Että mitä!? Vakavasti otettavat musiikinharrastajat raapivat päätään. Tuntuu kummalliselta, että Lovea ei edes tiedetä. Siis nimi ei sano yhtään mitään. Forever Changes on kumminkin levy, joka äänestetään kriitikoiden äänestyksissä aina korkealle, joten niiltä listoilta sen pitäisi loistaa näkyvästi, niin ettei sitä voi ohittaa.
Sitä en ihmettelisi, jos Lovea pidettäisiin yliarvostettuna tai siihen liittyisi vahvoja ennakkoluuloja. Mutta kun ei se ole sitäkään. Lovea ei tunneta. Onko syynä bändin nimi, joka ei ole persoonallinen? Sitä paikkaa se, että nokkamies Arthur Lee oli psykedeliakauden kuuluimpia häröjä. Vankilassakin istui. Ei, ei soita kelloja.
On olemassa muitakin loistavia levyjä, mutta jos pitää mainita joku levy, jota kutsua mestariteokseksi, niin se on Forever Changes. Miksi, koska se kuulostaa vaivattomalta. Koska samanlaista levyä ei ole, ei vaikka musiikki on periaatteessa hyvin yksinkertaista ja konstailematonta. Se on konstailematonta, vaikka se on samalla psykedeellistä.
Jos joku levy kuulostaa vuodelta 1967, niin Forever Changes. Eikä se silti 40 vuotta myöhemmin kuulosta yhtään vanhentuneelta.
En kuuntele Lovea joka viikko, en edes joka kuukausi. Mutta kun muotibändit käyvät raskaaksi, ja pääkaoppa kaipaa puhdistusta, aitoa juttua, niin silloin on ehdottomasti järkevää soittaa Forever Changes. Se toimii aina. Se on levy, jolla on kaikki tarpeellinen, eikä mitään liikaa. Sen suloa lisää se, että se on niin yksin. Mitään levyä ei voi verrata siihen. Ei edes Loven myöhempiä yrityksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti