Ostin joskus junnuna 22 Pistepirkon c-kasetin Rumble City La La Land. Onneksi ostin. Koska ikä oli sellainen, että mieli oli herkkä, kaikki se autotallimeininki, kantrimeininki, kosketinsoitinkantrimeininki ja himmailumeininki avarsivat paljon näkemystä musiikista. Niin ei tullut minusta ihan pelkästään listaykkösistä innostuvaa sorttia.
Sedäthän jaksavat heilua vieläkin. 30-vuotisjuhlakiertue seisahtui Seinäjoella. Nyt on sitten kuultu livenä Birdy. Sen pojat soittivat vailla se enempää kohua keskellä settiä. Yleisö ei edes sitä pyydellyt, kuten yleensä on vaarana, eikä kyllästynyt kun se pakollinen hitti oli soitettu.
Keikka oli epätasainen. Välillä juureva musiikki oli juurevaa, välillä soitto oli vähän sinne päin. Virheitä tuli paljon, mutta nehän eivät vähennä kokemusta, pikemminkin luovat yhteyttä soittajien ja yleisön välille. Mutta kyllähän soittamista on kiva katsoa, ehkä keskimäärin kivempaa kun läppärin naputtelua.
Jouko supliikkimies Asko jutteli hassuja, mutta sanoi asiankin kesken kaiken: Annetaan Espen laulaa, on iso etu, että meillä on kaksi hyvää laulajaa.
Parasta oli yksi instrumentaali, sitten yksi kappale joka tuli Frankensteinin jälkeen ja sitten tietty (Just a) Little Bit More.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti