnellut paljon Amerikan itärannikon tanssi-indietä ja varmaan kotimaista Disco Ensemblea. Teinitytöt varmasti tykkäävät.
Tämän jälkeen tsekkasin hetken Uutta Fantasiaa, ihan hauskaa instrumentaalidiscoa. Häivyin paikalta, kun venytetty vitsi, eli Freeman tuli lavalle. Tai ei Freeman ole vitsi, vaan hänen käyttämisensä.
Sitten menin avoimin mielin kuuntelemaan The Wrecking Queensia. Kolmannen piisin alussa lähdin pois, kun oli niin tylsää. Yleensä punatukkainen naisbasisti takaa bändi mielenkiintoisuuden, mutta ei tässä tapauksessa.
Pettyneenä menin YleX-telttaan, jossa soitti Hadouken!, nimeen kuuluu !. Ja voi miten tylsää. Siis tavanomaista teinien hyppyyttämistä, eikä minusta edes kovin karismaattista.
Päivä uhkasi tässä vaiheessa mennä aivan odotetun synkissä merkeissä, sillä eihän sunnuntaina etukäteenkään mitään hyvää ollut. Paitsi ehkä Circle. Eikä tarvita ehkää. Jos joku metallibändi on kova, niin nuo Porin hullut. Ja mikä lavashow ilman rekvisittaa. Päivän pelastus.
Tästä innostuneena odotin, että YleX-lavalla olisi nyt jotain vähän mielenkiintoisempaa, kun tarjolla olisi walesilaista shoegaze, Joy Formidable. No joo, Laulajatar/kitaristitar oli hyvin sympaattisen oloinen, jopa ylimakea. Musiikki taas ihan kivaa. Eipä siinä mitään.
Provinssi tarjosi enää System of a Downin ja Jare & VilleGallen. Systeemi veti lavanedustan sadan metrin matkalta tukkoon. Kovin suosittua se on, tämä SoaDin musiikki. Minua se suosio hämmästyttää: ei bändi huono ole, mutta ei nyt mainiokaan. Siinä SoaDin ja edellä mainitun räppikaksikon välissä mietin, että olen kahden vaarallisen tulen välissä. Lähdin pois.
Bonuksena Anna Puu ja miehen käsitys katsekontaktista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti