U-käännös helvetin esiporteilta

Valo lankeaa Jonna Löfgrenin ylle.

Sunnuntai oli kovin kiva päivä Provinssissa myös vuonna 2013, mutta näitä lauseita seuraa usein mutta. Mutta yleisöä oli vähän, välillä hävettävän vähän. Päivän avauksessa Samae Koskista kuunteli muutama kymmenen ihmistä, alkuillasta White Lies soitti päälavalla miniyleisölle ja kun Glasvegas aloitti YleX:n teltassa oman esityksensä, väkimäärä oli samae-luokkaa.

Samae Koskinen sai epäkiitollisen kunnian avata sunnuntai kello 13.30. Festarialueella ei tarvinnut pelätä kolareita, ja väljyyttä oli keikkapaikallakin. Samaen bändi Korvalääke on erinomaisen ammattitaitoinen ja mukana olleet jousisoittimet toivat mukavaa lisäarvoa keikkaan. Kappaleet olivat tietysti hienoja, varsinkin homman aloittanut Hieno päivä oli kuin mittatilaustyö hetkeen. Kunpa useampi olisi siitä päässyt osalliseksi.

Samae itse ei pettänyt odotuksia, vaan oli sympaattinen ja leppoisa. Välillä ehkä liiankin toverillinen. Rokkikukkosäädintä on ehkä käännettävä vähän kaakkoa kohti. Hieno mies tuo Samae kaikkinensa on. Ja YleX:staä tuttu Veli Kauppinen on hupaisaa seurattavaa basson varressa. Pattijoen paroni...

Ismo Alanko aloitteli päälavalla Samaen soittaessa omiaan. Pääosan keikasta näin. Se oli taattua laatua Alangolta. Tässä vaiheessa minulla ei ollut vähään aikaan suunnitelmia, ja olin lyöttäytynyt seuraan, joka ajoi minua kohti turmiota. Helvetin ensimmäinen esikartano oli Stella, joka on laimeudessaan järkyttävä. Vartti viiva 20 minuuttia meni siinä, kunnes ympärilläni olevat ihmiset alkoivat puuhata Kaija Koon katsomista. En ole sentään täyttä ymmärrystä vailla. Jäin mieluummin kuuntelemaan toisella korvalla Nicolea.

Kello 17.15 alkoi saarilavalla Pertti Kurikan Nimipäivien show. Menin keikalle epäillen semisti sitä, nauretaanko bändille vai bändin kanssa. Keikan jälkeen olin vakuuttunut siitä, että PKN on mainio punkbändi. Toisaalta osa keikan hauskuudesta johtui siitä, että bändin jäsenet laukovat aivan mitä tahansa. Kyllä siinä välillä varmaan tulee hihiteltyä heillekin, ei pelkästään heidän kanssaa. Bändin rytmiosasto oli kyllä vakuuttava. Encorena kuultu versio Putte Possun nimipäivistä oli kyllä mainio esimerkki siitä, millaisen hengen festareilla tulisi vallita. Tuhannet ihmiset olivat iloisia ja vähän riehakkaita.

Kurikan jälkeen suuntasin päälavalle kuuntelemaan White Liesia, joka oli kova juttu nelisen vuotta sitten. Ne vanhat hyvät piisit ovat hyviä edelleen, mutta kyllä aika oli tehnyt tuhojaan bändille. Positiivisin yllätys oli se, että bändin laulaja Harry McVeigh oli kovin sympaattisen oloinen jamppa. Oma käsitykseni sai tukea korkealta taholta. McVeighin leppoisa jutustelu ja White Liesin kappaleet olisivat ehkä toimineet tiiviimmässä tilassa. Nyt lavan edessä oli väkeä harvakseltaan. Vaan eipä yleisömenestys olisi ollut taattu edes pienemmissä ympyröissä, kuten kohta näemme.

Nimittäin heti White Liesin perään oman keikkansa aloitti Glasvegas. Skottien tarina on samanmoinen kuin White Liesilla, kova hype vuosien takaa ja nyt hiljaiseloa. Sen kyllä huomasi väkimäärästä, kun juuri kukaan ei tullut kuuntelemaan hienoa keikkaa. Glasvegas nimittäin soitti kovan setin, vaikka mitenkään lämpimäksi ei bändin mieskolmikkoa voi kuvata. Rumpuja vimmattuna takonut Jonna Löfgren toikin esitykseen oman lisävärinsä. Ruotsalaisrumpali takoo rumpuja seisaaltaan ja kovaa takookin. Glasvegas ei musiikillisesti yllättänyt tai ollut omaperäinen, mutta viihdytti paikalle vaivautuneita ammattitaitoisesti.

Glasvegasin keikan aikana alkoi sataa kunnolla ja jäljellä oli enää äärimmäistä punkia ja päälavan ruotsalaisheviä. Se oli siinä sitten.

Parhaat vedot viikonlopulta: 1. Antero Lindgren 2. Sólstafir 3. Pertti Kurikan Nimipäivät.