perjantai 9. huhtikuuta 2010
200th post spectacular: Missä MGMT onnistui ja Johanna ei
Amerikkalaisilla on paljon maalaisjärkeen käypiä sanontoja. Yksi tunnetuimmista on: jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä.
Nyt ainakin kaksi esiintyvää artistia on päättänyt korjata menestysreseptiään. Tämä on heidän tarinansa.
Johanna Kurkelan taustalla on ollut nimettömiä lauluntekijöitä, jotka ovat kirjoittaneet popahtavaa, iskelmällistä, mutta tarpeeksi erilaista viihdemusiikkia. Lumijärven laulajakyky on sitä sitten tulkinnut upealla äänellään. Johanna Kurkela on erottunut edukseen genressään.
Nyt Tomi Aholainen, Sinikka Svärd ja kumppanit eivät enää riitä, vaan uusi albumi Hyvästi, Dolores Haze on tehty uusin voimin. Rakkauslaulun ovat tehneet Lauri Ylönen ja Paula Vesala. Eicca Toppinen soittaa selloa. Maan viralliset lauluntekijät Teemu Brunila ja Tuure Kilpeläinen on hälytetty apuun ja jopa Poets of the Fall on kynäillyt jotain.
Johannasta tehdään siis nyt väkisin suurta nimeä. Tuloksena on näin nopeasti arvioituna johannakurkelamainen levy. Kurkelan levyjen ongelma on ollut tasapaksuus. Se on nytkin uhkana. Huimaavaa hittiä ei toisaalta löytynyt. Ylösen säveltämä kappale on suoraan The Rasmuksen jämäballadien kaatopaikalta, eikä Vesalan sanoituksesta jäänyt kummempia mieleen.
Varhainen arvio on, että parempaan suuntaan ei uusin voimin menty, mutta Kurkelaa kuuntelee edelleen mielikseen, vaikka pari kertaa levyn mittaan Kurkelan laulu kuulostaa kumman kireältä.
Toinen uudistuja on pari vuotta sitten hippeilyn muotiin palauttanut MGMT. Oracular Spectacularilla MGMT sekoitti lsd:hen elektroa. Nyt elektro on jäänyt. MGMT kuulostaa Congratulations-levyllä Lovelta ja Syd Barrettilta. Se on hyvä juttu. Eka levykin oli hyvä juttu.
Näin se tyylinvaihdos tehdään, jos se pitää tehdä. MGMT on tehnyt kauniin levyn, josta tuntuu puuttuvan kaikki hätäinen hype. Se on hyvä juttu.
Congratulations on hyvä juttu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Se on Lumijoki, ei Lumijärvi -.-'
Lähetä kommentti