Tuo lähisukulaiskavalkadi kyllä osaltaan kertoi paljon siitä, miksi Kurt-pojasta tuli niin särkynyt ihminen, vaikka äiti ihan täyspäiseltä vaikuttikin. Isä ja äitipuoli päästettiin aika helpolla, ilkeämpi dokumentaristi olisi kysynyt vaikeampia. Kurtin lähes myytillinen tyttöystävä Tracy Marander on myös mukana ja niin kovia kokeneen näköisenä, että hänen elämäntarinansa alkaa kiinnostaa.
Ja sitten on Courtney Love, joka kotivideoissa muutamien sekuntien ajan onnistuu vaikuttamaan ihan ihmiseltä. Älykäskin hän taitaa olla ja tiedämme myös lahjakkuuden. Elokuvaa varten taltioidussa haastattelussa sympaattisuutta en voi havaita.
Mutta kaikesta huolimatta pääosassa on Kurt, sillä arkistojen kätköistä on löytynyt paitsi muistiinpanoja ja taidetta, myös Cobainin nauhalle panemia muistelmia. Ne ovat niin tyjyä kamaa, että melkein epäilen niiden aitoutta. Cobain osoittaa näillä nauhoilla huomattavaa kykyä itsetutkiskeluun ja muutenkin havainnoi terävästi. Menetimme hänessä ehdottomasti prosaistin.
Toinen päähenkilö on musiikki. Voi vitjat, että Nirvana oli kova bändi! Se joskus unohtuu. Jo ekoissa räkävedoissa, kuuluisassa huoneessa, jossa Kurt laulaa seinää vasten olevaa mikrofonia kohti, palaset ovat paikallaan. Ja kun dokkarissa on vaikka mitä versioita Nirvanan piiseistä, niin pintaan nousee se, että kyllä se poika vaan osasi säveltää.
Oikeastaan ainoa mukana oleva tyypillinen piirre muista Nirvana-dokkareista on yhdentekevien bändihaastatteluiden käyttö. Nirvanan tapauksessahan ne eivät aina olleet edes yhdentekeviä, kun poijjat ryhtyivät sabotoimaan niitä tai vastasivat yllättäen rehellisesti. Näissä pätkissä paljastuu muun muassa se, kuinka Krist Novoselic ainakin oli bändin aidoin punkkari ja melko nopeaälyinen mies. Dave Grohlkin sanoi joskus silmät suurina jotain surfer dude -asteikolla tosi välkkyä. Ja Kurt nukahtaa kaksikon väliin.
Välillä oli palakin kurkussa, mutta eniten jäi hyvää mieltä. Kurtin ja Courtneyn pelleillessä kotivideolla naurahdin pari kertaa. Välillä saman kaksikon samat puuhat olivat vaivaannuttavia.
Cobain: Montage of Heck oli, anteeksi sanavalinta, elämänmakuinen. Valitettavaa elokuvan kannalta oli se, että lopputekstien jälkeisessä haastattelussa ohjaaja paljastui melkoseksi kuspiäksi. Ja täydellisestä materiaalista huolimatta elokuvana tämä luomus ei ole täydellinen, vaan 4/5.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti