maanantai 16. syyskuuta 2013
Vuoden levy Kokkolasta?!
Edellisessä postauksessa mainittu Blind Architect hiipi tehosoittoon. Kuuntelun lomassa aloin miettiä, mistä moinen teos mahtaa tulla. Edinburgh ja Glasgow olivat ilmeiset epäillyt. Toisena varteenotettavana vaihtoehtona pidin jotakin yhdysvaltalaista keskisuurta yliopisto- tai teknologiakuapunkia. Vielä ajattelin yllärivaihtoehtona saksankielistä Eurooppaa.
Kokkolasta. Kokkolasta ovat.
Tänä vuonna ovat nyt Seinäjoki (Streak and the Raven) ja Kokkola lyöneet aika kovat kortit pöytään. Missä on Vaasan, missä Pietarsaaren vastaus?
Blind Architectin levyn nimi on We Felt Mountains (Just Before We Fell). Nimi kertoo poikkeuksellisen hyvin siitä, mitä kiekko sisältää. Suuria tavoitellaan, melankolia on seurana. Levyllä on vain kuusi piisiä, mutta laatu kyllä korvaa määrän.
Cure Me Dementia on ihan ehdoton suosikki edelleen. Lopun hillittyä rysköötä kuuntelisi tuntikaupalla. Levyn päättävä Sixth saattaa kiilata silti vielä edelle. Se on bändille tärkeä kappale, kaunistakin kauniimpi. Tunnetta täynnä olevat levyt voivat sortua ylitunteellisuuteen, mutta Sixthissa, luulen, päästää aidon äärelle.
Cure Me Dementia
Sixth
Lebanon
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti