perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lasarukset

Rokki on kuollut - paitsi että Black Lizard kirjoitti täydellisen rockpiisin, kuten edellisessä postauksessa todistettiin.

Jos joku rokkiakin varmemmin on kuollut, se on indie. Ja ihan varmasti joku Sufjan Stevens, vai mikä se on, ei noita kaikkia indieprinssejä erota toisistaan. Olen kuunnellut arvostettua Stevensiä vuosien mittaan silloin tällöin, puolipassiivisesti. En ole mennyt virran äärelle, mutta joskus on virta ollut niin vuolas, että on roiskunut päälle. Pakosta kuulee, kun indiestä tykkää.

Herätyskello kuitenkin soi, mistäpäs muustakaan syystä kuin Oskari Onnisen soittolistan takia. Siellä oli Should Have Known Better, jonka heti poimin tehosoittolistalle, ja kun se siellä tuli vastaan, havahduin huomaamaan kappaleen kuuluvan kovimpien joukkoon. Silkkaa neroutta. Varsinkin siellä kolmen minuutin jälkeen alkaa sydämen ilotulitus.

Levy sai Rumbassa viisi tähteä. Pitää tutustua. Jonkun lupauksen pidinkin, kun kuuntelin Father John Mistyn uuden levyn. Ainakin alku oli vakuuttava.

Tämähän on kuin ennen vanhaan, kun soittolistalla on Tampe Impalaa (Let It Happen) ja uutta elektronista suomalaista, Jaakko Aukustia (Shaky Hands), joka on silkkaa Rubikia leikkisimmillään.


Ei kommentteja: