The Nationalin uusi levy on ollut kuunneltavissa The New York Timesin sivuilla, tosin ainakin omalla kohdalla säädöt tuntuivat olevan hukassa, saundit eivät levyllä voi olla sellaiset kuin tuossa striimissä.
Mutta The Nationalilta se kuulosti, ja jahka varsinainen levy osuu kouraan tai bittinä virtaa kovalevylle, niin se epäilemättä nousee suureksi suosikiksi. Bändin haastiksia on nyt tullut luettua, ja ompa aika hienoa, että kuuman bändin keulakuva voi olla sympaattisen näköinen nelikymppinen nettinörtti. Elämme siinä mielessä hyviä aikoja, etten sanoisi suvaitsevaisia.
Lisäksi kuuloluihin on osunut Melissa Auf Der Maurin uusi tuotos, joka on hippimäisempi kuin eka soolo, tuo suorasukainen rock-levy. (Joka muuten teilattiin Soundissa, penteles vieköön.) Minusta se eka on yksi 2000-luvun hienoimmista levyistä. Sitä tulee kuunneltua tasaisin väliajoin ja aina se maistuu hyvälle. Ehkä se ei ollut omaperäinen, mutta ilmeisesti uudella levyllä asia on korjattu.
Juuri nyt soi Dr. Dog, joka on philadelphialainen juurevaa popmusiikkia soittava yhtye. Bändin uusi levy sai viisi tähteä Soundissa, mutta oikein leppoisaa meininkiä on myös parin vuoden takaa Fate. Tätä on mukava kuunnella, kun on aika laskeutua yöunille. Joskus pop on niin raastavaa ja stimuloivaa, mutta tämä on rauhoittavaa.
Hyvä boogie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti