maanantai 29. joulukuuta 2014

hyvä vuosi, huono hannes

Valitaan tänä vuonnakin jotain.

Vuoden levy: Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi: Käkkyrällään
Vuoden piisi: Hisser: Park Friction
Vuoden ulkomainen piisi: Ariel Pink: Put Your Number In My Phone
Vuoden vanha piisi: Chris Bell: I Am The Cosmos
Vuoden lyriikan pätkä:

 ja mä pyysin etten aina olis yksikseen,
 että astuis eteiseen se kirkkaimista kirkkain olento rakkauden,
 toivoin sitä parempaa, onnea tyttökuvioiden kaa
THJKB: Jauheliha


Sitten seliseli ja ensin myöntö: kylläpä oli uuden löytämisen suhteen karu vuosi ja voin syyttä vain itseäni!

Viime vuoden kuunnelluimpien artistien kärki kertoo karulla tavalla urautumisesta. Kymmenen kärjessä on 8 veteraania. Miten Kentiä muka on tullut noin paljon kuunneltua? Absotkin tuntuu olevan ihan väärän vuoden listapaikalla. Ulta Bran popittamisen sentään muistan. Uusista nimistä mukaan ovat mahtuneet vain Särkyneet ja löytämäni veteraaniartisti East River Pipe. Lisäksi THJKB edustaa listalla tuoreutta sikäli, että on mukana uuden levyn ansioista. Itse asiassa edes etäämpää listalta ei löydy kovin paljon järkeä. Blind Architectin EP:tä popittelin niin paljon jo YouTuben kautta, että scrobbleissa se jäi kauas kärjestä.

Kuunnelluimmat artistit: 1. Absoluuttinen nollapiste 2. Pet Shop Boys 3. Arcade Fire 4. Kent ja Särkyneet 6. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi 7. Bob Dylan ja AWOLNATION 9. East River Pipe ja Ultra Bra.

Kuunnelluimpien kappaleiden tilanne ei ole sen valoisampi. Spotifyn tehosoittolista-soittolista on jauhanut vuoden läpi vanhoja suosikkeja. Top kympissä THJKB:n Jauheliha on tuoretta. Ruotsalainen Makthaverskan ja Big Starista aikoinaan sooloillut Chris Bell ovat myös tämän vuoden aikana löytyneitä, mutta esimerkiksi Makthaverskanilta en ole muita kappaleita jaksanut vieläkään kuunnella...
Luulin muuten, että Matia Bazarin Ti Sento olisi noussut kärkisijoille, mutta ei ehtinyt. Kansainvälisistä hiteistä mukana on Sian Chandalier ja Ariel Pinkin Put Your Number In My Phone. Ne ovatkin hyviä kappaleita. Sen lisäksi tuoreutta edustavat Hisser – Park Fiction, Pietarin Spektaakkeli Tyttö Lähtee Tanssimaan, StarsFrom The Night ja Samae KoskinenPerilliset.

Kuunnelluimmat kappaleet: 1. Ultra Bra – Pinnan alla 2. Anna Järvinen – Nuori Ja Kaunis 3. Pet Shop Boys – Love Is a Bourgeois Construct 4. Grouplove – Ways To Go ja Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Jauheliha 6. Makthaverskan – Asleep 7. Chris Bell – I Am The Cosmos, Wiidakko – Juhlat, The New Tigers – World's Greatest Actor ja Magenta Skycode – Gee
   



Ei kommentteja: