lauantai 20. joulukuuta 2014

Pimeyden voimat

YleX soitti Pimeyttä 19.12. Se tuntui mukavalta. Uusi kappale Hetki vielä tuntuu sekin mukavalta, kun siihen on tottunut. (Saattaa olla, että kirjoitan sanoituksen kohdasta "Sillantaus remontoi" ihan pitemmästikin toisaalla.)

Mukavalta ei tuntunut, kun paikallisessa Anttilassa oli Pimeyden loistavaa esikoista poistomyynnissä. Kyllä niin kovan levyn pitäisi myydä eioota. Näky riipaisi niin, että ostin kaikki nuo levyt hintaan 3.99/kappale. Niitä oli viisi. Tarjosin niitä ilmaiseksi ihmiskunnalle. Kaikki saivat lopulta (varmaan) hyvän kodin.

Kun aikoinaan tein julkiarvioita tuosta esikoisesta, niin taisin olla sillai puolinihkeä. Että en ollut ihan varma, alkaako tökkiä. Ei ole alkanut. Tammikuussa tulee siis lisää Pimeyttä. Vaikka tässä muuten odottaa valoa, niin käyhän tämäkin.



Ei kommentteja: